maanantai 25. maaliskuuta 2013

Hampton Republic

ILOISTA ALKANUTTA VIIKKOA!

Muutamissa blogeissa on vilahdellut Kappahl:in uudesta mallistosta juttuja. Itse olen varmaan jossain pussissa elänyt kun tämä juttu tuli ihka uutena minulle perjantaina. Kävelin Kappahl:in ikkunan ohi ja katsoin äkkiseltään kun ikkunassa komeili aivan ihana tähti pussukka. Ja ihania raita paitoja mm. Aikataulu oli aika kiireinen ja en ehtinyt poikkeamaan sillä kertaa siellä. Jäin kumminkin kovasti miettimään että oli kyllä mielestäni kovastikin minun näköinen mallisto. 

Illalla oli pakko sitten tutustua netin kautta paremmin tähän sarjaan ja voih, sieltä löytyi todella todella monta ihanuutta itselle, niin pukeutumiseen kun asusteisiin. 
Ajattelin että tänään, vapaalla poikkean katsomaan oikein kauppaan näitä ihanuuksia mutta lauantain pieni rako töiden jälkeen vei kumminkin voiton että poikkesin jo.


Oletko sinä tutustunut tähän ihanaan mallistoon?! Vai sattuuko ettei tämä sinuun iske?

Yllätyin kovasti kun hyllyissä näytti kovasti olevan myös tyhjää. Esim. tähtihuiveja piti olla kolmenkin värisiä, jäljellä oli yhtä väriä 3kpl. Onneksi kumminkin minulle mieluisin mitä olin netin kautta katsellut. 
Lisäksi nahkaiset tähtikorut olivat ostoslistalla ja laatikossa oli pari jäljellä ainoastaan.






Kun sitten menin kassalle ja kysäisin myyjältä että onko tähtipussukoita jäljellä niin myyjä totesi että olivat niin suosittuja että puhelinvarauksilla meni kaikki, jopa näyte ikkunasta! 
Tähdet pitävät kyllä pintansa kovaa tällä hetkellä! :-)






Onneksi kumminkin mieleistä oli myös jäljellä minullekin. Tulipa vaan kaupassa mieleen keskustelu mieheni kanssa kun hän sanoi että kyllä varmasti minullekin riittää kun mietin että maltanko maanantaihin asti odotella.. .. ja kuinkas sitten kävikään?! :-D 

Tänään kun suuntaan tapaamaan serkkuani niin ajattelin poiketa katsomaan jos toisesta myymälästä löytyisi se tähtipussukka ja katsomaan vielä paremmalla ajalla malliston vaatteita. :-)

Jos et ole vielä tutustunut mallistoon niin kurkkaappa tästä ! :-)


AURINKOISTA MAANANTAITA KAIKILLE! ♥

Viime hetket osallistua arvontaan yhteistyössä Tarramaan kanssa! :-)


28 kommenttia:

  1. Oi, multa on mennyt tuollainen kokonaan ohi. Omaps ihania tähtiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kurkata mitä kaikkea ihanaa mallisto pitää sisällään :-)

      Poista
  2. Täällä myös joku pussissa elänyt :D On piipahdettava kurkkimassa olisiko mullekkin tähtiä jäljellä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käyppäs ihmeessä kurkkiin! :-) Suosittuja ovat olleet kyllä kovasti kun on monesta paikkaa loppunut! :-)

      Poista
  3. Loppuviikosta tähtihuiveja kattelin, mutta mulla jäi kauppaan :)

    VastaaPoista
  4. Mä pongasin jossain blogissa, että tällainen on tulossa ja kävinkin heti sitä ihanaa raitamekkoa testaamassa. Silloin katsoin niitä tähtipussukoita, mutta en ostanut. Sitten pari päivää myöhemmin menin täällä KappAhliin ja ne oli jo myyty. Ihana myyjä soitteli ympäri KappAhleja, mutta ei niitä ollut missään. Illalla sitten Helsingissä onnistuin saamaan viimeisen kappaleen keskustasta. :O Aika tuuri! Ja oli vielä se yksitähtinen, joka oli suosikkini. Joskus näinkin. :)

    Niitä vissiin tulee lisää (tai näin ainakin mulle kerrottiin), joten kannattaa pitää silmät auki. ;) Ihania löytöjä olet tehnyt tähtikuosilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoin myös sitä raitamekkoa sekä raita paitoja ja pikeepaitoja! :-D Olivat niin ihania kaikki! :-) Täytyy mennä vielä oikein sovittamaan kunnolla ja eiköhän sitten kotiudu jotakin! :-D

      Onneksi sait tähtipussukan! :-) Itse en netissä nähnyt niitä pussukoita ollenkaan, ikkunassa silloin perjantaina sen moni tähtisen. Ja sitä eilen sitten lähdin metsästään ja viimeinen pussi forumin myymälästä oli mulle! :-D Ja se yksi tähtinen juuri sitten myös. Oli aika tuuri! :-) Ja tosiaan, se yksi tähtinen oli hienompi!

