lauantai 27. joulukuuta 2014

Pieni pala joulua



Joulun jälkeiset terveiset! :-)

Niin se joulu on vaan taputeltu pakettiin vuodelta 2014. Tässä vaiheessa kyllä itsellä on kaipuu.... joulua kun on aina niin ihana valmistella, ja se joulun odotus on vuosi vuoden perään aivan yhtä ihanaa. <3 Nyt on taas pitkä matka seuraavaan ihanaan juhlaan, vaikka aika nopeaa kulkeekin. 
Ei tässä nyt tokikaan kuitenkaan voi harmittelemaan jäädä. Loppiaiseen asti voi hyvällä omalla tunnolla fiilistellä vielä joulun tuoksua pienissä määrin. 
Sydämessä on ihanat muistot kuitenkin näistä menneistä pyhistä, ja kaikista ihanista touhuista! <3

Joulua on vietetty ristiin rastiin kahdessa paikassa, ja tänään on aika pakata tavarat, ja suunnata kotia kohti. Työt kutsuu huomenna, paluu arkeen :-)

Jouluun on mahtunut monia ihania hetkiä, rakkaita ihmisiä, herkuttelua, ulkoilua, kynttilän tunnelmaa, joulumusiikkia, iloa, ja vanhoja perinteitä. 
Yllä oleva kuva on napsastu Joulupäivän kävelyltä metsästä, pakkanen paukkui, ja ihana joulun tunnelma oli reissussa mukana <3




Joulun tunnelmiin palataan vielä kotoa käsin paremmin. Tässä postauksessa on vain pikakatsaus joulun pienistä hetkistä, ja kuvat onkin tuttuja instan puolelta :-)

Jouluna on tullut napsittua kuvia reippaasti ( yllätys yllätys! ), ja kovasti olisi harjoittelua taas kuvaamisen osalta tiedossa. Täysin isona yllätyksenä yhdestä lahjasta avautui uusi linssi kameraan, ja voitte uskoa että kuinka mieleinen se oli! :-) Uusia kuvioita siis tiedossa! Kovalla innolla on uusi linssi käyttöön otettu, ja mielenkiinnolla kotona koneelle siirtämään kuvia, ja katsomaan onko ne mistään kotoisin! :-D




Jokaisesta hetkestä jonka tänä jouluna olen saanut rakkaiden kanssa viettää, olen enemmän kun kiitollinen! <3 
Kaikille kuuluukin iso kiitos näistä yhteisistä hetkistä! <3

Onneksi Eteläänkin saatiin ihana valkoinen pakkas joulu. Vaikka niin uhkaavasti toiselta näytti. Ulkoilukelit on olleet mitä mahtavimmat, ja on ollut ilo kun lumi narsuu kenkien alla! Me like! :-)

Palataan pian vielä paremmin joulukuulumisin! 

Ihanaa Lauantaita! :-) 



32 kommenttia:

  1. Aivan ihana lahja :)). Iloa uuden linssin kanssa ;). Tuo ensimmäinen kuva on aivan ihana. Mukava kuullä, että oli onnistunut joulu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä :-) Ja niin yllätys, en osannut odottaa yhtään :-)

      Joulun pyhät meni ainoastaan liian nopeasti, muuten niin ihana! <3

      Poista
  2. Onnea uudesta linssistä ♥ Ihanaa lauantaita,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Johanna! <3 Harjoittelua nyt vaan! :-)

      Mukavaa sunnuntai iltaa! <3

      Poista
  3. Ihanan kuuloinen joulu teillä ollut <3 Mielenkiinnolla odotellaan kuvia uudella linssillä! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulu oli kyllä ihana, en vaan raaskisi luopua tästä ajasta ;-)

      Mukava kuulla, nyt me päästään innolla harjoittelemaan! :-)

      Poista
  4. Voii, miten ihanalta teidän joulu kuulosti! Ja aivan mahtavan lahjan sait♥ Kuvia odotellessa:)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana joulu takana, muistona sydämessä <3

