tiistai 19. maaliskuuta 2013

Makuuhuoneen verhot

Varsinainen murheenkryyni tällä hetkellä itselle kerrassaan, isolla ja alleviivattuna! :-D Sopivien/toimivien verhojen löytäminen ei ole ollenkaan helppoa!

Ensinnäkin, olen itse tottunut käyttämään useimmiten laskosverhoja/kappaa aikaisemmin ikkunassa kun ikkunassa + kaihtimet. Olen näillä pärjännyt ihan hyvin. Mutta, miehen myötä myös minä olen tottunut nukkumaan täysin pimeässä. Ja pimennys verhot ovatkin ehdottomat. 
Tampereen asuntoomme aikanaan asennettiin pimentävä rullaverho ja se olikin erittäin hyvä ratkaisu, siihen sain laittaa kaveriksi ihanan laskosverhon. Ja pimennys oli taattu.

Nykyisessä makuuhuoneessa ei onnistu rullaverhon laitto koska makuuhuoneesta menee ovi parvekkeelle, mikä tekee ongelman tästä. Joten sivuverhot ovat ainoa vaihtoehto. 
Miehellä oli valmiiksi (ihan kivat) mutta väärän väriset pimentävät sivuverhot makuuhuoneessa. Joten ne lähti vaihtoon. Kun makuuhuoneeseen kotiutui talvella valkoinen päiväpeitto niin myös valkoiset (tai ihan vaaleat) sivuverhot oli löydettävä. 

Sitten yksi asia mikä on aika ikävä varsinkin pimentävissä sivuverhoissa, koska ovat varsin painavat niin nipsuilla pysyminen on aika huonoa. Hiljalleen alkaa roikkumaan. Ei ollenkaan hyvä! 
Joten.. .. 





Ensin oli laitettava verhotanko, jotta sivuverhot toimisivat hiukan paremmin. Ja eipä tuossa mitään, se oli ihan hyvä ja helppo ratkaisu meidän makuuhuoneeseen. Paljon mukavampikin mielestäni kun nipsuilla. 
No sitten niihin verhoihin.. ..

Ikeasta löysin tankoonkin sopivat aivan ihanat valkoiset pimentävät sivuverhot viimein pitkän etsinnän jälkeen. Kotiin tullessa jo oikein huokaisin että ihanaa, nyt ei tarvitse enään kun pujottaa ja tämä verho asia on pois päiväjärjestyksestä. Mutta, kuinka sitten kävikään?

EIVÄTPÄ ne pimentäneet, ei tuon taivaallista! Ja se haju mikä verhoista tuli kun paketin avasi! Käsittämätön! Säleverho kiinni on aivan sama asia kun että onko tuo verho vielä oven/ikkunan edessä. Ei voinut olla enään totta!

Olin Ikeaan yhteydessä ja kerroin asian heille. Sanoivat että minulla on nyt maanantai kappale että voin tulla vaihtamaan verhon uuteen. 
Hyvin toiveikkain mielin lähdin uudelle reissulle kohti Ikeaa.. ..





Ja jälleen yksi ilta laitoimme sitten verhot uudelleen tankoon. Paketin avatessa tuli myös se sama haju mutta ei ollenkaan niin voimakkaana kun aikaisemmin. Onneksi. Kun verhot olivat paikallaan, ei muuta kun ikkunan eteen ja yllätys yllätys, EI pimene huone edelleenkään! Johan nyt on etten sanoisi! 

Onko tämä nyt toinen maanantai kappale vai eivätkö ne todella oikeasti pimennä?! Malli on siis Ikean Merete, tästä voit kurkata mitä sivuilla verhoista sanotaan. 





Nyt en ole jaksanut vielä olla uudestaan yhteydessä Ikeaan ja kysyä vielä vaihtoa tai palautusta tms. Mutta aamuisin on jo niin aikaisin valoisaa niin tarvitsisi nyt jaksaa hoitaa asia loppuun. 