      Poista
  5. Pitääpä käydä netin kautta katsomassa.
    Aurinkoa sinunkin maanantaihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurkkaappa! :-) Ihania tuotteita on!

      Samoin sinulle!

      Poista
  6. Kiva että ehdit vielä hamuta nuo itsellesi! Citykäytävällä ja Forumissa oli vielä pussukoita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todella, ne on niiiiin mun näköisiä :-D Kiitti, forumista sain viimeisen tähti pussukan ,kaikeksi onneksi! :-)

      Poista
  7. Ohoh, onpas suosittu mallisto. Kaunis huivi ja korut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on, todella suosittu, on mennyt kyllä kuumille kiville! :-)

      Poista
  8. Kyseistä merkkiä on osunut silmiini isoissa valomainoksissa jo jonkinaikaa Tampereella, mutta en nyt sen enempää ole kiinnittänyt huomiota kyseisiin tuotteisiin kun en itse ole tähtifani. Nyt tuntuu, että kaikki kaupat pursuaa aivan ihania keväisiä värikkäitä ja hauskoja vaatteita. Ei muuta kuin valoa ja väriä päin tähdillä tai ilman. :) Helmikuun lapsikin sulaa auringossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, mitenkä mä olen ollut niin pussissa että en tosiaan yhtään missään ole nähnyt/kuullut koko sarjasta! :-O Ihan sattumalta näyte ikkunasta bongasin.

      Ihanaa, ne kevät vaatteet onkin :-) Niitä tarvitaan aina! :-D

      Poista
  9. Ompas ihania!Täytyy käydä kurkkimas oisko meidän myymälässä mitään enää jäljellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy ihmeessä, ovat kyllä aivan ihania tuotteita! :-)

      Poista
  10. Itsekin olen ollut tietämätön tällaisita. Kauniita!
    Mukavaa alkanutta viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on muitakin kun minä joka on ollut ihan pihalla tästä :-D

      Samoin :-)

      Poista
  11. Enpäs ollut tästä tietoinen!!! Voiko tähtiä olla liikaa?? Jos kotona on jo monta niin voiko vaatteissakin/asusteissakin olla :)??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei voi tähtiä olla liikaa! :-D Ei! :-) Ilman muuta asusteisiin myös tähtiä!

      Poista
  12. Itse löysin valkoisen neuleen ja sini-valkoraitaisen neuleen. Ihania on malliston vaatteet!

    VastaaPoista
  13. Eilen kävin kyseissä kaupassa ja kauniita olivat merkin vaatteet. En nyt mitään erityistä kuitenkaan vielä ostanut, mutta miettimään jäin. Oli nättiä puseroita jajajajaja...vaikkas mitä. Lähinnä silmäsin keväistä takkia, mutta vastaan ei osunut kohdalle "sitä oikeaa." Farkut löysin. Jotka olivat numeroa isommat kuin koskaan ennen, se oli järkytys, vaikka yritän laihtua niin kiloja vaan tulee ja tulee. *Huokaus* Lihova Helmikuun lapsonen tässä vaan ihmettelee ja lenkkipolut kutsuu tänään oikein voimalla. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös ollutkin?! :-) Ihania, raitoja jne. Tykkään ihan hirveästi. Sekä niistä pikeistä! :-) Täytyy kyllä mennä kurkkimaan vielä uudelleen, nyt kun tähdet on haettu niin voi keskittyä vaatteisiin. :-) No, kuule, äläs nyt, kyllä se siitä, ei se maailman loppu ole, pääasia että hyvät löytyi! :-)

      Poista
  14. Olisipa ihanaa mennä yhdessä ostoksille, mutta välimatka. Iik! Jotenkin jäi vaivaamaan sellainen sinivalkoraitainen neule ja lyhythihaiset paitikset joissa kukkia ja ruutuja ja kauniita värejä, hempukoita. Mukavia naisellisia juttuja. Täytyisikö alkaa juoda taas sitä sitruunavettä. Ja vaan liikkua enempi. Läskit lähtisi. Kaikkea ihanaa meille naisille! Helmikuun lapsonen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylläpä me tytöt sellainen järjestetään päivänä jos toisena! :-) Ja se mistä tänään puhuttiin niin pidetään retki päivä mielessä :-)

      Olenkohan samaa neuletta katsonut, kuulostaa niin tutulta! :-)

      Nyt sitten vaan sitruunat vesille, vaikka, tietkö, mulla se ei kyllä tunnu auttavan! :-O

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...