      Lahja oli kyllä ihan Super yllätys, en osannut odottaa :-) Innolla harjoitukset menossa! :-)

      Poista
  5. Ja kohtahan tässä pääsee järkkäilemään pääsiäistäkin :D

    VastaaPoista
  6. Kuulostipas ihanalta teidän joulu <3 Ihanaa lauantaita ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulu oli ihana, ja odotusten mukainen, liian nopeaa vaan ohi. :-/

      Mukavaa sunnuntaita! <3

      Poista
  7. Hei, pitkästä aikaa <3 :) pitkän blogitaukoiluni jälkeen, olen palannut kuvioihin mukaan :)

    Voi että ihanalta kuulostanut teidän joulu, ja wautsi minkä lahjan olet saanut <3 kauniita kuvia, niin kuin aina <3 oikein ihanaa lauantaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! :-)
      Mukava kun olet tullut takaisin :-)

      Kiitos ihanasta kommentista! :-) Kovasti täällä harjoitellaan uuden objektiivin kanssa kuvausta. Jos se siitä alkaisi sujumaan ;-)

      Mukavaa sunnuntaita! <3

      Poista
  8. Voi, mikä ihana lahja, uudesta linssistä on iloa pitkäks aikaa, joten varmasti mieluinen lahja! :) Kauniita kuvia ja muistoja teidän joulusta. <3 Ihanaa viikonloppua ja turvallista kotimatkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta Jenni! :-) Pitkä ilo, ja ihana uusi lisä valokuvaus harrastukseen ehdottomasti :-) Nyt vaan harjoitusta ja harjoitusta :-)

      Mukavaa sunnuntaita, ja toivottavasti pääsitte turvallisesti perille myös! <3

      Poista
  9. mukava lahja <3 mukavaa viikonloppua ja tsemiä arjen aloitukseen joulun jälkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos, arki pyöräytetty käyntiin! :-)

      Iloa sinullekin viikonloppuun! :-)

      Poista
  10. Teidän joulu kuulostaa i-ha-nal-ta! :) Minä yritän vanutella joulufiilistä ihan sinne Nuutinpäivään saakka, ei tästä hetkessä osaa päästää irti! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana joulu takana! :-) Kunpa se olisi vaan hetken vielä jatkunut :-)

      Ja ihan mahtavaa kuulla että siellä on toinen venyttäjä! :-) Aivan ihana mieli tuli tästä! :-D

      Poista
  11. Ihanasti kirjoitat! ♡
    Täällä olisi myös uusi linssi haaveissa, kunhan vain rahaa jostakin olisi ostaa se. Eikun säästämään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3

      Se on totta, hintavia hankintojahan nuo onkin. Pitkä ilo kyllä sen päälle :-)

      Poista
  12. Ihanalta kuulostaa myös teidän joulu -lahjakuvia odotellassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla Sanna, varmasti tulee lahjoja kuvattua blogiin :-)

      Poista
  13. Ihanalta kuulosti teidän joulu Seija ja tunnelmallisia kuvia :) Ihanaa päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! <3
      Nopeasti se joulu hujahti ohi. Nyyh! :-/

      Mukavaa päivää! <3

      Poista
  14. Lämminhenkiseltä kuullostaa ja näyttää Joulu olleen teillä, kuten kuuluukin.
    Mukavaa vuoden vaihdetta!

    VastaaPoista
  15. Ihanan lahjan olet saanut! <3 Minua muistettiin uudella kamerajalustimella, josta olin enemmän kuin iloinen! :D Vielä en ole ehtinyt sitä testaamaan, mutta enköhän piakkoin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo lahja oli niin ihana ylläri, en osannut odottaa yhtään :-) <3

      Ihana lahja myös siellä :-) Ahkeraan käyttöön vaan :-) Sain viime vuonna sen myös itse lahjaksi, ja ajoittain kovassa käyössä, nyt kanssa ryhdistäydyn myös sen kanssa :-)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...