Pitkän aikaa olin pyöritellyt mielessäni kotiin monista blogeistakin tuttua tähteä. Jahkailin ainoastaan että valkoinen vai musta vai peräti punainen piristys?!
Punainen tippui kuitenkin oitis listalta ja alkuvuodesta kun hetki hetkeltä enemmän mustalle lämpenin niin päätin että tähti saisi siis olla musta.
Tähti on siis ollut jo alkuvuodesta asti ja instagramissa se onkin vilahdellut.
Pitkään kun tuota ehdin harkitsemaan niin siitä tuli sitä myöden myös yksi tärkeä kodin juttu, niin viehättävä kaikessa yksinkertaisuudessaan. Postaustakin on pitänyt jo aikaisemmin tehdä mutta.... joskus jotkut jutut kuitenkin vain tahtoo jäädä.
Tähti pääsi paraatipaikalle olkkariin. Olkkarin muutos projektin myötä naputeltiin pari Lack-hyllyä tv-tason päälle hiukan limittäin ja siinä tämän ihanuuden paikka on toistaiseksi saanut olla. Sopii aika kivasti siihen ja tykkään kun on usein silmien edessä. Niinhän tähtien pitääkin ;-)
Muuten hyllyillä vallitsee aika vaalea tunnelma näin keväällä. Ihana helmililja tuo oman raikkautensa tähän kokonaisuuteen josta pidän myöskin hyvin paljon. Olen enemmän kun tyytyväinen että valitsin mustan, eipä se valkoinen ainakaan tuossa paikassa oikeuksiinsa olisi tullutkaan :-)
Kiva piristys tuo musta tähti! Vaikuttaa harkitulta yksityiskohdalta olkkarissasi! :)
VastaaPoistaKiitos kauniista kommentista ♡
PoistaOi miten hieno tähti :)... Kyllä mäkin menisin valkoisella tai mustalla tähdellä, ei niin äkkiä kyllästy :). Vaikka se punainen tähti olisi aika namu joulun aikaa :). Mistä olet ostanut ton tähden?
VastaaPoistaNeutraalit värit nuo on :-) tuo on ostettu sikuriinasta :-)
PoistaIhana tähti ♡ Ja muutenkin hyllyllä nätti kokonaisuus :-) Musta oli paras värivalinta kyllä! :-)
VastaaPoistaKiitos Minna kauniista kommentista :-)♡
PoistaMulla kanssa tälläinen ihanuus olohuoneen seinällä :)
VastaaPoistaMukavaa keskiviikkoa
Seinällä tuo onkin myös mitä loistavin :-)♡
PoistaKiitos ja mukavaa iltaa ♡
Jossakin hypistelin tuollaista tähteä ja nyt harmittaa, etten sitä ostanut..:)
VastaaPoistaJos vaan vastaan tulee niin seuraavan kerran :-)
PoistaItsekkin olen ihastellut samaista tähteä, se on ihana :)
VastaaPoistaTykkään kanssa niin kovasti :-)
PoistaTähti näyttää kyllä kivalta mustana, tuo jotenkin ryhtiä tuohon muuten vaaleaan hyllyyn. Hienolta näyttää Seija, aurinkoista päivää <3
VastaaPoistaTuo oli Susanna muuten hyvin sanottu,tottapa :-)
PoistaKiitos ja nyt täytyy toivottaa hiukan lumipyryistä iltaa :-)
Kaunis tähti ja sopii hyvin muuten valkoiseen hyllyyn :)
VastaaPoistaTähdet ovat niin ihania - edelleen..
Tähdet..... ei niistä pääse :-)
PoistaKaunis tähti ja ihanat helmililjat! Aurinkoa päivääsi Seija! <3
VastaaPoistaVoi kiitos Melissa :-)♡ samoin ♡
PoistaKivalta näyttää! :)
VastaaPoistaKaunis kiitos ♡
PoistaIhanainen tähti♥♥♥ Musta tähti oli loistava valinta!
VastaaPoistaKiitos kovasti :-)♡
PoistaMusta tähti näyttää kivalta tuolla hyllyllä.
VastaaPoistaMusta oli kyllä hyvä valinta :) passaa todella kauniisti tuohon :) iloista illan jatkoa <3
VastaaPoistaKaunis kiitos ja samoin sinne :-)♡
PoistaIhan nappi värivalinta! Love it!
VastaaPoistaKiitti Jenna :-)♡
PoistaON se kyllä kaunis <3 <3
VastaaPoistaAurinkoista päivää Seija.
Kiitos kovasti :-)
PoistaNyt täytyy toivottaa hiukan lumipyryistä iltaa :-)
Musta tähti on täydellinen valinta!! <3 Voi kuinka kauniita helmililjoja, niitä pitäisi käydä ostamassa meillekin! Ihanaa ja aurinkoista torstaipäivää! <3
VastaaPoistaMusta asettui loistavasti :-)
PoistaHelmililjat ovat kyllä niin super kauniit , tulppien jälkeen heti lemppari :-)♡
Kiitos samoin :-)♡
Musta on minustakin hyvä valinta, tulee hienosti esiin. Kaunista! :)
VastaaPoistaKaunis kiitos :-)
PoistaKaunis kokonaisuus! Tähti tulee hyvin esille mustana. :)
VastaaPoistaKiitos kiitos :-)
PoistaAivan ihana!!! :) Ja mäkin ottaisin juuri mustana :)
VastaaPoistaKiitos kiitos Jenni! <3
PoistaKirjoitin pitkästi ja mun kommentti katosi, no höh.
VastaaPoistaMutta siis, tuo tähti näyttää niin ihanalta noilla uusilla hyllyillä! Yllätys yllätys tykkään kun meidänkin tähti tuolla paraatipaikalla keikkuu :) Haluttais itsekin taas laittaa hyllyjä olkariin <3 meillä oli entisessä kodissa just noin lack hyllyt seinässä <3
No voi harmitus! :-/
PoistaKiitos kauniista kommentistasi uudelleen! <3 Tuo on niin mieluinen hylly nyt itsellekin, tykkään ihan valtavasti! :-)
Lack hyllyt on kyllä niin kätevät, tykkään! :-)
Tähdet on vaan niin ihania ja mustana just paras!:)
VastaaPoistaTähdet.... <3
PoistaIhana tähti! Samanlaista kaipaisi kyllä meidänkin koti :)
VastaaPoistaKiitos Suvi! :-) Tuo tähti on niin ihana, tykkään valtavasti! :-)
Poista