perjantai 14. kesäkuuta 2019

Kesäisiä hetkiä



Tervehdys pitkästä aikaa! 

Kuinka ihana tänne blogiin olikaan tulla kirjoittelemaan pitkästä aikaa. Täällä on kesäkuun alku mennyt aika ristiriitaisissa tunnelmissa. Toisaalta tuntuu nyt katsoen, että aika on juossut, mutta matkalle mahtuu monia hetkiä kun olisin toivonut kellon juoksevan paljon kovempaa. 
Muru on ollut nimittäin liki tämän koko kesäkuun työmatkalla, mutta onneksi huomenna odotus palkitaan, ja saadaan olla taas koko perhe kotona. Lomakin koputtelee jo aivan nurkan takana! 

Kesäkuun alkuun on kuitenkin mahtunut paljon kesäisiä hetkiä, ulkoilua, herkuttelua, pari mukavaa retkipäivää, vähän sisustelua ja sitten tätä hiukan erilaista arkea. 

No mutta... pari sanaa vielä kesäkuusta tähän asti. 

Kesäkuun alkuun leivoin pitkälti oma keksimällä reseptillä suklaisen synttärikakun, ja kakku oli kyllä oikein hyvää! Nyt on jälleen siis synttäritkin vietetty tältä vuotta, ja onneksi seuraaviin on vuosi ;) 

Muutamia viikkoja sitten ihastelin IKEA:ssa ihanaa rottinkijakkaraa, mutta jäin kuitenkin asiaa vielä miettimään. Noh, näinhän siinä kävi vanhanaikaisesti ja seuraavan kerran mennessäni sitä hakemaan vastassa oli eioota. Että muuten harmitti! Aloin kumminkin epätoivoisesti kyselemään jakkaran perään, ja Espoon myymälästä löytyi kun löytyikin yksi kappale, ja kuinka upea juttu kun suostuivat sen vielä varaamaan minulle! Seuraavana aamuna kävin jakkaran hakemassa, ja voi kyllä se oli kaiken työn arvoinen! :)

Omalle sisustushaavelistalle saa vetää pari raksia, nimittäin pari toivetta toteutui synttärinä, josta vieläkin olen kyllä sanaton! Molemmat ansaitsee omaa postausta, joten niistä sitten enemmän vähän myöhemmin, mutta kollaasissa niitä vilahtelee :) 

Olen nyt niin nauttinut näistä hetkistä kun ilmat viileni helteiden jälkeen. Ikäkö sen tekee, että helteet ei ole enää yhtään oma juttu vai mikä?! Ennenhän nimittäin olin viimeisen päälle auringon palvoja, mutta nyt en moista voi ajatellakaan! Niin tai näin, kyllähän aika ja vuodet ihmistä muuttaa. Eihän sitä tiedä, jos jokus aikaisempi innostus palaa taas! 

Nyt kuitenkin aamutoimiin ennen iltavuoroa! Kuullaan taas pian!



keskiviikko 5. kesäkuuta 2019

Kamera kaulassa, tai ainakin melkein



Kamera kaulassa, kohti haaveissa ollutta kohdetta, tai no, ainakin melkein kamera kaulassa... 

Nimittäin Huvilakatu Helsingissä on ollut tovin, ja toisenkin ajatuksissa ja haaveissa päästä katsastamaan sekä kuvaamaan. Joskus tälläiset kovinkin yksinkertaiset jutut vaan jää... siitä kovasta halusta huolimatta. 

Nyt kuitenkin oli erinomainen ajoitus toteuttaa tämä pitkäaikainen haave, kun viikonloppuna vietettiin kaunista Helsinki päivää synttäreiden kunniaksi. :) 

Kameran jätin pienen harkinnan jälkeen kuitenkin kotiin, ja päätin, että tällä kertaa taltioidaan omalle kovalevylle muistoja, sekä muutama räpsy puhelimeen. 




Niin paljon kun pidänkin kuvaamisesta, on kuitenkin joskus erittäinkin rentouttavaa olla ilman kameraa liikenteessä, ja tosiaan keskittyä asioihin aivan toisella tavalla, kuin mitä linssin läpi tulisi katsottua. 

Ihastelin ja ihastelin, ja vielä kerran ihastelin tuota upeaa katua, josta olin katsellut kuvia ja mielessäni miettinyt onko se kuvien kaltainen paikka oikeasti. 
Nyt voin omalla kokemuksella sanoa, että ehdottomasti se oli todella kaunis katu, ja siis ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka! Kaunis kesäpäivä vielä kruunasi tämän hetken. 




Emmekä muuten olleet ainoat jotka olivat tätä upeaa katua kuvaamassa! Kuinka hauska olikaan katsella, kun monet ihmiset kuvailivat tätä samaa kauneutta niin puhelimilla kun kameroilla. Tälläistä on aina hauska seurata vierestä! 

Oletko sinä käynyt täällä satumaiseltakin tuntuvalla kadulla? 
Jos paikka on harkinnassa, tai vaikka tämä tulisi uutena ideana, niin ehdottomasti suosittelen tätä Helsinki päivän yhteyteen! Jos en nimittäin vielä sanonut, niin tämä oli i h a n a! <3




tiistai 28. toukokuuta 2019

Marimekko diy-taulu



Taannoin somea selaillessani silmiini osui tosi veikeän ja voisiko sanoa vielä itseni näköinen taulu. Todella suureksi harmikseni en vaan muista missä taulu tuli vastaan, joka nyt harmittaa jälkeenpäin. 

Taulu jäi kuitenkin mieleeni, ja tuli toistuvasti ajatuksiini. Kun sitten olin muuten IKEA- asioilla pari viikkoa sitten, nappasin myös mukaan kehyksen johon voisin kehitellä tätä taulua itsekin. 

Enhän ( tietenkään ) malttanut odottaa, vaan laitoinkin sitten tuumasta toimeen samaisen illan aikana. 
Ensin mietin kaikkia mieluisimpia Marimekko kuoseja, ja sen jälkeen vaan printteri töihin. 

