Helmi ♥

 

Viime blogi päivityksen jälkeen on tapahtunut paljon. Liian paljon. 

Kirjoittelin viimeksi tärkeästä peitosta jonka äitini meille teki. Aihe kulki aasin siltaa yhdistyen myös heinäkuun kuulumisiin ja meidän rakkaaseen karvatassu Helmiin. Silloin kaikki näytti vielä hyvältä. Kuinka nopeasti kaikki voikaan kääntyä. 

Helmi 2.5.2011 - 21.7. 2024

Helmi sairasti munuaisten vajaatoimintaa reippaat viisi vuotta. Muistan edelleen kuin eilisen päivän kun sattuman kaupalla me saimme tuon diagnoosin Helmille ja maa mureni jo silloin. Aihe oli itselle ihan vallan uutta ja alkukäsitys aiheesta liian raju. En voinut uskoa silloin, että pelkällä ruokavalio hoidolla saisimme elää vielä reippaat viisi vuotta yhdessä onnellisesti <3 

Kaikki kuitenkin muuttui yks kaks reippaat kolme viikkoa sitten kun Helmi alkoi oksennella ja ripuloida. Lääkäri reissuja ehdittiin tehdä kaksikin ja tutkimuksia todella paljon. Mitään hälyyttävää ei silti löytynyt. Ainoastaan munuaisarvot olivat todella koholla. Sairaus oli varmasti vaan edennyt. 

Helmi kuitenkin toipui päivä päivältä lääkärikäyntien tuomasta pelosta ja lääkkeistä ja piristyi silmin nähden. Helmin oma ihana luonne tuli esiin enemmän ja enemmän ja ruokakin alkoi maittamaan taas kohtuu hyvin. Kuinka nämä hetket toivatkaan onnen kyyneliä poskille, koska oli jo pelätty pahinta. 

Kaikki kuitenkin kääntyi yhtä nopeasti takaisin huonompaan suuntaan. Ruoka ei enää niin maittanutkaan ja uni oli tärkeää. Painoa putosi todella paljon. 

Meidän oli tehtävä sydäntä raastavan vaikea päätös. 

Helmi oli persoona isolla peellä. Helmin kanssa pystyi keskustelemaan ja Helmi oli läsnä aina. 

Helmi oli aivan ihana hoitaja kun olit itse kipeänä. Se lämpö ja viereen tulo ja kehräys. Ei lisättävää.

Helmi kuului meidän arjen askareisiin aina. Parasta hommaa Helmin mielestä oli ehdottomasti lakanoiden vaihto. Siinä piti olla aina mukana. Lopuksi oli aina mukava keinua peiton sisällä! Myös sängyn petaaminen ja illalla avaaminen kuului Helmin vakio askareisiin. 

Helmi rakasti juoda niin keittiön kun kylppäreiden vesihanoista. Viime vuosina neiti ei enää itse halunnut hypätä näihin, mutta hienosti osasi pyytää kun halusi juomaan. 

Varsinkin aamutouhuihin kuului tv:n katselu ja youtubesta lintukanavat! Tämä oli huippu juttu!

Helmi rakasti jos hänen kaverikseen mentiin päiväunille, voi sitäkin kehräyksen määrää. 

Kun olimme itse saunoneet niin Helmi tuli usein ottamaan jälkilöylyt. Helmi rakasti lämpöä. 

Kun kevät alkoi koettaa niin Helmin löysi varmasti parvekkeelta tai terassilta masu pystyssä ottamassa aurinkoa. Iltaisin kun aurinko kääntyy makuuhuoneen suuntaa niin sama jatkui sängyllä. Aurinko oli iso juttu Helmille! <3 

Jos kellosta tai vaikkapa puhelimesta tuli varjo seinälle niin sitä piti jahdata aina! Sen Helmi näki vaikka unissaan ja heräsi jahtaamaan niitä. 

