torstai 17. elokuuta 2017

Sitä jaksaa paremmin kun on mitä odottaa...



Arki on alkanut, ja tuntuu että lomasta olisi jo paljon enemmänkin aikaa kun oikeasti on. Täytyy myöntää, että hetki hetkeltä odotan enemmän ja enemmän tulevaa syksyä. Nyt jo uskaltaa hyvillä mielin puhuakin asiasta, kun vielä äsken oli parempi olla ihan hissukseen :) Mennäänhän tässä jo elokuun parempaa puolta. 

Syksylle on mukavia pieniä retkiä tiedossa, ja syyslomakin jo aavistuksen kolkuttelee. Aikahan kun kuitenkin menee auttamattoman nopeasti. 
Ensimmäinen retki on jo viikon päästä, jota odottelinkin todella kovasti, kun pääsen rakkaan ystävän luokse! 

Lisäksi sunnuntaina alkanut kodin muutos hommat etenee hiljalleen pitkin syksyä. Tästä tulikin mieleen vanha mainos jossa sanottiin: "sitä jaksaa paremmin kun on mitä odottaa...". Tuo lause on sana sanalta niin totta, ja ainakin itse voin allekirjoittaa sen. Kun on mukavia suunnitelmia eteenpäin näkyvissä, jaksaa paremmin. 

Oletko sinä huomannut tämän saman lauseen voiman? 




tiistai 15. elokuuta 2017

Sneak peek



Muutostyöt ovat nyt korkattu käyntiin syksyn osalta kotona. Lauantaina tv-taso myytiin pois, ja sunnuntaina oli tiedossa reissu IKEA:an, josta kotiin tuomisena oli uusi tv-taso. 

Vaikka vasta reippaan päivän verran on tullut katseltua uutta tasoa, niin täytyy sanoa että olen ihan myyty! Tämä ensimmäinen muutos oli jo niin valtava, ja nyt voisin todeta, että kumpa olisi tajunnut aikaisemmin...

Vanha tv-taso oli todella rakas, ja olihan se hartaudella odotettu ja kaikenlisäksi itse tehty. Pääset kurkkaamaan sitä esim. tästä. Onneksi se pääsi kuitenkin hyvään uuteen kotiin, joka mieltä kovasti lämmittikin! :) 

Mutta kuten tässä kirjoittelin, niin nyt on tullut jotenkin tunne, että koti on "liian täynnä", ja ympärille katsoessa huomattu, että monet huonekalut ovat aika suuria neliöihin nähden. Tv-tasokin oli siis auttamattomasti aivan liian suuri, joten nyt taso on vaihtunut tähän kotiin paljon parempaan ratkaisuun. 

Varsinainen lumipalloilmiö tästä on tulossa, kuten kirjoittelinkin, yksi asia johtaa toiseen. Huonekalujakin tarvitsee pyöräyttää ympäri muutosten ohessa, joten pitkin tulevaa syksyä muutoksia tulee näkymään, ja toivottavasti jossain vaiheessa tulee valmistakin ;) 




sunnuntai 13. elokuuta 2017

Kauniisti kaulassa



Eilen postauksessa vilahti uuden pyörän ihana kori, ja samassa kerroin että kun pyörä kaipasi lukkoa ja se ( luonnollisesti ) löytyi vaaleanpunaisena niin nyt lukon avaimet ovat mitä ihanimmassa uudessa avainkaulanauhassa. 

Tämä ihana avainkaulanauha kotiutui yhteistyön merkeissä MioSa Design:ista. Ja täytyy kyllä sanoa, että eipä voisi enempää nauha olla näköiseni, puuhelmiä ja ripaus sitä vaaleanpunaista... <3




Tämä kyseinen malli ( Sienna ), oli ehdottomasti suosikkini, mutta pitkään kyllä mietin että pitäisikö sitä hiukan mennä mukavuusalueen ulkopuolelle ja vaihtaa välillä ehkäpä vaikka väriä... :) Sivuja selatessa kuitenkin monta mieleistä vaihtoehtoa sieltä löytyi! 