Sitten ei tarvinnutkaan vaan kun asetella kuvat mieluisaan järjestykseen. 
Ensin laittelin ihan sen suuremmin miettimättä, mutta sitten piti hiukan entrailla kuitenkin. 

Taulusta tuli juuri niin mieluisa kun olin ajatellutkin, ja kuvaa muistellut. Lopullista paikkaa taulu nyt vielä hakee, mutta toistaiseksi taulu on saanut olla sängynpäädyn päällä johon se nyt vähän kun jäi. Kyllä se paikka vielä löytyy. 

Jälleen itse tekemällä sai mieluista aikaan, ja varmasti oman näköistä sekä persoonallista! :) 

Tähän loppuun vielä vilpitön k i i t o s alkuperäisestä ideasta, jos vaikka tämä postaus tavottaisi! :) 

Toukokuu viheltelee loppuaan, ja pian on aika vastaanottaa virallisesti kesä! 



torstai 23. toukokuuta 2019

Oi joi!



Edessä kesäinen vapaapäivä. Suuntaan sovitusti vanhoille kotikulmille viettämään tätä kaunista päivää. Matkalla teen pari pysähdystä, josta viimeisenä yhteen lemppari kukkakauppaan. 
Koko ihana päivä vielä edessä! 

Suunnitellaan ( kesäinen ) ja herkullinen lounas, ja kipaistaan kaupassa. Valmistellaan lounas uuniin, ja sitten ulos. 
Mikä ihana paiste siellä onkaan, aurinko lämmittää todella, ja taivas on kauniin vaaleansininen. 

Ulkona kelpaa touhuilla, vaikka hiki tuleekin. Alkukesän vihreys on itselle ehdottomasti sitä mieluisinta. Tässä vaiheessa sitä vuosi vuoden jälkeen aina ihastellen ihmettelee kuinka luonto on herännyt pitkän talven jälkeen eloon. 

Päiväkahvilla maistuu kesän ensimmäinen raparperipiirakka ja jäätelö, nam! Kuinka se ensimmäinen piirakka onkaan aina niin maistuvaa! 

Päivä hujahtaa ihanissa merkeissä ( liian ) nopeasti ohi. 
On kuitenkin aika kaivaa vielä kamera esiin laukusta, ja ikuistan lapsuudenkodin omena, sekä luumupuita jotka ovat kyllä aivan täydellisen kauniissa kukassa! 

Lopuksi taitan muutaman oksan kotiin viemisiksi, onhan nämä niin lemppareita itselle, sekä niin tärkeästä paikasta! <3 

Ihana muisto tästä kauniista kesäisestä yhteisestä päivästä! 

Kuvat saavat nyt puhua puolestaan. 







Ihanaa päivää kaikille! 

#nofilter

perjantai 17. toukokuuta 2019

Rennosti vapaalla?



Niin sitä ollaan taas loppuviikossa, ja toukokuun puolivälikin jo onnellisesti ylitetty. Kesä tekee tuloaan kovasti. Eilen lenkillä ensi kertaa tuoksui selvästi k e s ä! 

Täällä on takana pari vapaapäivää, jotka ajattelin ottaa kohtuu rennosti, mutta kummasti ne päivät kuitenkin täyttyi kaikenlaisista pienistä hommista. 

Tästä päästäänkin oivasti vapaapäivien ajatukseen josta olen luvannut kertoa. 




Aloitin vuoden alusta tekemään 75% työaikaa pitkän harkinnan jälkeen, ja siis nyt ajatuksia tästä uudesta kokemuksesta hieman. 

Ihan ensimmäiseksi on sanottava, että ratkaisua en ole katunut k e r t a a k a a n! Ratkaisu lyhyemmästä työajasta ( vuorotyössä ) on ollut yksi elämäni parhaimpia päätöksiä. 

Takana on siis nyt reilu neljä kuukautta tätä "uutta työaikaa", joka siis jaksotyössä meinaa n. yhtä ylimääräistä vapaata per viikko laskennallisesti. Kolmen viikon listalle vapaita tulee yhteensä 10. Vapaathan ei mene tokikaan tasaisesti viikottain, vaan tuo 10 vapaata tasoittuu kolmeen viikkoon miten milloinkin. 

Ajatuksena kun aloin tekemään tätä lyhyempää työaikaa oli, että jokainen vapaapäivä ei olisi niin kiireinen. Mutta... tässä on vielä petraamista itsellä, ja harjoittelua, että välillä asioiden kannattaa myös antaa olla, eikä kaikkea tarvitse tehdä just nyt! Uskon, että tähän tekstiin tulen palaamaan vielä kerran jos toisenkin kun tätä harjoittelen. 

Toinen ajatus oli, että suunnistaisin johonkin valokuvaus kurssille kun aikaa on enemmän, mutta tämäkin on vaiheessa vielä. Mutta, joku päivä vielä! :) 

Kolmas ajatus oli, että ehtisin antamaan aikaa enemmän läheisille ja tärkeille, ja tähän olen tyytyväinen. Vanhoille kotikulmille mm. on ollut nyt enemmän aikaa mennä, ja tämä lämmittää mieltä kovasti. 




Sensijaan meidän Alma osaa ja ottaakin kyllä niin rennosti. Alma todellakin nauttii nukkumisesta, joten tästä on oiva ottaa mallia. 

Ne päivät kun olen ehtinyt menemään hetkeksi päikkäreille, ja vähintään toinen karvatassu tulee viereen, niin voi ihanuus niitä hetkiä. Mikäs siinä hetki torkahtaessa, kun toinen kehrää vieressä :) 


Näissä tunnelmissa leppoisaa alkavaa viikonloppua! 






lauantai 11. toukokuuta 2019

Kurkkaus makuuhuoneeseen



Makuuhuoneessa on tosiaan nyt alkanut muutosten tuulet niinkuin hiljattain kirjoittelin, ja aijemmasta ajatuksesta poiketen, yksi asia johtaa helposti toiseen, ja homma kasvaa vähän kuin huomaamatta. 

Edellinen tai oikeastaan edelliset kaksi sängynpäätyä ovat olleet hiukan isompia kuin tämä uusi, ja sen lisäksi pääty seinällä on tosiaan ollut monen monituista vuotta iso sisustustarrra: puu. Joten kun puu rapsuteltiin pois, ja sängynpääty muuttui kevyemmäksi, niin päätyseinä jäi hiukan aution näköiseksi. 

