sunnuntai 27. elokuuta 2017

Sunnuntain kevennys & kesämuisto



Huomenta!

Viikko alkaa olemaan viittä vaille pulkassa. Eilen kotiuduin ihanasta reissusta. Aika kului vaan aivan liian nopeasti, muuten kaikki meni niin mukavasti! Kumpa olisi saanut muutaman tunnin lisää aikaa nuihin päiviin! <3 

Tänään iltavuoro odottaa. Sitä ennen ehtii kuitenkin ottamaan rauhallisen sunnuntai aamun kissaneitien kanssa. Kova odotus on myös, että saan murun tänään kotiin reissusta! 




Finlaysonin klassikkokuosi Taimi ihastutti kesällä minut ihan täysin. Ruskeassa paperikassissa kotiin lähtikin pari koristetyynynpäällistä eräänä kauniina kesäpäivänä alennusmyynnistä. 

Aikaisemmin olen ihastellut kuosia lähinnä servettien muodossa, enkä ehkä ole osannut kotona nähdä tätä kuosia suuremmin, mutta jokin nyt iski! 

Vasta nyt tällä viikolla laitoin päälliset pesuun, ja odottamaan seuraavaa käyttökertaa. Jotenkin itselle tulee niin kesäinen mieli tästä, ja mieli on jo hyvin syksyisemmissä tunnelmissa. 

Enkä ollut muuten ainoa joka tähän ihastui, tätä kun tuli hiukan hehkutettua! ;) 




Loppuun vielä pieni kevennys, joka itse asiassa jo vilahti ja herätti huvitusta instan puolella. 
 Yksi sadepäivä en voinut olla kaivamatta kameraa esiin kun kurkkasin makkariin, ja meidän Helmi neiti nukkui tyynyjen välissä niin s i k e ä ä unta! Pelkkä tassu näkyi tyynyjen välistä. En myöskään malttanut olla menemättä silittämään tätä hassulaista, ja voi se kehräys ja pusut jotka sitten sai! <3 Ovat ne niin rakkaita hassulaisia! 


Leppoisaa sunnuntaita!

11 kommenttia:

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...