MioSa Design:ilta löytyy näiden avainnauhojen lisäksi äitiyskoruja, korvakoruja ( ihanat! ), avaimenperiä sekä kaulakoruja. Unohtamatta mm. magneetteja sekä pannunalusia! Kannattaa ehdottomasti kurkkia tähän ihanaan pastelliseen verkkokauppaan! 

MioSa Design löytyy myös facebookin puolelta ( klick ) sekä instasta @miosadesign. 




Tuli tuossa mieleeni, että itse muistan lapsuudesta kun avainkaulanauhat tulivat muotiin. Voi että, se oli kyllä silloin jotakin suurta ja hienoa! Kuinta tärkeänä sitä kuljettikaan avainta kaulassa. Voi niitä kultaisia muistoja! 

Mutta, myös siitä lähtien avainnauha on ollut todella kätevä. Töissä se on itsellä käytössä päivittäin, eikä ilman osaisi ollakaan! 



Iloisia hetkiä sunnuntaihin! Onneksi myrsky on jo laantunut! 

lauantai 12. elokuuta 2017

Lauantai




Lauantai!

Rauhallinen yhteinen aamu edessä, ja sen jälkeen iltavuoro jo odotteleekin töissä. Elokuu sujahtaa nopeaa vauhtia, niin kuin koko vuosi tähän asti. Ilmassa on alkanut selvästi olemaan syksyisiä merkkejä, joista kyllä allekirjoittanut on enemmän kun tyytyväinen. 

Ihana kuitenkin kun tällä viikolla on saatu nauttia kauniistakin päivistä, ja aurinko on vielä lämmittänyt kunnolla säteillään. On ollut huippua päästä hyppäämään myös pyörän selkään, ja huristella kauniissa loppukesän illoissa! :) 




Pyörään oli haaveissa rottinkinen kori, ja onneksi pikaisella googlailulla Biltemasta löytyi heti mieluisa, joten pika kierros kauppaan, ja kaupasta pääsi tyytyväisenä korin, sekä vaaleanpunaisen lukon kanssa kotiin! :) 

Vielä jos löytyisi ( mieluisampi ) kypärä kun mitä vanha on, niin sitten olisi kaikki tarvikkeet kunnossa! 




Auringonkukista on ollut valtavasti iloa tässä elokuun päivien varrella. Ovat muuten ihan huippu kestäviä olleet myös! Haaveissa siintää myös päästä käymään auringonkukka pellolla, jos vaan aikataulu jostakin kohtaa antaisi myöden... :) 

Nyt on aika toivotella ihanaa elokuista lauantaita! <3

torstai 10. elokuuta 2017

Voi sisustuskärpänen



Kirjoittelin täällä juuri ajatuksia sohvapöydästä, ja niinhän se sitten oli että ajatuksesta lähti kunnon lumipallo ilmiö käyntiin. Eikä meinaan ole ensimmäinen, eikä varmasti viimeinkään kerta kun näin tapahtuu tämän katon alla ;) 

Ja yleensä nämä ilmiöt tapahtuu vielä juuri tässä syksyn alun korvalla, eli ajankohdankin voi sanoa olevan tuttu ja turvallinen. 




Siinä kun sateisen iltapäivän ratoksi tuumittiin sohvapöytä asiaa, niin alkoi tosiaan moni muukin asia raksuttamaan samalla. Kaikki alkoi lähinnä siitä kun mietittiin kuinka sijoitella huonekaluja, ja mikä järjestys olisi toimivin meidän neliöissä. Salaa haaveissa ollut pyöreä ruokapöytä sai murulta kannatusta, ja sitten mietittiinkin jo tv-tasoa ja jälleen sitä kuuluisaa järjestystä. 

Itse aloin hiljaksiin sitten miettiä, että tottavie on tullut hankittua myös liian isoja huonekaluja tänne kotiin, kuitenkin tietynlainen väljyyskin kun olisi mieluisa meille molemmille. Mutta, joskus mennään tätä tietä, ja kokeilemalla oppii. Aika aikaansa kutakin. 