Välillä kun katson koko seinää, niin se näyttää ihan mukavalle, mutta kun katselee pidempään, niin kyllä siihen jotakin kaipaa. Joten nyt onkin laitettu mietintämyssy päähän, joten katsotaan mien seinä tulee muokkautumaan. 

Ei sillä, minähän tykkään niin hurjasti juuri tälläisistä hommista, mutta se että löytää oikeasti sen toimivan ja mieluisan ratkaisun ei ole aina kuitenkaan ihan helppoa. 

Mutta tosiaan, kuvassa vilahtaa pieni kurkkaus uudesta sängynpäädystä, ja siihen olen kyllä niin kovin tyytyväinen! :) 


Tälläisillä sisustus ajatuksilla aloitetaan tätä lauantaita, ja tärkeää äitienpäivä viikonloppua! <3 


keskiviikko 8. toukokuuta 2019

Kevään ensimmäiset Pionit



Toukokuun alku jatkuu ihanilla kukka ihastuksilla, nimittäin maljakossa on iloa tuonut kevään ensimmäiset Pionit! 

Pionit kotiutuivat parisen viikkoa sitten Tallinnan päivä reissusta joka tehtiin pienellä porukalla työpaikan kanssa. 

Olen varmasti joka ikinen kerta Tallinnassa oltua ihastellut vanhan kaupungin porteilla olevaa kukkatoria huokaillen, mutta en ole aikaisemmin ostanut kukkia kuitenkaan. Nyt kun näin useammassakin kojussa Pioneja, niin en voinut enää jättää kukkia sinne, vaan nappasin muutaman vaaleanpunaisen kaunottaren mukaani. 




Hiukan tietysti jännitin kuinka kukkapakettini kanssa selviän kotiin asti koko päivän reissusta, mutta onneksi kukat säilyivät täysin ehjinä ja hyvinä ja pääsivät sitten kotona heti maljakkoon. 
Niin... eihän tämä sitten tokikaan jäänyt ainoaksi, vaan oli vielä napattava toinenkin kimppu matkaan, kun kerran vauhtiin pääsi... 

Seuraavaksi sitten jännäsin, että mahtaavatko nämä ihanuudet aueta ollenkaan, mutta aika kivasti senkin puolesta sujui. Yksi jäi kohtuu kiinni, mutta kolme muuta aukesivat jokainen toistaan enemmän, ja näin tuli sitten kesän Pioni kausikin avattua tälläisellä hiukan erilaisella tarinalla. 




Ihanasta Sisustus Zinna:sta kotiutui muutama viikko sitten pitkään haaveissa ollut Kähler:in Omaggio maljakko mustavalkoisena. 
Ko. maljakkohan täältä löytyy aikaisemmin helmen valkoisena, ja on ollut ostopäivästä asti lähes jatkuvassa käytössä. 

Koska maljakko on todettu käytössä erittäin mieluisaksi, katselin yhä useammin muita värejä, ja koska mustavalko raita toimii vaan niin hyvin, niin sisustuksessa kuin vaatteissakin, niin lopulta päätös toisesta väristä oli helppo. 

Sisustus Zinna:lla on muuten uudistetut nettisivut, niin kannattaakin kurkata mitä kaikkea ihanaa tuolta putiikista löytyykään! Kevät on myös juhlien aikaa, ja loistavia lahja ideoitakin varmasti löytyy kevään sankareille! 

Näissä vaaleanpunaisissa tunnelmissa toivottelen nyt mukavaa keskiviikkoa kaikille! <3


lauantai 4. toukokuuta 2019

Vaaleanpunaista kukka loistoa



Kyllä ne todella nyt kukkivat, ja kauniisti! Eihän sitä voinut kun huokailla katsoessaan tuota vaaleanpunaista kukkaloistoa!  
Siltikin oli pakko vilkaista kalenteria, että olenko nyt ihan oikeassa ajassa todellakin. Tämä loisto kun yleensä menee selvästi lähemmäs kesää, niin olihan tämä aika ylläri että nämä hetket taltioitiin tänä vuonna jo vappupäivänä! 




Tänä vuonna nämä vaaleanpunaiset hetket taltioitiin Porvoossa, johon tehtiin päiväretki kauniina, ja aurinkoisena vappupäivänä. Kiitos vielä puisto vinkistä Janina <3

Porvoossa riitti ( luonnollisesti ) taas ihasteltavaa yllinkyllin, on se vaan kerta toisensa jälkeen uskomattoman ihana paikka. Retket sinne ovat joka kerta yhtä odotettuja, ja joka kerta sieltä jää mukaan mitä ihanampia muistoja sydämeen. <3




Kuvat puhuvat enemmän nyt kun tuhat sanaa, jotenka näiden vaaleanpunaisten tunnelmien myötä haluankin toivotella teille kaikille ihanaa viikonloppua! <3

tiistai 30. huhtikuuta 2019

Huhtikuun viimeinen



Mukavaa huhtikuun viimeistä, sekä leppoisaa vappuaattoa! 

Näin se kuulkaa on aika laittaa pakettiin huhtikuu(kin) ja täten jo 2/3 keväästä! On se vaan niin todentotta, että ei tässä ajan mukana meinaa itse pysyä. 

Viime viikolla muistelin talvilomalla tehtyä retkeä ystävän kanssa, ja tuntuu että se oli ihan j u u  r  i! Mutta kas kummaa kun siitäkin on jo lähes kaksi kuukautta aikaa. 

