keskiviikko 28. elokuuta 2013

Viikonloppu muutamin kuvin

Mennyt viikonloppu oli hyvin kesäisen kaunis. Silloin kelpasi olla vapailla vaikka tulehdukset tekikin tuloaan kovasti ja sunnuntai menikin sitten pedin pohjalla suurimmaksi osaksi aikaa. Viikonloppuun kuului kumminkin paljon mukaviakin asioita oman murun kanssa. Käytiin ostoksilla, tehtiin hyvää ruokaa, oltiin ristiäisissä, nautittiin vapaa ajasta rauhassa, kaksin. :-) 
Kurkataan muutamin kuvin viikonloppuun. Kuvat kertoo enemmän kun tuhat sanaa.




Pitkästä aikaa M&M's, olen pitkään ajatellut näitä ihania herkkuja ostavani mutta aina ne ovat olleet loppu,  taitaa olla muutama muukin näiden suosikki? 
Aikas piristävät pöydässä, sopivat GG kuppiin kivasti :-)







Ristiäislahjaksi veimme Tohvelisankarin tossut. Onko kyseiset tuotteet sinulle tuttuja? Olen monelta kuullut kehuja nuista tossuista ja valikoimaa riittää kovasti! :-) 
Ostin nuo samat tossut muutama vuosi sitten kummitytöllekin ristiäislahjaksi, kauniit ja laadukkaat. Voit kurkata heidän valikoimiinsa tästä . 

Vaatteiksi juhliin valikoitui valkoinen paita, musta neuleliivi sekä mustat caprihousut sekä lempparihuivini. Olin hiukan varautunut huonompaan ilmaan kun mitä lauantaina olikaan ja olisi voinut olla vaikka hiukan kevyemminkin päällä ;-)





Viikonlopun ostoksia: uusi aivan ihana muumi muki sekä tuo Askon ihana torkku josta jo mainitsinkin alkuviikosta, ollut kyllä oikea pelastus kun kuumilla ilmoilla kipeänä kotona sairastanut! 




Kesäloman alkajaisiksi muutama viikko sitten käytiin syömässä Tuomarinkylän kartanossa, suosittelen muuten erittäin lämpimästi paikkaa, lisäksi vierestä löytyy aivan ihana sisustusliike Country White ;-) Ja asiaan, siellä söin lämminsavulohi pastaa, se oli kerrassaan niin herkullista että empä muista koska olisin syönyt jotain niin hyvää! Niin nam! Olen koettanut parhaan mukaan kotonakin sellaista kokkailla, sitä oli myös tämän viikonlopun ruokalistalla! :-)




Rentoa oloa illalla meidän Alman tapaan!


Vällyjen väliin takaisin lepäämään, teille kaikille

ILOISTA ELOKUISTA PÄIVÄÄ! 


22 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia!! <3 Tuo Askon torkkupeitto on kyllä hieno. Kelpaisi minullekin. Onkohan niitä täällä.

    Meillä on tytöillä ollut tohvelisankaritossuja käytössä läpi päiväkotivuodet. On kyllä todella hyvät! Kivoja uusia kuoseja taas tullut. Ihanan lahjan vauva saanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis Marru! <3

      Tuo oli vaan 5€ tuo peitto, poistokorissa. Olin ennenkin tuota katsellut mutta oikealla hintaa en ole raaskinut ostaa joten oli todella löytö :-) Kannattaa kurkata omasta askosta jos löytyy :-)

      Niin olen myös kuullut että nuo tossut ovat todella hyviä :-) Pelkkää hyvää kuullut, tosi mukava kuulla että olette myöskin nuo ihanuudet löytäneet, valinnan vaikeus vaan tulee :-D

      Poista
  2. Ihania kuvia ja tunnelmia! <3 Nuo Tohvelisankarin tossut ovat vertaansa vailla ainakin meillä käytössä, parit muutkin on testattu, mutta nuo ovat niin ihanan pehmeää nahkaa ja kuositkin ovat kivat, joten eipä muita kannata paljon enää ostella. :) Ihana lahja siis!