Ruokapöytä, kuten myös tv-taso tulee lähtemään vaihtoon. Ruokapöytä pääsee säilöön ja tv-tasosta luovutaan tällä erää. Mietintään jäi, saisimmeko jonkin pienen työtason hankittua myös olohuoneen puolelle jollakin järjestyksellä, eli monta ideaa ja ajatusta tässä nyt on mielessä. Niin, ja se keittiöremontti myös, eli eiköhän tässä pitkin syksyä riitä muutoksen tuulia kotona. Ompa jännä nähdä miltä täällä sitten loppuvuodesta näyttääkään! :) 

Eli, kyllä se sisustuskärpänen on purrut kovasti... 



tiistai 8. elokuuta 2017

Elokuista inspiraatiota



Hiljalleen alkaa kauppoihin // nettikauppoihin tulla syysuutta. Tämä on aina se aika, jota odotan todella kovasti. Rakastan ylikaiken kynttilöitä, lyhtyjä, torkkupeittoja, tunnelmavaloja, huiveja sekä  pipoja... listaa voisi jatkaa ja jatkaa. 

Kurkkasin viime viikolla Esprit nettikauppaan, että olisiko sinne jo rantautunut syksyn uutuuksia. Ja voi pojat, kyllä vaan! Ensimmäiset uutuudet olivat jo tulleet. Ajattelin koota niistä pienen kollaasin tänne blogiin muistoksi. 

Eniten ihastui nuihin yllä olevassa kuvassa näkyviin kruunukynttilä jalkoihin. Tuo oli ehkä jopa hiukan yllättäväkin ihastus itselle, mutta aivan loistavan näköisesti toimii ja tuo ihanaa tunnelmaa! Nuo todellakin voisin mielelläni kotiuttaa.

Alla olevasta kollaasista suosikki on valkoinen "pallo lyhty", jotenkin todella veikeä ja varmasti tunnelmallinen pimeässä... 

Kynttilä alustana toimisi varmasti tuo bambu lautanen erittäin hyvin. 

Hmm... kyllä olikin kiva kurkkia ensimmäisiä syysuutuuksia! 
Oletko sinä jo ehtinyt kurkkia mitä ihanaa syksyksi on tulossa?




Kuvat: Esprit


maanantai 7. elokuuta 2017

Pienet hetket



Elokuun toinen viikko pyörähtää käyntiin. Ilmassa on jo selvästi loppukesän tuntua. Jos se kesä nyt ehti kunnolla edes alkaa. Tämä on upeaa aikaa! Elokuussa on aivan oma tunnelmansa monessakin mielessä, uuden alku ja vuodenajan muutos mm.  Unohtamatta niitä hämärtyviä iltoja... 




Elokuu alkoi selkäjumia potien, mutta onneksi loppuviikkoa kohti mentäessä tilanne alkoi helpottamaan. Välillä hetket tuntuivat todella pitkiltä, ja odotti vain sitä hetkeä kun tilanne helpottaa. Kaikki kuitenkin kääntyy yleensä parempaan, ja niin kävi nytkin kaikeksi onneksi. 

Loppu viikosta jaksoi jo kaivella kameraa esiin, ja ikuistaa yhden ihanan arkisen pienen hetken




Kuten monesti on huomattu // todettu, ne pienet hetket ja asiat ovat arjessa niitä kaikista tärkeämpiä. Niistä kaikki lähtee rakentumaan. 

Itsellä tämä asia on ollut "opettelun alla" nyt jo parin vuoden ajan, ja hetki hetkeltä huomaan asiassa kyllä edistyneen. Osaan nauttia juuri siinä hetkessä paljon paremmin kun aikaisemmin. Itsellä kun kuitenkin on paha tapa elää liikaa jo eteenpäin, esim. viikko tai jopa kuukausi. Silloin on juuri paras pysähtyä juuri siihen hetkeen, ja olla siinä läsnä.




Tämäkin pieni kaakao hetki elokuisessa iltapäivässä. Ikkunasta käy raikas tuuli, aurinko rakoilee pilvien välistä ja kuppi kuumaa kädessä. Tässä on juuri hyvä olla. 