Viime päivien lämpö on vauhdittanut kovasti luonnon heräämistä, ja melkeimpä voisi sanoa, että ihan silmissä on alkanut vihertämään luonnossa! 
Ihastelin myös viime viikolla upeaa kirsikankukka loistoa ihanan Jennan blogissa, että instan puolella, ja olin tottavie ihan yllättynyt: että nytkö jo! Omat kirsikankukka otokseni kun yleensä on otettu hyvässä matkaa toukokuussa! 
Seuraavana päivänä tuosta vaaleanpunaisesta ihastuksesta, en sitten myöskään ollut uskoa omia silmiä kun kauppareissulla bongasin myös kukassa olevia kirsikkapuita! Nyt kun edessä on monta vapaata, niin nappaankin kameran mukaan ja menen ikuistamaan myös tuota ihanaa vaaleanpunaista hattaraa! :) 

No mutta, mitäpä sitten näin vappuaattona?
Täällä ei ole mitään sen suurempia suunnitelmia. Leppoisaa ja rentoa yhdessä oloa, sekä hyvää ruokaa, ja leffailta.  Itseasiassa jos tarkkoja ollaan, niin vappu on sellainen juhla jonka yli voisin kalenterista vetää vaikka raksit. 
Huomenna kuitenkin saadaan viettää yhteistä vapaata, ja ajatuksissa on tehdä pieni kevät retki. Onneksi ilma näyttää suotuisalta ainakin toistaiseksi :) 

Tälläisin ajatuksin suunnataan kohti toukokuuta :) 



perjantai 26. huhtikuuta 2019

Makuuhuoneen uudistusta



Mielessä on jo tovin, jos toisenkin pyörinyt muutokset makuuhuoneessa. Mutta en ole päässyt puusta pitkälle, ja asia on jäänyt odottamaan aina parempaa hetkeä. 

Muutama viikko sitten kuitenkin repäisin, ja aloin suunnittelemaan ihan todenteolla muutosta. 

Ajatuksena:
 uusi sängynpääty, ja iso sisustustarra pois, sekä uusi valaisin myös houkuttelisi hieman...

Nykyinen sängynpääty on ihana, mutta vaihtelunhaluisena sisustajana on nyt tullut kyllästyminen. Sängynpäädyllä on hyvin paljon tunnearvoa, ja missään nimessä en haluakaan siitä luopua, vaan pääty puretaan ja laitetaan osat säästöön. Kuka tietää, mitä tästä syntyykään vielä! 

Makuuhuoneessa omalla puolellani on ollut jo vuodesta 2013 iso harmaa puu sisustustarra. Tämän poistamista olen myös miettinyt ties kuinka monta kertaa, mutta tärkeitä muistoja siihenkin liittyy ja  sitten en ole raaskinut ottaa sitä pois. Nyt kuitenkin mietinnälle tuli loppu, ja puu on jo lähtenyt seinältä pois! Naurettiinkin siinä, että se taisi olla vanhin sisustusjuttu tässä kodissa! 

Uusi sängynpääty on jo tilattu, ja sitä on itseasiassa tässä odoteltukin kuumeisesti. Odotuksen pitäisi toivottavasti tänään loppua, ja viikonlopun kunniaksi illalla lähetyksen pitäisi saapua vihdoin.
Sängynpäädystä vielä sen verran, että aikaisemmat sängynpäädythän ovat molemmat olleet itsetehtyjä, joten senkin puolesta iso muutos tulossa :)

No entäpä se valaisin sitten? 
Nykyinen veikeä DIY versio palloista on mieluisa, ja ehdottomasti myös säilyttämisen arvoinen. Mielessä on parikin erilaista valaisinta, ja ihan sata varmaan lopputulokseen en ole vielä päässyt, 
joten hätiköityä päätöstä en tee vaan mietin rauhassa loppuun. 

Täällä alkoi nyt parin päivän vapaat, joten leppoisa aamu edessä ja sitten tankkaamaan raikasta ilmaa ulkoilun merkeissä! 

Iloista perjantaita kaikille! 



torstai 18. huhtikuuta 2019

Kohti pääsiäistä



Pääsiäinen lähestyy kovaa vauhtia, vaikka se onkin tänä vuonna poikkeuksellisen myöhään ajankohtaan. Kuinka se pääseekin "yllättämään" liki joka vuosi? Olen mielestäni aikaisemminkin ollut meinaan saman asian edessä, eli on se mihin aikaan tahansa, niin se tulee niin yllättäen! 

Pääsiäistä ei kummemmin meillä vietetä, pienillä koristeluilla mennään ( vähemmän on enemmän ), ja ( kevään ) kukilla tässä siis ehdottomasti suurin ja näyttävin osa. Ajatuksissa on myös leipoa jokin keväinen juustokakku, jospa sitä keksisi vähän jotain uutta! :) 




Yläkuvassa vilahtaa pari vuotta sitten tehty kipsimunankuori, joka onkin ehdottomasti lemppari koriste pääsiäiseen ja kevääseen. 

Sen verran on pakko palata tuohon askarteluun, että se oli kyllä todella mukavaa puuhaa, ja nuista on joka vuosi ollut sen jälkeen iloa, joten ehdottomasti suosittelen kokeilemaan. Pääset kurkkimaan ohjeita tästä

Myös ystävältä saatu ihana ruukku ( keskimmäinen kuva ) on ollut ahkerassa käytössä, ja ilahduttanut kevätpäiviä hurjasti! <3 Kiitos vielä tästä niin paljon! 




Tänään olisi edessä pientä siivousta, ja pääsiäiskukka kimpun haku. Jotakin ylläriä ajattelin myös järjestellä, nimittäin saan murun illalla vihdoin kotiin, ja tätä on odotettu! Yhteinen pieni pääsiäisloma on edessä! <3 

Iloista pääsiäisen aikaa kaikille! <3



sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Makoisaa sunnuntaita!



Leppoisat sunnuntai huomenet täältä vapaiden keskeltä! 

Lumet on saaneet entisestään kyytiä ( ainakin täällä etelässä ), ja katujakin on putsattu jo hyvää vauhtia. Uudet lenkkarit ovat päässeet reippaaseen käyttöön, ja kevättä on tullut käytyä tuoksuttelemassa harvase päivä. Tosin nyt niskajumi on hieman hidastanut vauhtia, mutta toivottavasti se tästä nyt alkaa kääntymään paremmalle puolelle jo! 