Valmisverhot olisi siis löydettävä, olisi paras vaihtoehto. Ja mielellään tosiaan valkoisena, olisi kaikista paras. Väristä ei kuulema ole kiinni, sanoi Ikeasta henkilö kenen kanssa puhuin, eli valkoisen pitäisi pimentää siinä missä muutkin värit. 

Jospa nyt saisin viimein jonkun ratkaisun tähän verho pulmaan! :-D


OIKEIN MUKAVAA PÄIVÄÄ KAIKILLE! ♥



P.S. Tulossa sisustuskauppa postaus pian :-)


24 kommenttia:

  1. No jo on kumma jos ei pimennysverhona markkinoitavat verhot pimennä! Mulla ei oo ikinä ollut sellaisia, mutta jotenkin ajattelisin ettei valkoinen toimisi, ellei nurjalla puolella, tai kahden päällekkäisen verhon sisään ommeltuna, olisi jotain tummaa, valoa läpäisemätöntä kangasta? Siis voiko valkoinen oikeesti pimentää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppa se, se olikin se kurjin homma tässä! Ja vielä kun antoivat toivoa että kyllä sitten mitkä vaihdan niin pimentää! :-/ Ja pah, niinpä ei ollut.

      Kyllä mielestäni valkoinen voi pimentää siinä missä muutkin, mutta kangas pitää olla oikeanlainen, näin mielestäni?! :-)

      Poista
  2. Kauniita kuvia! <3 Tiedätkö, meillä on noi Meretet olleet käytössä jo varmaan viisi vuotta. Edellisessä asunnossa beige + valkoinen yhdistelmällä ja nyt valkoisena tyttären huoneessa. Ja voin kertoa, että valkoiset eivät kyllä pimennä ollenkaan, eivät siis pimennysverhoiksi käy. Valitettavasti. Muuten ovat kyllä ihanat. :)

    Mikäli haluat nuo verhot pitää, niin mitä jos ompelisit sinne sisäpuolelle pimennyskankaan? Sitä saa Eurokankaasta ainakin. Toki se entisestään paksuntaa verhoa sitten. Tai sitten kannattaa harkita ihan kunnon pimennysverhoja. Toivottavasti löytyy hyvä ratkaisu! Itsekin tykkään nukkua mahdollisimman pimeässä. :)

    Mukavaa tiistaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuren suuri kiitos kommentista Jenni! :-) Tuosta olikin paljon apua minulle tähän verho ongelmaan! :-) Ja sain vahvistuksen että ei siis ole kyseessä vaan vialliset verhot! :-) Kiitos suuresti! <3

      Mukavaa iltaa! <3

      Poista
  3. Kauniit ovat verhot vaikka eivät pimennä...:)

    VastaaPoista
  4. No onpa ikävää jos eivät toimi miten luvataan. :/

    Kauniit verhot kyllä muuten! :)
    Ihanaa tiistaita Seijalle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, se oli harmitus kyllä.

      Ihastuin kovasti itsekin heti kun nuo näin ja suuremmin kun vielä piti pimentää! :-D

      Mukavaa iltaa sinulle! :-)

      Poista
  5. Ihanat keväisen vaaleat verhot ja toi verhotanki systeemi ois kyllä kätevä, ehkä seuraavassa asunnossa sitten... Onneksi verho-episodi sai kivan päätöksen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, kevääseen ihanat! :-) Kyllä se tästä ratkeaa vielä :-)

      Poista
  6. Moikka, itselläni sama tilanne. Mies haluaa pimennys verhot ja hain ikean valkoiset pimennys verhot myös meille. Eikä pimentäneet lainkaan:( sitten vihdoin viime keväänä hemtexiltä löysin samanlaiset valkoiset pimennys verhot. Ja ne todella ovat kauniit ja myös mies on tyytyväinen , kun on pilkko pimeää myös kesäyöt.:) mielestäni ei ole kauaa, kun hemtex niitä taas mainosti, joten kannattaa etsiä sieltä:) ovat kyllä hintansa väärti. Toivottavasti verhoprobleema selviää pian :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! :-) En siis ole yksin asian kanssa :-D