P.S. Oletteko huomanneet että Hemtexin tuotteita on myynnissä Citymarketeissa? Itse ihastuin tähän Citymarkettiin lanseerattuun sarjaan ( Hemtex 24h ) kovasti, ja monta suosikkia löytyi heti! Ehkä se ei kovin suuri yllätys toki ole ;) Mm. tuo kuvissa näkyvä keittiöpyyhe on ihan huippu!

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Ajatuksia sohvapöydästä




Reippaat sunnuntai huomenet! 

Näin kun se elokuu etenee hiljalleen kohti syksyä, niin kyllähän se sisustuskärpänenkin on alkanut enemmän ja enemmän pörräämään kotona. Syksyllä on niin mukava uudistaa kotia, ja rakentaa pesää syksyn ja talven varalle. Vaikkakin, monesti todettu, että täällä ei ainakaan sisustus tunnu olevan ikinä valmis... jotakin muutosta on aina mielessä ;) 

Olen jo hyvän tovin haaveillut sohvapöydästä.  Tällä hetkellähän asiaa ajaa meillä Ektorpin rahi, ja päällä vaihtuva iso tarjotin. Tämä on ollut erittäin toimiva ja mukavakin ratkaisu kaikin puolin. Mm. on aivan huippua kun tuo rahi vetää tavaraa mukavasti sisään ;) 




Kuitenkin se ihan virallinen sohvapöytä olisi myös niin mukava. Tämä tietysti tehtäisiin itse, ja olisi se mukava DIY-projekti samalla. Ja olisihan se todellakin vaihtelua tuolle rahille joka on kuitenkin palvellut todella loistavasti. 

Mutta... 


Mihinkä sitten laittaa rahi?! Varasto on aivan tupaten täynnä, ja kotona sisällä sille ei oikein paikkaa ole. Luopuakaan emme rahista halua, koska tulevaisuudessa(kin) sille on varmasti käyttöä. 




Yksi päivä tartuinkin tuumasta toimeen ja sovittelin tuota Annon tarjotinpöytää ihan muodonvuoksi olohuoneeseen, katsoakseni miltä olohuone ylipäänsä pöydän kanssa näyttäisi. Vaikka tuo ei tokikaan ole mikään sopivin vaihtoehto, mutta sain silti tästä kokeilusta mitä hain. Kyllä se sohvapöytä olisi ihan omiaan! :) 

Täällä siis nyt raksuttaa kovasti, että mihin päin se ajatus kääntyy! :) 

Ajattelemani DIY-pöydän viereen tai pöydällekin sopisi täydellisesti uusi ihana lyhty, joka kotiutui upeasta Zicos sisustuskaupasta! Kannattaa muuten ehdottomasti kurkkia tuonne putiikkiin, sieltä löytyy vaikka ja mitä ihanaa! :) Pari tilausta on pitänyt itsekin raapustaa jo... 

Tässä kokeilun yhteydessä myös ajatus nimittäin pääsi karkaamaan siihen syksyyn ja kynttilöihin ja ja... ;) 

perjantai 4. elokuuta 2017

Kuinkas sitten kävikään?



Huomenta, jälleen olisi perjantai! 

Täällä on toivuttu pari päivää totaalisesta selkäjumista. Tiistaina iski aivan uskomaton kipu alaselkään, eikä kyyneliltä sekä jännitykseltä vältytty. Parin lääkärireissun, levon ja lääkkeiden jälkeen uskallan sanoa pahimman olevan ohitse ( kopkopkop ). Olo on tuosta alkuviikosta paljon siedettävämpi, mutta selkä edelleen muistuttaa kyllä olemassa olostaan. Suunta kuitenkin paljon parempi! :) 




Niin olen ehtinyt iloitsemaan arjen aloituksesta loman jälkeen, ja sitten iski. Noh, näillehän ei voi mitään. Aikansa ottaa ja sitten taas mennään! Luultavasti kaikki sai alkunsa jalasta, mutta eipä tuota voi varmaksi tietää. 

Suunta on kuitenkin nyt jälleen eteenpäin, ja ensi viikolla sitten yritetään uudella paremmalla onnella aloittaa alusta! :) 




Viime viikonloppuna kotiutui jotain k a u a n odotettua ja ihanaa, nimittäin uusi pyörä! Insta storiesin puolella onkin siitä näkynyt pari vilautusta, ja niin kovaa toivon että pyörän selkään pääsisin viimein! Olisi se niin mukavaa päästä polkemaan näihin ihaniin elokuun päiviin! :) 

Täällä edessä rauhallinen aamu, ja jos sitten vähän pääsisi happea haukkaamaan! 