Rauhallinen sunnuntai aamupäivä edessä yhdessä. Iltapäivällä onkin visiitti lentoasemalle, ja murun on aika lähteä työmatkalle. Itse toivon, että kello kävisi nopeaa ja odotettu ja ( tällä hetkellä luvattu ) aurinkoinen pääsiäisloma alkaa yhdessä :) 

Ajattelin, josko leipoisin hyvin hyvin pitkästä aikaa kääretorttua ( pakkaseen ) murun poissa ollessa, muuten kun en viitsi kotona allergian vuoksi juurikaan kananmunia käyttää. Eikä mitä tahansa kääretorttua, vaan pääsiäiseksikin sopivaa kinder kääretorttua! 
Toisaalta, löysin myös erittäin hyvänkuuloisen pätkis juustokakun ohjeen, joka olisi myös erittäin varteenotettava... hmm... 

Pätkiksestä puheenollen, kauppoihin on hiljattain ilmestynyt pätkis keksejä, ja voi NAM! Nämä kyllä ovat todella hyviä, eli jos vaan pätkis maistuu, niin varmasti tykkäät näistäkin. 
Pätkis on itselläni ollut suuri herkku lapsuudesta saakka, ja edelleen mukana juttu kulkee "pätkis nannasta", jota oli kauppareissuilla niin mahtava saada! 

Löytyykö sieltä muita pätkis faneja? :) 



keskiviikko 10. huhtikuuta 2019

Vastustamaton



Olen monesti kirjoittanut blogissa kuinka suuri ( ja aina vaan suurempi! ) merkitys kuvilla on itselleni. Kuinka paljon niistä saankaan inspiraatiota, joka luonnollisesti vaikuttaa moneen moneen asiaan. 

Valokuvaaminen on itselle hyvin tärkeä ja rakas harrastus, ja kuten varmasti monelle kanssa bloggaajalle myös, oikein oiva keino rentoutua ja toteuttaa itseään myös. 

Itsellä tuli hiljattain järkkärin kanssa kuusi vuotta yhteistyötä täyteen, ja tämä aika on ollut oikeastaan tosi tiivistä valokuvausta kyllästymättä tähän hommaan ollenkaan. Sitäkin ennen muutaman vuoden pokkari oli loistava kaveri. 

Instagram on päivittäin kovassa käytössä, ja onkin itselle yksi suurimmista inspiraation lähteistä. Tykkään katsella monenlaisia kuvia, mutta luonnollisesti suosikiksi nousee erilaiset sisustuskuvat. Ihastelen myös todella paljon erilaisia "kahvikuppi kuvia", ja nämä ovatkin myös siis siellä kärkipäässä. 
Kolmanneksi voisin nostaa erilaiset kauniit sisustusasetelmat // yksityiskohdat. Kuvasin itsekin ennen todella paljon yksityiskohtia, ja olenkin kokoajan koettanut laajentaa kuvakulmia, mutta edelleen rakastan kuvata myös näitä yksityiskohtia itsekin. 

Taannoin bongasin ( luonnollisesti ) instan puolelta aivan ihastuttavan & ( vastustamattoman ) näköisen kirjan, ja sitä oli aivan pakko alkaa googlettamaan. Kirjan olemus vei mukanaan, ja sitten etsinkin mistä kirjan voisin ostaa. Pian kirja olikin ostoskortissa, ja viikonloppuna parin viikon odotus palkittiin kun kirjan sain vihdoin ja viimein kotiin. 
En ole vielä kun ehtinyt vilkaista kirjaa, mutta oi ja voi, mitä kuvia kirja pitääkään sisällään! Tässä sitä on kukka inspiraatiota sitten hetkeksi aikaa, ja voi kuinka tuo kirja sointuukaan samalla niin mukavasti sisustukseen! 

Mikä on sinun paras inspiraation lähde? :) 

Mukavaa päivää kaikille! Kyllä se kevät sieltä taas palaa! 


lauantai 6. huhtikuuta 2019

Aurinkoinen huhtikuun alku



Leppoisat lauantai huomenet kaikille! 

Täällä ollaan, vaikka blogin puolella onkin hieman hiljaisempaa ollut. 
Nopeasti edennyt kevät, ja aurinko on kutsunut ulkoilemaan, ja keräämään energiaa mitä tupla vai pitäisikö sanoa peräti tripla antibiottikuurit loistavasti meinaa kuluttaa uhkaavasti. Mutta eiköhän tässä taas paremman puolella aleta kuitenkin olla, joten tästä se taas lähtee! :) 

Huhtikuu on alkanut aivan ihanissa aurinkoisissa, ja todella lämpöisissäkin merkeissä. Näinä päivinä lämpö onkin itselle varsin kohdillaan, ihana lämpö ja hentoinen kevät tuuli, aika ihana yhdistelmä. 

Viettelin pitempiä vapaita viime viikon lopusta alkuviikkoon, ja alkaneen huhtikuun kunniaksi lähdin keräämään aina yhtä ihania pajunkissoja. Tämä perinne onkin jatkunut ihan lapsuudesta saakka, ja kuinka ihanaa se onkaan palata kotiin upeiden oksien kera! Ovathan nuo niin suloisia! 

Laittelin oksia pariin maljakkoon, pienempään ja isompaan. Isommat nostin "turvaan" hiukan ylemmäs, johon ei karvatassut pääse, mutta pienemmät jätin pöydälle, ja ne ovatkin saaneet muutamaan otteeseen kyytiä. Nämä siis taitaakin olla koko perheen suosikit?! 

Tähän kevät-talveen ehti vielä valmistua aivan i h a n a t tumput, ei tosin edelleenkään omista käsistä, vaan rakkaan äidin tekeminä. <3 Löysin taannoin nimittäin niin ihanan langan, ja näin heti virkatut tumput tehtynä tästä langasta, ja niistä tuli vielä ihanammat kuin osasin kuvitellakaan! :) 

Toivottavasti huhtikuu jatkuu yhtä kauniina, kuin nyt on alkanut, joten nautitaan näistä keväisistä ihanista auringon säteistä! <3




tiistai 26. maaliskuuta 2019

Uusi viikko edessä



Jälleen uusi viikko edessä, ja mitä vielä. Maaliskuun viimeistä viikkoa jo viedään. Eihän tässä voi jälleen kuin ihmetellä, että mihin tämäkin kuukausi on mennyt. Voi ajankulu! 

