torstai 31. maaliskuuta 2022

Mitä jäi maaliskuusta mieleen?

 


Maaliskuun viimeistä viedään, ja maaliskuussa on kyllä päästy jo kovasti kevään makuun ja lumet ovat saaneet kyytiä, niin paljon kun sitä olikin, kummasti se vaan alkaa sulamaan kun aurinko on jo niin lämmittänyt. Maaliskuuhun mahtui, luonnollisesti myös takatalvi viime metreillä, mikä toki kovinkin luonnollista. Itse en jaksa moisella päätä vaivata, se tulee ja menee yhtänopeasti. Kyllä se kevät kuitenkin aina voittaa. Ja eihän se toki tälläiselle joka talvesta muutenkin tykkää, niin myöskään siksi ole pahasta :) 

Maaliskuun niputin tänne blogin puolelle kollaasi kuvin. Tälläinen kollaasi on pitkä perinne instan puolella, ja ajattelin, että kun maaliskuun aikana oli itsellä instassa hieman hiljaisempaa, niin tämä toimii loistavasti nyt myös täällä puolella. 

Maaliskuu kaikessa aurinkoisuudessaan on ollut hieman haasteellinen täällä. Kirjoittelin aikaisemmin olleeni pahassa korvatulehduksessa. Siinä vaiheessa jo hieman salaa toivoin, että pääsen ennen talvilomaa töihin ja asia olisi jollakin tavalla voiton puolella. Näin ei kuitenkaan ollut, ja maaliskuun voisi melkein todeta sanoin: korvatulehdus, lääkärissä käynnit sekä kuulon menetys. Nämä asiat hyvin pitkälti pyörittivät maaliskuuta alusta loppuun. Aina kun kaikki ei mene kuin Strömsössä. 

MAALISKUUSSA:

* kevät eteni nopeasti ja sulatti paljon lunta sekä aurinko lämmitti säteillään

* olin todella pitkällä sairaslomalla korvatulehduksen vuoksi ja harjoittelin elämää yhden korvan varassa n. kolmisen viikkoa

*talviloma siirtyi ja olen koettanut miettiä uutta ajankohtaa

* tehtiin pitkästä aikaa itse sushia, ja voi kuinka hyvää olikaan! 

* nautin kun vihdoin pääsin ulos nauttimaan auringosta ja mm. retki Lammassaareen oli todella mukava! 

* meidän rakas toinen karvatassu täytti 11-vuotta ( mihin aika on mennyt! )

* kävin elokuvissa hyvin hyvin pitkästä aikaa!

* päästiin myös katsomaan Stand up:ia pitkän odotuksen jälkeen!

* päiväunia on tullut nukuttua enemmän kuin koskaan varmasti

* leivottiin gluteenittomia hyviä sämpylöitä itse pariin otteeseen

* uudet Marimekon saunatekstiilit ( edellinen postaus ) ilahdutti kovasti


Nyt on aika siirtää katse kohti kevään toista kuukautta: huhtikuuta! Siellä odottaakin mm. kevät messut, ihan huippua päästä pitkästä aikaa messuilemaan! :) Blogiin ilman muuta tulossa myös tästä juttua! 


Mukavaa maaliskuun viimeistä päivää! :) 

1 kommentti:

  1. Kiitos kovasti toivotuksista! :) Niin se vaan kevät tässä etenee kovasti!

    Varmasti sielläkin hiljalleen alkaa lumet saamaan kyytiä kun lämpötilat taas nousee :)

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...