torstai 14. toukokuuta 2015

Pink ♡






Mikä ihana vaaleanpunainen kukkaloisto viime viikonloppuna olikaan! <3 Täytyy heti alkuun sanoa, että hurmaannuin ihan täysin, ja useampaan kertaan palasin mielessäni tuohon ihanaan näkymään. 

Kauppareissulla lauantaina bongasin ensin yhden kukkivan Kirsikkapuun, ja jäin ihmettelemään miten en ole sitä i k i n ä aikaisemmin huomannut, vaikka suunnilla usein käydään. Jatkettiin matkaa kotiin hieman eri reittiä jota harvemmin mennään, ja tällä matkalla näin vähintään 10 Kirsikkapuuta lisää, olin vielä enemmän ihmeissään, miten tämä kaikki kauneus on mennyt ohi minulta aikaisempina vuosina?! 

Instagram täyttyi myös ihanista vaaleanpunaisista kukka kuvista monella viikonloppuna, tämän hurmaavan kauniin näkymän oli moni ikuistanut! <3 Ihmettelin edelleen enemmän, miten tämä on voinut mennä itseltäni ohi aikaisemmin ;-) 

Niin paljon nuo vaaleanpunaiset kukat jäivät mieleen, että sunnuntaina ennen Äitienpäivän viettoon lähtöä, oli pakko palata paikalle kameran kera! Kuinka onnellinen olinkaan tuolla Kirsikkapuiden kukintojen alla! Muistikortti täyttyi tästä vaaleanpunaisesta unelmasta useammalla kuvalla. 

Nyt varmasti muistan tämän ensi keväänä, ja tätä kaunista hetkeä odotankin jo varmasti kun uusi kevät alkaa koputella ovella. 


Ihanaa pyhäpäivää teille kaikille! <3

34 kommenttia:

  1. Voi joko siellä ollaan noin pitkällä! ♡ Meillä hädin tuskin on hiiren korvat nänyvissä. Kyllä tuota näkymää odottaa, on se sen verran kaunis! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan yllättävän pitkällä <3 tämä näky kyllä vie sanat suusta :)

      Poista
  2. Niin upeita kuvia, hyvä, että ehdit nämä ihanuudet tallentaa! <3
    Mukavaa helatorstaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Jenni, kiitos kiitos <3

      Ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  3. Voi ihanuus mikä kukinta <3 Kirsikkapuu olisi pakko saada mahtumaan pihalle, niin kauniit kukat!

    VastaaPoista
  4. Upeat kukat, kyllä tuollainen näky on niin valloittava että ei sitä voi kuin ihastella <3kivaa torstaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan juuri niin, saa kyllä henkeä haukkomaan <3

      Mukavaa viikonloppua <3

      Poista
  5. On kyllä henkeäsalpaavan kaunista! <3 Siellä on varmasti yksi jos toinenkin kameran kanssa pyörinyt! :-) Ihanaa pyhäpäivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, aivan hurmaava näky <3

      Nyt onkin monessa blogissa ja instassa kirsikkapuun kuvia näkynyt <3

      Iloista viikonloppua :)

      Poista
  6. Oi, miten ihanat kuvat <3 varsinkin tuo enismmäinen kuva on täydellinen, sininen taivas taustana <3 Joka kevät kun näen että nuo puut ovat kukassa harmittelen ettemme ole istuttaneet sellaista omaan pihaan, mutta sitten se asia taas unohtuu seuraavaan kevääseen asti :)

    Ihanaa helatorstaita sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiii, kiitos kiitos <3

      Tuollainen hurmaava puu olisi kyllä omassa pihassa ihan täydellinen :) tälle aina vaaleanpunaisen ystävälle <3

      Mukavaa viikonloppua <3

      Poista
  7. Äh, ei täällä vain noita ihanuuksia ole.. tosi upeita!

    VastaaPoista
  8. Aivan ihania kuvia :)) Pinkki piristää aina.

    VastaaPoista
  9. Niiiiin kaunista<3 Tuosta ei puu enää kauniimmaksi voi muuttua, aivan ihanannäköisiä!

    VastaaPoista
  10. Ihanat,ihanat,ihanat. Herkkyyden puu. Rakkauden puu. Ja Seija,myös lähestyvien juhlien puu. Kaunista,kaunista!! HL

    VastaaPoista
  11. Mahtavaa luonnon taidetta parhaimmillaan! <3

    VastaaPoista
  12. Oi oi miten kaunista, ei löydy varmasti kirsikkapuuta kauniimpaa silloin kun se kukkii! Otat tosi kauniita kuvia Seija <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä mitään niin kaunista ole nähnyt :) on se vaan lumoava ja kaunis <3

      Voi Susanna, k i i t o s <3

      Poista
  13. Upeat kuvat <3 Niin kaunista! Ihanaa päivää! :)

    VastaaPoista
  14. Siis niin ihanat kuvat, että näitä täytyy ihastella hyvä tovi. Kiitos iltani piristämisestä :)
    t. Nelliina, pinkkifani

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti! :-) Sain itselle todella hyvän mielen, kiitos siis myös sinulle! :-)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...