      Paljon kultaisia vinkkejä tullut, nyt varmasti meille löytyy sopiva ratkaisu asiaan! :-) Kiitos vielä! :-)

      Poista
  7. Moikka, minun on myös miehen myötä pitänyt tottua pimennys verhoihin. Ja samanlainen episodi oli minulla myös ikean verhojen kanssa:( mutta itse löysin melko samanlaiset valkoiset pimennysverhot Hemtexiltä viime keväänä ja mielestäni niitä taas jokin aika sitten mainostettiin. Kannattaa siis sieltä katsoa, toimii todellakin ja ovat hintansa väärti:) toivottavasti löydät kivat verhot pian. Hemtexin valkoisiin tykästyin niin ulkonäön kuin myös pimentävyyden vuoksi, ja myös mies on tyytyväinen:)

    VastaaPoista
  8. Kauniit verhot! Meillä on nuo samat beigenä makuuhuoneessa ja ratkaisin ongelman niin, että ostin samanlaiset harmaanruskeana ja pujotin ne päällekkäin tankoon, eikä sitä ruskeaa näy sieltä alta juuri ollenkaan ja pimentävät täysin. En nimittäin jaksanut ommella sisälle mitään kangasta, joka tosin myös ratkaisisi ongelman:) Mukavaa tiistaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! :-) Nyt kyllä meilläkin ongelma ratkeaa kun on monen monta hyvää vinkkiä tullut, saadaan viimein homma päätökseen ja makuuhuone pimeäksi! :-)

      Samoin sinulle! <3

      Poista
  9. Juuri samat verhot ostin meillekin. En tiennytkään että niiden tulee pimentää. Päästävät kyllä hyvin valoa läpi. Meidänkin verhot hieman "tuoksahtivat."
    Mutta kauniita on kuvat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, pakkauksessa tai ainakin netissä ja siinä korissa mistä otin verhot niin olivat että pimentää ja vaimentaa ääntä! Mutta katin kontit! :-D

      Tuo oli hyvin sanottu "hiukan tuoksahti". :-) Ihmettelin sitäkin kyllä kovasti miten niin voimakas haju voi olla! :-O

      Kiitos kaunis Jenna! <3

      Poista
  10. No onpas tosi kurja juttu, että mainostavat pimentävinä vaikak todellisuus on ihan muuta. Meillä samoja mietteitä verhojen suhteen. Mä en osaa nukkua, kun aamuisin on jo liian valoisaa :D Miettinyt kanssa miten asian ratkaisisi parhaiten. Kerro jos löydät pimentävät valkoiset verhot, käyn hakemassa meillekin sellaiset :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, oli kyllä varsin harmi juttu :-/ Mutta kyllä vielä ratkaisu löytyy ja voin sitten sinulle infota! :-)

      Poista
  11. No voi kökkö ku ei pimentäny :/
    Meillä on ikean pimentävät valkoset rullaverhot, ja näin mie saan vaihella sivuverhoja mielen mukkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepäs se, oli kyllä harmi juttu, tai siis on :-/

      Rullaverhon hommaisin ehdottomasti myös meille pimentämään mutta parvekkeen ovi estää :-/ Se olisi paras vaihtoehto! :-)

      Poista
  12. Moikka, lähtikö tuo haju ajan kanssa pois?
    Entä onko tullut uusia löytöjä/havaintoja pimennysverhojen suhteen?
    Kiitos.

    VastaaPoista
  13. minuakin kiinnostaisi haju. Ostin Jyskiltä valkoiset pimennysrullaverhot mutta palautin ne hajun takia.Missä hintaluokassa hemtexin verhot ?Oliko hyvin tyyriit?

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...