Kukkien kastelu oli myös oikein mukavaa puuhaa ja mukava oli jos vettä sai hieman maistaa samalla!

Alma-sisko oli tärkeä leikkikaveri Helmille päivittäin. Tytöt eivät enää viime vuosina nukkuneet yhdessä, mutta leikkejä riitti yhdessä ja pusuja vaihdettiin usein. 

Helmin kanssa ehdittiin reissata paljon. Pienenä neitinä Helmi kulki muutamia kertoja bussilla kahden kodin väliä ja jaksan vieläkin ihmetellä kuinka hienosti nuo matkat menivätkään meillä yhdessä! 

Mummula oli Helmille todella rakas paikka ja siellä riitti tilaa leikkiä ja ihmetellä kaikkea. 

Mökillä Helmi myös viihtyi hyvin ja siellä sai elämänsä ensimmäisen ja viimeisen hiirenkin pyydystettyä hieman kuin salaa! Kyllä ne sisäkissatkin osaavat. 

Hotellissa olemme myös olleet pari kertaa ja alkujännityksen jälkeen kaikki on mennyt hienosti. 

Muutamalla muullakin mökillä Helmi matkusti mukana reippaasti. 

Helmi ehti asua kolmessa eri kodissa meidän kanssa ja viimeisin ( nykyinen koti ) oli kyllä paras paikka portaineen ja isoine ikkunoineen josta katsella ulko elämää. 

Helmi viihtyi vaihtelevasti ulkona valjaissa, välillä se oli oikein mukavaa mutta yleensä arkuus vei voiton. 

Viimeinen kuva on muistaakseni vuodelta 2012 ja Helmi on siinä noin vuoden vanha. Tämä kuva on jostain syystä ollut aina todella tärkeä itselle ja mm. instassa se on tullut jaettua usein. Siinä kuvassa Helmi on niin utelias ja innokas itsensä. 

Kova ikävä meillä on <3 <3 <3

Satojen tunteiden peitto ♥

 

Heippa ja heinäkuun terveiset samalla! 

Blogin, että myös instan puolella on ollut hieman hiljaisempaa tässä heinäkuun alun puolella, koska yksinkertaisesti voimat eivät ole nyt kovasta halusta huolimatta riittänyt päivitysten tekoon "normaalilla" aikataululla. 

Instan puolella aihetta olen hieman kertonutkin: meidän toinen rakas karvatassu on ollut melkoisen huonossa kunnossa ja huoli on ollut ihan valtava ja vienyt voimia. Lääkärissä käytiin pariin otteeseen Helmi neidin kanssa ja reissut olivat pienelle tosi raskaita ja toipuminen ollut hidasta. 

Kuitenkin jos tässä on eletty niin montaa eri tunnetta laidasta laitaan ja itketty surusta, niin myös ilosta kun neiti viimein alkoi toipua ja omia tärkeitä päivärutiineja alkoi palata arkeen ja ruokakin maittamaan paremmin. 

Kuinka tämä onkaan taas ollut iso opetus: mitään ei saisi pitää itsestään selvyytenä! Jokainen päivä on todellakin lahja ja terveys on suurinta mitä voi vaalia. <3 

Ne pienet joka päiväiset arkiset asiat ja itsestäänselvyydet ovat osoittautuneet viime päivinä suurempaakin suuremmiksi asioiksi elämässä <3

Tämä postaus ( ja kuvat! ) ovat itseasiassa odottaneet jo viime syksystä asti julkaisua, mutta tähänkin liittyy niin paljon tunteita, joten postaus on saanut kypsytellä aikansa jotta pystyn tämän julkaisemaan. 

Nyt kun tämä alkanut kuukausi on ollut suurien tunteiden aikaa, niin ajattelin että tämän postauksen voi vihdoin tehdä, koska myös tämä peitto on täynnä suuria tunteita ja paljon. 