    Uusi muumimuki vetää kanssa puoleensa, varmasti väriensä ansiosta, meille voisi kulho kotiutua, kun mukeille ei ole niin paljon käyttöä... Ihana mukihankinta jokatapauksessa! :)

    Pirteää päivää Seija! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Jenni! <3

      Samoin olen kuullut kaikilta että toisia yhtä hyviä tossuja ei ole vastaan tullut :-) Olen ostanut nuita kummitytölle sittemmin lahjaksi kun hyväksi hekin ne havaitsi :-) Valinnan vaikeus on aina vaan :-D Olisimme nytkin halunneet ne tähtitossut viedä lahjaksi, ne olisivat varmasti olleet kovasti mieleen mutta toimitus olisi ollut vasta elokuun lopulla niin päädyttiin sitten nuihin :-) Ostin välissä myös kummitytöllle toisen merkkiset jostakin nettikaupasta (nyt lyö tyhjää!) ja eivät kuuleman olleet ollenkaan niin hyvät.

      Värit olivat ihanat mukissa, vaaleanpunainen on tosi piriste siihen, se kannu on ehdottomasti kotiutettava, oli huippu nätti :-)

      Kiitos kovasti! <3 Uudet antibiotit, jospa nyt lähtisi elämä hymyilemään!

      Poista
  3. Mä haluan myös ehdottomasti tuon uusimman muumimukin! Ostitko ihan perus tavaratalosta vaiko jostain Iittalan myyntipuodista? Mietin vain, että mahtaako olla rantautunut jo isoimpiin tavarataloihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cittarista ostin eli varmasti löytyy myös esim. prismastakin :-) Kannattaa mennä kurkkimaan :-) Aivan ihana se kyllä kerrassaan on :-)

      Poista
    2. Ok! Kiitos tiedoista! :)

      Poista
  4. Kauniita kuvia ja mukavalta viikonloppunne kuuttosti...niin paitsi tuota sairastumista....:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! :-) Juu, se pois lukien niin olisi ollut oikeinkin onnistunut viikonloppu :-) Mutta eipä voi mitään kun tauti iskee kohdalle. Kyllä se taas tästä lähtee!

      Poista
  5. Nuo M&M´s karkit ovat munkin suosikkeja! NAM :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja niihin tulee kyllä himo! :-D Hih. Piiiiitkästä pitkästä aikaa löysin nuita ja kyllä ne vaan taas olivat kerrassaan niin hyviä :-) NAM todellakin :-)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Almi suloinen <3 Kumpa osaisi ottaa itsekin nuin rennosti :-D

      Poista
  7. Ihania kuvia viikonlopusta!♥

    Toivottavasti pöpöt siirtyy muualle pian, pikaista paranemista siis!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Merita! <3 Kauniisti sanottu! :-)

      Pöpöt olisivat todellakin tervemenoa muualle, näillä ilmoilla kuumeessa kotona ei ole oikein mukava maata :-/ Todella kova pöpö onkin menossa, mutta toivottavasti uusilla lääkkeillä nyt parempaan suuntaan :-)

      Poista
  8. Niin ihania kuvia taas! Tuo uusi muumi muki on kyllä tosi ihana! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Annika kovasti! <3 Ilahdutti kovasti tässä taudissa :-)

      Se muki on ihan <3 ja kannu myös, se kannu on ehdottomasti kotiutettava joku päivä :-) Niin suloinen se on kerrassaan! :-)

      Poista
  9. Tähtihuivi ja muumimuki <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, sinä sen kiteytit aivan ihanasti! :-) <3

      Poista
  10. Kivoja tunnelmia. Ja kivoja ostoksia! Katselin tuota muumimukia juuri kaupassa, se oli ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos Nonna! :-) Kaunis tosiaan tuo muki on, olen täysin ihastunut siihen :-)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...