Toki tätä kuukautta on nopeuttanut liki kahden viikon talviloma ( ja lomahan aina sujahtaa ohi ennen kun huomaakaan... ), joten ehkäpä tämä kuukausi ainakin osaltaan tuntuu mennen ohitse aivan kuin huomaamatta. 

Mietinpä myös, että vuodestakin alkaa olla ensimmäinen neljännes samalla taputeltu! Kesä lähestyy kovaa vauhtia... ja onneksi sen jälkeen syksy... ( niin... syysihmisen ajatuksia... :D ) 

Lumet ovat saaneet selvästi viime päivinä kyytiä, kiitos kauniin auringonpaisteen. Tässä vaiheessa onkin ollut aika alkaa miettiä vaatteiden kevennystä, ja iik, ihanaa kun tennarit saa kaivaa esille talven jälkeen! Tästä tykkään! 

Eipä sillä, että löysin marraskuulla aivan ihanat talvikengät ( jotka olleet enemmän kun kovassa käytössä! ), ja niistä ei kyllä niin vaan luopuisi, mutta aina tulee uusi talvi. 

Hiukan on myös pitänyt vaatteita päivitellä muutenkin, ja mm. alkavilta hulluilta päiviltäkin olisi muutama tärppi tiedossa. 

Tämän kaiken voisi varmasti sitoa niin, että kuinka ihanaa aikaa on aina tämä hetki kun vuodenaika vaihtuu seuraavaan, se kaikki uusi edessä. 

Postauksen kuvat eivät nyt varsinaisesti liity tekstiin milläänlailla ( jos ei uutta ihanaa huivia lasketa mukaan! ). Halusin kuitenkin ikuistaa muistoksi tuon ihanan keväisen kimpun jonka sain talviloman alkajaisiksi, ja joka oli muuten uskomattoman kestävä! <3 Tämä kimppu pääsikin moniin kuviin, ja nyt on myös muistona täällä. 

Näiden kuvien myötä toivottelenkin ihanaa viikkoa kaikille! <3




maanantai 18. maaliskuuta 2019

Liian pitkään mietinnässä



Heipat pitkästä pitkästä aikaa! 

Blogikin jäi talvilomalle samaan aikaan kun itse lomailimme. Täytyy kyllä myöntää, että tarkoitus oli tulla päivittelemään blogia jossakin välissä, mutta niin vaan ne lomapäivät sujuu ( liian ) nopeaa ja kaikkeen ei vaan aika sitten lopulta riittänyt. 

Nyt kuitenkin hiljalleen aletaan palaamaan arkeen kiinni, ja tämän päivän jälkeen sitten on talviloma ohitse, ja arki alkaa :) 




Instan puolella onkin näkynyt useammassakin kuvassa uudet ja ihanat pyöreät maljakot. Maljakot jota ehdin hyvin hyvin pitkään ihailla kuvissa, ja verkkokaupoissakin mutta aina jätin kuitenkin klikkaamatta ostoskoriin. 

Muutama viikko sitten kun käytössäni oli alennuskoodi, niin päätin että nyt jos koska on aika tilata näitä ihania Cooee Design maljakoita kotiin. Siinä vaiheessa olin jo varma, että näistä varmasti tulisi suosikkeja, mutta en arvannutkaan kuinka ihania ne sitten ihan aikuisten oikeasti ovatkaan! Enemmän kun suosikkeja! 
Pienen hetken tosin ehdin miettiä ison maljakon kohdalla, että saisiko siihen kivoja kimppuja, koska suuaukko on sen verran pieni, mutta mitä vielä, tämä on osottautunut tosi hyväksi ( lue: loistavaksi ) vaihtoehdoksi! Kuinka kivasti ja rennosti siihen saakaan laitettua kukkia! 

Värien kanssa sainkin yllättäen miettiä hetken jos toisenkin, koska niin moni väri houkutteli. Olenhan kuitenkin aika paljonkin vuodenaikojen mukaan sisustaja. Päädyin lopulta kuitenkin sekä pienen että ison maljakon kohdalla turvalliseen valkoiseen. 




Maljakoissa onkin näkynyt jo tässä pienessä ajassa jos sun mitä kukkia, mutta suosikkeja juuri tällä hetkellä ovat ihanat jaloleinikit. Niiden kanssa jotakin vihreää tai harsoa, niin oi ja voi, se on siinä :) 

Nykyään kukkia tulee ostettua enemmän ja enemmän kukkakaupasta, ja tätä asiaa mielelläni suosinkin. Kukat ovat yleensä laadukkaampia, ja itselle tulee hyvä mieli kun kannattaa pienyrittäjyyttä. 

Tuleeko sinun ostettua kukkakaupasta kukkia, vai ruokaostosten yhteydessä kaupasta? 



Iloista uutta maaliskuista viikkoa kaikille! 




perjantai 8. maaliskuuta 2019

Loman alkua + naistenpäivä



Iloista naistenpäivää kaikille! 

Tästä on hyvä aloittaa viikonloppu, tämä päivä osui kyllä tänä vuonna loistavasti kun juuri tähän viikonlopun kynnykselle! 

Täällä on aloiteltu talvilomaa mukavissa merkeissä. Keskiviikko kului asioita hoidellen, ja torstaina oli aika hypätä bussiin ja huristella kohti Poria. Rakkaan ystävän kanssa oli sovittu pari päiväinen retki, ja kylläpä vaan se maiseman vaihdos tekee aina hyvää! Ja vielä ihanassa seurassa! 

Tänään on sitten tarkoitus ottaa suunta takaisin kotiin, ja illaksi on suunnitteilla hyvää ruokaa ja leffaa. Kuinka nopeasti tämä aika kuluukaan, tänään meillä on nimittäin vuosipäivä ja peräti seitsemäs <3 Pieniä ihania juhlia arjen keskelle. 