Palataan sen verran taaksepäin, että olen monta monituista vuotta halunnut että äitini tekee meille isoäidin neliöistä peiton. Kuitenkaan en koskaan osannut päättää // saanut aikaiseksi valita lankoja mistä peittoa alkaisi tekemään. Tiesin, että äiti olisi valmis tekemään peittoa koska vaan, kun itse saisin päätettyä minkälaisen peiton haluaisin. 

Vihdoin, sitten jo hieman loppukesän puolella viime vuonna sain päätettyä värit peittoon ja käytiin yhdessä ostamassa ensimmäiset langat ja sovittiin, että katsotaan että miltä peitto alkaa näyttämään, että lisätäänkö värejä tai muutetaanko niitä jollakin tapaa. 

Kaikki ei sitten kuitenkaan mennyt ihan suunnitelmien mukaan ja elettiin suurten muutosten aikaa perheessämme. Kaikilla meillä oli monta kysymysmerkkiä mielessä ja oltiin monessa asiassa uuden edessä.  Eikä asiat muutenkaan aina itsessään ole niitä helpoimmin järjestyviä vaikka kuinka tekisi töitä niiden eteen. 

Osa päivistä tuntui matelevan ja halusi vaan vastauksia mieltä painaviin asioihin ja toivoi vaan hyvää ratkaisua. Mutta kaikki ei mene aina niin kuin haluaa. Tai niin nopeasti kun haluaa. 

Alkoi aikalailla uudenlainen arki mitä nyt tulee vanhoilla kotikulmilla käymiseen. Tämäkin vei aikansa, ennen kun tähän tottui ettei ne reissut olleet enää samanlaisia eikä tulisi enää koskaan olemaan. 

Kaikesta muutoksesta huolimatta ja monesta säädöstä sekä tunteiden kirjosta peitto alkoi kuitenkin syntyä pala palalta. Jokainen pala on erittäin uniikki, eikä ihan välttämättä edes samankokoinen, mutta sekin mielestäni kuuluu suurella osalla tämän peiton tarinaan. 

Peitto valmistui lopulta lokakuun loppupuolella ja sain tämän käsiini todella kauniina syyspäivänä. Juuri sellaisena päivänä mitä itse rakastan syksyssä! 

Peitto herätti heti valtavia ja voimakkaita tunteita ja ensin pidinkin peittoa terassilla ainoastaan. Halusin sen nähdä, mutta en kokoaikaa. Halusin ja minun piti käsitellä monta asiaa. 

Kun aikaa hieman kului, otin peiton sisälle ja vierashuoneeseen sohvalle kuten olin sitä suunnitellutkin. Vaikeat ja voimakkaat tunteet ja muistot oli käsitelty ja hyväksytty ja pystyin ottamaan kaikki hyvät muistot ja tunteet peittoon liittyen esiin <3

Asian arkaluontoisuuden vuoksi kerron tämän tarinan nyt näin kulmakivinä, mutta uskon että tarinaan pääsee kyllä sisälle myös näin. 

K I I T O S jos jaksoit lukea tänne asti! <3 

Kun ensimmäistä kertaa otin peiton sisälle ja laitoin sen sängylle hetkeksi aikaa, niin Helmi neiti ihastui peittoon heti ja meni sen päälle nukkumaan. Muistan tämän  hetken kuin eilisen ja se liikuttaa minua edelleen todella <3 Senkin vuoksi tämä peitto, että tämän alkukuun tarinat nivoutuvat hieman yhteen, koska kuten jo monesti todettu, molemmissa asioissa on eletty suuria tunteita. 

Onneksi nyt viime kesän osalta asiat ovat kääntyneet parhain päin ( loppuvuodesta viime vuonna ) ja karvatassunkin osalta on saanut huokaista suurimmasta huolesta ja eteenpäin mennään päivä kerrallaan.

Muistetaan nauttia kaikista pienistäkin hetkistä ihan joka päivä, koska ne ovat lopulta suuria! <3