maanantai 7. tammikuuta 2013

Kynttilöiden valoa & ylläri

Tavarat kun hakee paikkaansa nyt muuton tiimellyksessä niin samalla joulu on kerätty kokonaan pois. Muutamaan lyhtyyn sai vielä jäädä valosarja ja alennuksesta ostetut valkoiset tuikkukuuset saavat vielä olla, muuten mennään kynttilän valolla. Loppu kesästä asti tuikkuja on kyllä kulunut ihan hirveästi, ne tuovat kumminkin niin ihanaa tunnelmaa iltaan aina. Kuppien järjestys vaan muuttuu sitä mukaa kun ehdin ;-)

Stockmannilla on tammikuun kantis etuna kastehelmi tuikkukipot! Perjantaina aamusta poikkesin Stockalle ja juuri myyjä laitteli kippoja paikalleen. Kastehelmeen oli juuri silloin tullut monen monta väriä lisää! Nyt kannattaa poiketa siis Stockalle jos kastehelmet kiinnostaa. Itse nappasin mukaan yhden hiekan värisen meille lisäksi. Nyt löytyy kaksi kirkasta ja kaksi hiekan väristä. 



Kukka-asetelma on ainakin (vielä) hengissä, ihme ja kumma kyllä! 



Joulun aikaan vieraita on käynyt joten pidennettiin ruokapöytää. Ja kovasti tykästyin kun pöytä on nyt pitkänä enkä heti siitä haluakaan luopua. Pieni muutos = iso ilo. Aivan ihana huopa kaitaliinakin asettuu nyt kivasti pidennettyyn pöytään. 


Loma on loppu ja tänään alkaa uusi työ! 


♥ Pian alkaa tämän vuoden ensimmäinen arvonta! Stella Vanilja saanut uuden yhteisyö kumppanin ja arvonta laitetaan pian pystyyn! ♥


Mukavaa alkanutta viikkoa! ♥

12 kommenttia:

  1. Kastehelmituikkuja tuli itsekin katseltua, mutta en vielä ostanut. Kauniita ne ovat <3

    Hyvää työviikkoa uudessa paikassa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat kivaa vaihtelua kivi tuikuille :-) Ja yhdistettynä myös ♥

      Aivan ihania värejä myöskin tuli nyt uutena lisänä, voi ihanuus :-)

      Kaunis kiitos Mia! ♥

      Poista
  2. Onnea uuteen työpaikkaan :):):)

    VastaaPoista
  3. Kauniita ovat kastehelmet kaikessa yksinkertaisuudessaan!

    VastaaPoista
  4. Mukavaa työviikkoa uudessa paikassa! <3

    VastaaPoista
  5. Kastehelmet on kauniita! tsemppiä uuteen työhön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on niin nättejä :-) Kiitos paljon :-)

      Poista
  6. Ihanat tuikut! Onnea uuteen työhön! ♥

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...