perjantai 12. kesäkuuta 2015

Päivä Porvoossa



Viime lauantaina tehtiin päiväretki aina yhtä ihastuttavaan Porvooseen! Tätä retkipäivää kyllä odottaa aina yhtä suurella innolla, ja eihän tämä toki ainoaksi tänä kesänä tule jäämään :-) Hyvän matkan päässä kun näin idyllinen paikka odottaa, ja pääsee kuitenkin ihan 110% pois arjen kuvioista. 

Lähdimme tänne säävarauksella, jos olisi kaunis sää niin pian aamusta liikkeelle. Sää näytti lähtöhetkellä oikein kauniilta, vaikkakaan ei niin lämpöiseltä joten ei kun matkaan. Perillä oli jo jopa valituilla vaatteilla kuuma, jonkin myöhemmin sitten alkoi tuulla ja sataa eli kaikki käytiin läpi! 






En jälleen (kään) antanut kameran olla rauhassa, vaan kuvia oli räpsittävä muistoksi tästä päivästä. Mihin tahansa pään käänsikin niin löytyi kuvattavaa. Mukava muuten palata aina menneisiin retkiin, ja kurkkia mitä kaikkea silloin on tullut kuvattua. Jotain samojakin paloja toki löytyy, mutta hyvin paljon kuitenkin aina uutta kuvattavaa. Niin se ( kuvaus ) silmä kasvaa ja muuttuu ajan myötä. 

Alku reissusta tuli räpsittyä tosiaan pääasiassa kuvat, koska loppu reissusta tummat pilvet valtasivat taivaan, ja muutenkin loppu reissu ei mennyt ihan toivotulla tavalla ikävä kyllä. Koti alkoi kutsua nopeastikin takaisin. 





Kukka istutukset ihanien putiikkien edessä, ja pitkin vanhaa kaupunkia hurmaavat minut kerta toisensa jälkeen. 
Tänä (kin) kesänä kiinnitin huomion tuohon samaan kuten viime kesänä, missä vanhoihin poimureihin on laitettu upeita orvokkeja. Tämä  koko komeus on ihanassa vanhassa kaupan ovessa. Aika namu yhdistelmä! Tuo ihanuus jo instan puolella vilahtikin aikaisemmin. Tuossa olisi ehdottomasti ideaa! Hmm....

Pieniä ostoksia tuli myös tehtyä ( onko se nyt ihme! ) ;-) Mutta olin kyllä ihmeen maltillinen tällä kertaa. Yksi vakio-ostos on muuten Porvoon Irish Coffee. Vaikka en itse kahvia juo, niin se kahvin tuoksu on jotain valtavan hurmaavaa! Voi kun sen saisi tähän postaukseen liitettyä! :-D 






Reissu tosiaan päättyi hiukan kurjasti ruokailun jälkeen, ja koti kutsui. Onneksi maanantaina kaikki oli jo täysin kunnossa. 
Ravintolaan laitoin palautetta asiasta, ja hienosti ravintola asian kanssa sitten lopun kaiken toimikin. Päätin kuitenkin siitä syystä jättää tästä postauksesta ruoka osuuden pois, koska loppu hyvin kaikki hyvin. 

Seuraavalla kerralla sitten hiukan laajempi kierros Porvoossa! :-) 

20 kommenttia:

  1. Se on muuten kumma miten sitä kuvattavaaa aina löytyy ja yhtäkkiä niitä kuvia on sataa tai kax :)) Heheeh.

    Kivan kuuloinen päivä on ollut <3 Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä, juuri niin! :-) Aina uusia kulmia ja paikkoja ja eri suunnasta vähintään jolloin näyttää jo ihan toiselta! :-)
      Muistikortille tallentuu aina reippaasti kuvia! :-)

      Päivä oli loppua lukuunottamatta mukava, Porvooseen on vaan päästävä uudelleen! <3

      Iloista viikonloppua! <3

      Poista
  2. Ihanat kuvat upeasta Porvoosta! :)
    Mutta olipa ikävää kun tuli äkkilähtö kotiin :/

    En malta itse odottaa millään heinäkuun alkua jolloin lähdemme myös tuonne koko perheen voimin :)

    Viikonloppuja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3

      Hiukan äkkilähtö tuli juu, mutta toisella kertaa paremmalla onnella!

      Porvoo on kyllä niin Super viehättävä ja idyllinen paikka! :-) Sitä reissua odottaakin aina aivan innolla :-)
      Toivottavasti teilläkin on kiva päivä tulossa Porvoossa! :-) <3

      Mukavaa viikonloppua! <3

      Poista
  3. Oi että kuinka kaunista! Ja miten ihanasti nuo orvokit on laitettu esille, ihanaa perjantaita Seija <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porvoo on niin kaunis paikka! :-) Sitä olen aina jaksanut ihailla, ja varmasti aina tulevaisuudessa jaksan myös :-)

      Puimurit oli minunkin ihan suosikki! :-)

      Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua! <3

      Poista
  4. Ihanat orvokit <3 Hauska idea nuo poimurit :)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, ne on niin kauniisti siinä esillä :-) Viime kesänä ihastelin niitä myös, ja vanhoista kuvista katsoin, niin ne oli eri värisissä puimureissa silloin :-)

      Iloista ja aurinkoista viikonloppua! <3

      Poista
  5. Mukavia tuollaiset päiväretket, pitäisi itsekin kunnostautua niiden osalta :-) Ihastuttavia kuvia, on kyllä kaunis paikka! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päiväretket on niin POP! :-) Tuntuu että sellaisiin olen ihastunut enemmän ja enemmän nyt viime aikoina :-)

      Poista
  6. Kauniita kuvia ja tunnelmia! <3 Jospa tänä kesänä pääsisi käymään Porvoossa!

    Ihanaa viikonloppua Seija <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli! <3

      Toivottavasti pääset käymään, siellä on niin mahtava viettää kesäpäivää! :-)

      Ihanaa viikoloppua myös sinne! :-)

      Poista
  7. Porvoo näyttää tosi kauniilta! Mä en ole tainnut koskaan käydä Porvoossa:/ Tämä epäkohta pitäisi korjata kyllä ehdottomasti:)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porvoo on kyllä niin viehättävä! :-) <3 Joka kesä nautin yhtä suuresti kun sinne retken tekee, tai useamman. Aina yhtä ihana :-)
      Toivottavasti pääset myös poikkeamaan Porvoossa :-)

      Poista
  8. Voi kuinka ihanalta Porvoo näyttääkään, tuolla olisi ihana itsekin päästä viettämään päivää <3

    VastaaPoista
  9. Kesäisiä tunnelmia välittyy kuvista. Pakko päästä itsekin Porvooseen. Se on ihan must-kohde ainakin kerran kesässä! :) Leppoisaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava Jenna kuulla että tunnelma välittyi :) se saa aina hyvän mielen :)

      Porvoo on kyllä niin huippu paikka :) <3

      Mukavaa sunnuntai iltaa <3

      Poista
  10. Kivalta paikalta näyttä, vielä käymättä mutta josko tänä kesänä!
    Hauskat yksityiskohdat bongasit kuviisi! Poimurit kukkatelineinä ovat mainiot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pääsisit tänä kesänä viettämään mukavan päivän Porvoossa :) niin viehättävä se on :)

      Eikö vaan, puimurit olivat niin ihanat <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...