Kyllä nämä päivät tässä lomalla vaan ( liian ) nopeasti hurahtaa. Onneksi nyt kuitenkin ollaan vielä tässä paremmalla puolella, eli loman alussa ;) 

Toivotaan, että aurinkokin taas pian näyttäytyy meille! :) 

maanantai 4. maaliskuuta 2019

Kevättä ilmassa + uusi arvonnan voittaja



Hiphei, se on saatu maaliskuu hyvälle alulle! Maaliskuun alkua on piristänyt uskomattoman ihanat auringonsäteet, ja ulos on tehnyt mieli kovasti. Lenkillä on ollut aivan ihana kuunnella lintujen laulua, ja nauttia selvästi keväisestä ilmasta. 

Maaliskuu on ehdottomasti kevät kuukausista oma lemppari, koska vielä kuitenkin on muisto talvesta ja illat ovat tunnelmallisia. Kuitenkin pidentyvät päivät, tuo valo ja keväät tuoksu ovat ihana lisä tuohon muuten niin talviseen näkymään. 

Muistelin juuri, että vuosi sitten kun pidettiin talvilomaa about samoihin aikoihin kun tänä vuonna ( alkamassa ), niin silloin lunta oli kyllä reippaasti enemmän ja keväästä ei ollut vielä tälläistä tietoa. Piti vielä kuvistakin varmistella, että silloin oli vielä puhtaat valkeat hanget. Näin ne ovat joka vuosi niin erilaisia :) 




Vaaleanpunainen väri on vallannut myös kodin jo hyvän aikaa sitten, ja pikku hiljaa myös lisääntyen. Vuodesta toiseen huomaan kuinka kevään tullen kaipaan tota jo lapsuudesta asti ollutta lemppari väriä ympärilleni. 

Marraskuussa ostettiin olohuoneeseen uusi hylly lipaston tilalle, ja tämä muutos on ollut kyllä yksi parhaimpia. Ilme on kovasti kevyempi, ja kuinka pidänkään kun saan tehdä erilaisia asetelmia hyllyille. Tässä siis yhdistyy moni hyvä asia, joten aika nappi juttu sanoisin. 

Kyseiseen hyllyyn muuten ihastuin jossakin instagram kuvassa ( jota en tietenkään tähän hätään muista ), ja aloin sitten metsästellä hyllyä. Hieman sen eteen sai tehdä töitä, ja tilaamis vaiheessa tuli ensimmäisestä paikasta kuitenkin tieto että hylly on loppunut. Onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin, ja hylly kotiutui Ellokselta muutamassa päivässä. Hyllyä löytyy muuten myös mustana, jos joku tästä kiinnostuu. 




Tähän loppuun vielä suoritin uuden arvonnan ystävänpäivä arvontaan liittyen, koska ensimmäistä voittajaa ei tavoitettu. 

Arpakone pyöri uusiksi ja voittajaksi nousi:

( jos laitat s.postia niin saadaan palkinto matkaan )

Onnittelut voitosta! <3

Nyt kuitenkin kohti aamupalaa! Edessä on kaksi työpäivää, ja sitten ollaan loma tunnelmissa! 

torstai 28. helmikuuta 2019

Helmikuun hetkiä



Helmikuu viheltelee jo loppuaan. Nopeasti tämä ( lyhyt ) kuukausi meni, ja on aika toivotella maaliskuu tervetulleeksi. Niin ja hei, virallisesti kevätkin maaliskuun myötä! 

Mitä sitten jäi helmikuusta mieleen? 
Ensimmäisenä varmasti ikävä kyllä aivan kamala influenssa kovine jälkitauteineen, joka kaatoi meidät molemmat sängynpohjalle useammaksi päiväksi. 
Sää muuttui myös uskomattoman aikaisin keväisemmäksi ja vaikka sitä lunta ehti tulla ja tulla, niin kummasti ne lumet on kyytiä saaneet jo! 
Helmikuussa oli myös mukavia pieniä ( juhla ) hetkiä, ja oli mukava leivoskella talvipäivien kunniaksi uudessa keittiössä. 
Myös eräs kauan kauan mieltä painanut asia nytkähti liikkeelle, ja olo on siitä kovin helpottunut. 
Helmikuun aikana kotia koristi useampi tulppaanikimppu, mutta lemppareihin kuuluvat jaloleinikit ja magnolian oksat ovat myös saapuneet kukkakauppoihin eli ihanaa vaaleanpunaista loistoa ollut näiden myötä. 

Maaliskuu alkaakin kivasti, koska loma jo kolkuttelee nurkan takana. Itse aloittelen hieman aikaisemmin vapaiden myötä lomaa ( ensi viikolla ), ja seuraavalla viikolla sitten lomailemme yhdessä. 

Tälläisissä tunnelmissa sitten otetaan maaliskuuta vastaan! 

Iloista helmikuun viimeistä päivää kaikille! <3 

P.S. Arvonnan voittaja ( anonyymi ) Johanna ei ole vielä ilmottautunut, arvon alkuviikosta uuden voittajan jos en saa ensimmäistä voittajaa kiinni siihen mennessä! :) 

perjantai 22. helmikuuta 2019

Villasukkia ja kukkia + arvonnan voittaja



Ihanaa perjantaita kaikille! 

Täällä on heräilty vapaapäivään hymyhuulilla. Hymyyn on montakin syytä juuri t ä n ä ä n! 
Ensinnäkin äärettömän kova flunssa alkaa vihdoin olemaan muisto vain, ja onhan tämä vapaapäiväkin aivan upea juttu! Eilinen aurinko kera pienen pakkasen oli myös joku superi juttu, ja samaa aurinkoa on luvattu tällekin päivää, joten iso peukku sille! 

Eilinen oli myös muuten upea päivä kaikinpuolin, joten tähän viikon viimeiseen arkipäivään on hyvä hypätä näillä ajatuksilla. 




Tässä talvella kerran ollessani äitini kanssa ostoksilla, löytyi oikeastaan aivan sattumalta niin keväisen ihanaa lankaa, jota en vaan voinut vastustaa. 

Niin... ei ne puikot vielä(kään) pysy täällä käsissä, mutta äitillä onneksi sitäkin paremmin. Joten ihana äitini sitten kutoi paritkin aivan ihanat keväiset villasukat minulle. 

