sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Kaapin paikka






Tajusin yksi päivä että talvella kun sisustuskärpänen puri, ja järjesteltiin kotia hiukan uuteen uskoon, niin tämä pitkään haaveissa ollut Fabrikör kaappi on jäänyt kuvaamatta kokonaisuudessaan blogiin. Mutta, parempi myöhään kun ei milloinkaan. 

Kaapin kanssa ei kaikki mennyt niin kuin strömsössä, ja siitä kirjoittelin täällä. Tarinalla oli kuitenkin onnellinen loppu, ja edelleen jaksan kyllä kiittää loistavaa asiakaspalvelua IKEA:ssa, jonka vuoksi ei sitten tullut annettua periksi. 

Kaappiin olen ollut todella tyytyväinen, ja se on ollut kyllä kaiken odotuksen arvoinen. Usein tulee edelleen mietittyä, että vaikka aika ja maailma muovaa ajatuksia // tyyliä, niin jotkin asiat ne vaan on ja pysyy siellä listalla. Tämä on itselle yksi sellainen. 

Pääsiäisenaikaan järjestelin kaapin "kattoa" uusiksi, koska kovasti kaipasin pallovaloja sinne. Aikaisemmin "katolla" oli useampi maljakko, ja se oli mielestäni liian levottoman näköinen, mutta nyt olen kyllä tyytyväinen. Pallovalot, ja hieman vihertävää piristää suuresti :) 

Pajunkissoista en ole malttanut luopua vielä. Muru toi niin upean nipun niitä, ja ovat niin ihania tuossa pussissa joten jatkakoon nyt vielä toistaiseksi tuossa aikaansa. 

Sunnuntain iloa toivotellen! 



8 kommenttia:

  1. Mahtavaa, että tarinalla oli onnellinen loppu kaiken säädön jälkeen! Varmasti on kaappi sitäkin mieluisempi, kun on joutunut näkemään vaivaa sen eteen.

    Ihanaa sunnuntaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lopulta kaikki hyvin! :) Kiitos paljon tsempeistä matkan varrella! <3 Kyllä välillä tosiaan ehti ajatella että mitähän tästä tulee :D

      Kiitos, ja aurinkoista viikon jatkoa! <3

      Poista
  2. Hyvältä näyttää, ja tutun näköinen maljakkokin siellä. :) Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :)

      Niinpä, sinun blogissa olenkin maljakkoa ihastellut! :)

      Aurinkoista viikkoa! :)

      Poista
  3. Kaunis kaappi. Täytyykin mittailla, jospa tuo kaappi ratkaisisi meidän kaappiongelman.
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Nyt lopulta kyllä voin suositella kaappia todella lämpimästi! :) On ollut oikein käytännöllinen ja miellyttää silmääkin kovasti! :)

      Kiitos, ja aurinkoista viikkoa! :)

      Poista
  4. Tuossa kaapissa on kyllä särmää! Sopii teille todella kauniisti!

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...