IHANAA VIIKONLOPUN ALKUA! 

torstai 3. elokuuta 2017

Pehmeyttä



Mikä sen ihanampaa kun nousta sängystä, ja kun ensimmäisenä saa laskea jalat johonkin pehmeään? Se ihana tunne pehmeydestä, ja samalla myös tälläiselle vilukissalle parasta mitä voi toivoa. 

Kevät-talvella meille kotiutui ihastuttava huopapallomatto, ja tämähän oli aivan omiaan sängyn viereen. Näitä ihania mattoja olen ehtinyt ihastella aikaisemminkin, joten yksi toive listasta on vedetty nyt yli. 




Matto kotiutui ihanalta Sukhi matoilta, jossa jokainen matto valmistetaan käsityönä sekä tilauksesta. Sukhi on nepalia, ja tarkoittaa onnellista. Mielestäni näille matoille, ja tälle ajatukselle ei voisi parempaa kuvausta olla. Yhteen sanaan kiteytyy enemmän kun ehkä ajattelisikaan. 

Maton valinta ei ollut itselle helppo. Ensinnäkin mietin ensin pitkään suorakaiteen muotoista mattoa, mutta lopulta päädyin pyöreään kuitenkin. Ja se kuuluisa väri! Voi niin, olin aivan varma salmiakki kuviosta, mutta lopunkaiken yksivärinen harmaa vei sitten voiton. Mikä parasta, sivuilla voit suunnitella mattoa itse, ja värivalikoimaa löytyy! Tämä on mielestäni aivan huippua, että voit valmiiksi nähdä millainen matto olisi tulossa! 




Omaan valintaan olen kyllä ollut todella tyytyväinen. Matto oli vielä laadultaan pehmeämpää kun odotin, ja tämä oli ehdottomasti positiivinen yllätys. Väri tuli myös valittua ihan oikeaksi, ja voisin maton nähdä ehdottomasti myös muualla jatkossa. Nyt kuitenkaan en vielä sitä raaski tuosta sängyn vierestä ottaa pois... 




Kannattaa samalla kurkkia myös millaisia muita ihania vaihtoehtoja heiltä löytyy. Itse jäin katselemaan  mm. Villamattoja. Syksyn saapuessa kotiin on niin ihana alkaa rakentemaan pesää, ja matoillakin on suuri merkitys siihen lämmön luomiseen. 




Loppuun vielä pieni kevennys, niin.. jälleen oli rakas kuvausapuri mukana hommassa! Kuinka suloista onkaan kun toinen haluaa aina olla avustamassa ja herätä jopa kesken päiväunien tähän hommaan! <3

tiistai 1. elokuuta 2017

Tervetuloa elokuu!



Niin se on jo 2/3 kesästä taputeltu, ja toivottavasti leppoisa elokuu on edessä. Elokuulta toivon vielä lämpöisiä päiviä ( ei kuitenkaan kuumia! ;)) ja niitä ihania hämärtyviä ja viilehtyviä iltoja. Tuntuu, että vuosi vuodelta odotan enemmän ja enemmän tätä elokuun alkamista. 

Kollaaseissa heinäkuun ihania muistoja. Heinäkuu meni puoliksi lomaillen, ja puoliksi arkeen astellen. Arki on tuntunut niin mukavalta, että oikein itsekin ihmettelen kuinka kepeästi se on lähtenyt liikkeelle. 

Heinäkuuhun kuului paljon kukkia, niin parvekkeella, kotona kun ihania luonnonkukkiakin ihastellen. Tätä kukkien tuomaa ihanaa tunnelmaa myös elokuulta odotan kovasti. 

Edessä olisi 4päivää töitä ennen viikonloppu vapaata. Kohti yhteistä vapaata odotellen siis porskutellaan tämä viikko. 

Leppoisaa ja ihanaa elokuuta toivotellen! <3



LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...