Viime viikonloppuna sukat sitten kotiutuivat, ja voi kuinka tämän viikon olen näistä sukista nauttinut. Kuinka ihana nämä on vetää illalla jalkaan, ja unikin tulee niin hyvin sukat jalassa.




Eilen töiden jälkeen kipaisin hakemassa vapaapäivän kimpun kukkakaupasta, ja siivouksen jälkeen olikin ihana laittaa tuoreet kukat maljakkoon. 
Jälleen on aivan ihanien jaloleinikkien aika, ja tämähän kuuluu itselläni niihin aivan lemppareihin. Tällä kertaa löytyi vielä oikein jumbo koossa, ja voi oi tuota väriä! 

Vielä tähän loppuun muutama sana arvonnasta!

Ensinnäkin iso iso kiitos kaikille osallistuneille, ja kiitos ihanista ystävä ajatuksista! <3 Ajattelin koostaa jonkinlaisen oman postauksen näistä, koska niin ihania ajatuksia sieltä nousi. Kommenttejanne oli aivan ihana lukea, kiitos siis vielä! 

Arpakone on pyörinyt, ja voittajaksi nousi:

* (anonyymi ) Johanna

Lämpimät onnittelut sinulle! <3 Laitathan s.postia niin palkinto lähtee matkaan? 



Tähän loppuun vielä voittajan ajatus ystävästä:

"Vaikka olisi pidempi aika viime näkemisestä, juttu jatkuu siitä minne viimeksi päättyi ja, vaikka välimatka olisi pitkäkin, tietää hänen olevan puhelinsoiton päässä, jos tarvitsee tukea <3"



torstai 14. helmikuuta 2019

Ystävänpäivä + arvonta



Ihanaa ystävänpäivää kaikille teille blogini lukijoilleni! <3 

Niin se on jälleen vuosi kulunut, ja on jälleen ystävänpäivän aika. Helmikuu on kuukausista ehkä herkullisin, ja suloisin, mahtuuhan tähän kuuhun monta pientä juhlanaihetta. 




Blogini ehti täyttämään vuosia tammikuun lopulla, peräti 7 blogi vuotta tuli täyteen silloin! 
Kylläpä se on aika rientänyt, ja paljon on blogin historiaan mahtunut. Kaksi eri kotia, lukematon määrä sisustelua, herkku reseptejä, tuunattu on myös sitä sun tätä, ja välillä on kurkistettu myös erilaisiin matkakohteisiin. 

Tässä vaiheessa haluaisin esittää myös lämpöisen kiitoksen kaikille teille blogini lukijoille! <3 Kiitos, että olette siellä ja ilahdutatte myös kommenteilla! 

Mielessä kävi järjestää arvonta synttäreiden aikoihin, mutta venytin pari viikkoa ja arvonta sopii loistavasti nyt yhdistettäväksi tähän tärkeään päivään. 




Yhdessä ihanan MARI-A:n kanssa päätettiin järkätä teille ihana lahjakortti arvonta! 

Palkintona on 30€:n lahjakortti tähän ihanaan putiikkiin, josta löytyy mm. aivan ihania Marimekon kevään uutuuksia, joita ainakaan allekirjoittanut ei voi vastustaa! 
Unikko on hurmannut täysin itseni tuolla ihanalla kevään värillään, vaikka kyseinen kuosi on muuten hieman taka-alalla ollut itsellä tovin aikaa. Tätä kuitenkaan en ole voinut vastustaa, ja tämä väri on vallannut kevät kotia niin astioilla, kuin tyynyilläkin. 
Myös ihanasta siirtolapuutarhasta on tullut upea 10v juhlaväri, joten kannattaa ehdottomasti kurkkia kauppaan! :) 

Näin ystävänpäivänä, olisi ihana kuulla, että mikä sinulle tekee ystävästä tärkeän? 
Arvonta alkaa NYT, ja kestää 20.2 asti. 
1 arpa // osallistuja. 

ONNEA KAIKILLE ARVONTAAN! <3



maanantai 11. helmikuuta 2019

Tule hyvä kakku





Parempi myöhään kun ei milloinkaan, vai mitenkä se meni? 

Ennen Runebergin päivää some alkoi täyttyä erilaisista versioista joilla juhlistaa tätä päivää. Ja koska lapsuudesta asti meillä on herkuteltu näin helmikuun alkuun perinteisillä tortuilla äitini tekeminä, niin olen itse jatkanut tätä perinnettä jo useamman vuoden. Tänä vuonna kuitenkin innostuin kokeilemaan myös itse erilaista versiota tortuista. 

Tämä kakku syntyi oikeastaan monestakin eri ideasta, ja lopun kaiken siitä tuli sitten ihan oma sovelluksensa. 

Pohja

n. 200g ( gluteenittomia ) kaurakeksejä 
n. 50g voita
( hasselpähkinä rouhetta )

Täyte

1 prk tuorejuustoa
1 prk maustamatonta rahkaa
1½ prk kuohukermaa
3 liivatelehteä 
hasselpähkinä rouhetta

Koristeluun

vadelmahilloa
vadelmia


Kakku onnistui oikein hyvin, ja siitä tuli oikein hyvä versio Runebergin päivään, mutta miksipä tämä nyt ei sopisi päivään kun päivään jolloin kakkua tarvitsee :) 
Onneksi kakkua ehdittiin maistamaan ennen kun koti muuttui sairastuvaksi, eipä nimittäin ole muutamiin päiviin ole ollut makuaistia, josko niin maittiakaan. 

Loppu kakusta pääsi vielä pakkaseen, ja se napataan seuraavan kerran mukaan kun mennään vanhoille kotikulmille. Kakku maistuu sitten uudelleen varmasti! 

Täällä jatketaan(kin) vielä sairastupailua, ja nyt vielä tuplasti kun murukin sai tämän sitkeän influenssan minulta. Voi kuinka seinät jo alkaakaan kaatua päälle! Lepo on kuitenkin paras lääke, ja nyt täytyy vielä malttaa. 

Iloista uutta viikkoa kaikille! 

P.S. Tällä viikolla luvassa mukava yllätys, pysykäähän kuulolla! <3



LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...