Yksi aurinkoinen päivä nappasin kameran ( vaihteeksi ) kätösiin, ja tarkoitus oli kuvata iki ihanaa lahjaksi saamaani Hortensiaa. Kuvauksen hoidin kuitenkin tällä kertaa hiukan eri tavalla, mitä ensin olin ajatellut.
Hortensia pääsi arvoiseensa paikkaan, lemppari nurkkaan olkkarissa. Tuota upeaa kukkaa kelpaa paikallaan ihastella, täydellinen omaan silmään :-)
Laitoin tuolin aluksi mahdollisimman kauas tuosta nurkasta, ja lähdin siitä kuvaamaan, hiljalleen lähentyen tätä pää kuvaus kohdettani. Kuvasin todella monta otosta eri välimatkoilta, ja siitä kokosin sitten tähän postaukseen luonnollisen kollaasin.
Tässä samalla sain ( jälleen ) hyvää harjoitusta kuvaamiseen. Päivä päivältä valokuvaus kun vie enemmän mennessään, Välillä sitä tulee räpsittyä ihan niitä "peruskuvia" tutuilla ja turvallisilla asetuksilla, mutta nyt taas perehdyin asiaan hieman enemmän.
Näitä kuvia en myöskään muokannut kokoa lukuunottamatta, ja lisäsin toki tekstin alareunaan. Tämä onkin itselle se yleisin tapa kuvien muokkauksessa.
Kuvien muokkaus maailma on oma juttunsa, ja sekin ehdottomasti kiehtoo itseäni. Välillä lähden kokeilemaan toki tätäkin, mutta blogiin yleensä päätyy kuvat joita en ole juurikaan muokannut.
Kuvissa näkyvä hortensia on viihtynyt hyppysissäni jo pari viikkoa, ja voi erittäin hyvin! Tästä olenkin erittäin iloinen, arjen pienet ilot! :-)
Arjen ilo on tänään myös vapaapäivä, nam! Kerätään voimia, jotta jaksaa taas viikonloppuna töissä!
Hortensiat ovat niin ihanat, toivottavasti omani pärjää pari päivää ilman kastelua kotona... Kaunis tuo nurkkaus, ihanasti sopii tuo vanha ovi paikalleen. <3
VastaaPoistaAurinkoista vapaata!
Hortensiat ovat kyllä valloittavia! :-) <3 Tänä keväänä ne on vielä ollut suuremmassa ihastuksessa kuin koskaan aikaisemmin :-)
PoistaToivottavasti omasi pärjäsi hyvin, täällä ainakin edellis viikonlopun ajan meni oikein hyvin kun olin reippaammin kastellut lähtiessä :-)
Kiitos kauniista kommentista Jenni! <3
Ihana nurkkaus ♡ Hyvin on kestänyt hortensiasi :)
VastaaPoistaMukavaa vapaapäivää!
Kiitos paljon Jenna! <3 Tuo on niin lemppari nurkka! :-) Ja kukkaloistossaan niin ihana :-)
PoistaOnneksi on kestänyt, ja edelleen näyttää hyvältä, olen ihan yllättynyt! :-)
Mukavaa uutta viikkoa! <3
Onpas kauniita kuvia ja uusi laajempi kuvakulma! Yes, näitä lisää <3
VastaaPoistaIhana kuulla S! <3 Kiitos paljon! :-) Varmasti tuleekin! :-)
PoistaTodella kauniita kuvia otat Seija, ja aivan ihana kuvakulmakin! Hortensiat vasta ihania ovatkin :)
VastaaPoistaMukavaa perjantaita <3
Oi sinun kanssa, kiitos tosi kovasti Susanna! <3 <3
PoistaTuo nurkka on mieluinen, monta pitkäaikaista unelmaa siinä! :-) <3
Hortensiat todella ihastuttaa, ne ovat niin viehättäviä :-)
Kiitos, ja näin myöhässä, iloista alku viikkoa! <3
Hyvät kuvat ja ihana hortensia <3 Hyvää viikonloppua! :)
VastaaPoistaKiitos kiitos! :-) <3
PoistaIloista uutta viikkoa! :-) <3
Kaunis hortensia <3 Tuo vanha ovi on kuin nakutettu tuohon, ihana! Hyvää viikonloppua! :)
VastaaPoistaHortensiat ihastuttaa niin valtavasti nyt, niin ihailtava kukka! :-) <3
PoistaKiitos kauniista sanoistasi! :-)
Mukavaa uutta alkanutta viikkoa! :-)
Niin kauniisti kuvattu! <3 Linjat näyttävät teräviltä ja värit eläväisiltä - hienoa Seija! :)
VastaaPoistaOiiii, kiitos tuhannesti kauniista kommentista! <3 <3
PoistaKuvaamisee jää niin totaalisesi koukkuun ja siitä saa iloa kun siinä kehittyy! Kauniita kuvia! :)
VastaaPoistaNiin jää! :-) <3 Muutamia vuosia sitten en olisi uskonut tätä! :-) Ja kuinka jotakin kuvia jää oikein katsomaan, kuinka inspiraatiota antavia ne voi olla! :-)
PoistaKiitos Jenna kovasti! <3