lauantai 2. maaliskuuta 2013

Riviera Maisonin kevättä part 2

Vapaa päivät jäivät taakse ja nyt viikonloppu tehdään töitä ja alkuviikosta sitten on seuraava vapaa. Maaliskuukin alkoi jo, oi, ihanaa! Sieltä se kevät saapuu! Oi kuinka odotan jo. Kun vaan tämä loska vaihe menisi nopeasti ohi, sitten on paras aika keväästä. 

Onko täällä muita kevään odottajia?

Kävin ystäväni kanssa shoppailemassa kun vietettiin yhteistä vapaata. Olinkin odottanut kovasti päästä Rivieran omaan liikkeeseen katsomaan kunnolla kevään mallistoa. Ja ihanahan se oli kun mikä! ;-) Voihan sentään! Muutamia juttuja siellä näkyi mitä en ollut netistä nähnytkään. 






Vihdoin löysin tämän ihanan leikkuulaudan :-) Aikaisemmassa postauksessa samaisesta kevät mallistosta kirjoittaessa täällä jo kovasti olin ihastellut tätä kaunokaista. Mutta sitä ei ollut vielä tullut liikkeeseen. Kuvasta oli vaikea päätellä kokoa, ajattelin kun hinta oli hyvinkin halpa Rivieran tuotteeksi että onko kovin pieni sitten?! Lauta on juuri sopivan kokoinen tavallisen kokoiselle leivälle esimerkiksi. Laudasta on ilmeisesti olemassa myös isompikin malli mutta sitä ei ainakaan Helsingin Rivieran liikkeessä ollut. 





Lisäksi mukaan tarttui samaisesta liikkeestä talo kokoelmiin uusi lyhty. Olen vallan ihastunut erilaisiin talon mallisiin lyhtyihin, ne ovat vaan niin suloisia! :-) Tämäkin kevään ihanasta mallistosta. Kannattaa tutustua näihin uutuuksiin! Vielä kauppaan jäi monen monta ihanuutta! ;-)


OIKEIN ILOISTA PÄIVÄÄ KAIKILLE! ♥

19 kommenttia:

  1. Täältä ilmoittautuu yksi kevään odottaja.
    Hienoja kuvia ja ihania tavaroita :)

    Oikein mukavaa viikonloppua sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! :-) Harmi kun eilen niin lunta pyrytti mutta kyllä se tästä! :-)

      Samoin sinulle! <3

      Poista
  2. Tuo leikkuulauta on kyllä niin ihana! <3 Mun mielestä vielä kivemman näköinen sun kuvissa kuin tuolla RM:n omissa kuvissa. :)

    Ihanaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan unelma, het kun näin Rivieran sivulla niin tiesin et toi on niin mun :-) Se oli niin unelma heti :-) Kaunis kiitos Jenni sanoistasi! <3

      Kiitos samoin <3

      Poista
  3. Täällä täällä täällä!!Yksi kevätfani ilmoittautuu.. :)
    Kivoja ostoksia! Leikkuulauta on tosi ihana, talolyhty samaten.
    Tsemppiä viikonlopun töihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, lumesta huolimatta, kevättä kohden! :-)

      Kiitos paljon Masha! <3

      Poista
  4. Ihana leikkuulauta ja nuo talot ovat kyllä huippusuloisia!! Pitää kyllä itsekin hankkia noita :)

    VastaaPoista
  5. Ihana leikkuulauta! Enpä itse huomannut, kun poikkesin Vantaan liikkeessä. Siellä tuntui olevan aika vähän uutta.

    Kaunista ja aurinkoista viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin kävin Cobellossa torstaina, ja sanoin miehellenikin että ihme kun ei juuri ollut kevättä sinne tullut, olin hyvin ihmeissään!

      Kiitos samoin! <3

      Poista
  6. Täällä myös! Tulisipa kevät jo pian. :)

    Minä myös tykkään noista talo mallisista lyhdyistä. Kiva tietää, että niitä on tullut uudenlaisia! Minäkin haluan!!

    Kivaa viikonloppua, vaikka töitä onkin edessä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, kyllä se sieltä varmasti tuleekin! :-)

      Kiitos samoin sinulle! :-)

      Poista
  7. Kevättä kyllä odotellaan. Onneksi tänään näyttää aurinko paistavan täydeltä terältä, mutta pakkasta on huimat kymmenen astetta! En anna sen häiritä. :)

    Mukavaa viikonloppua sinulle töistä huolimatta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana aurinko taas eilen näyttäyti ennen illan sankkaa lumipyryä, mutt kyllä tuo lumi pian sulaa :-)

      Kiitos samoin <3

      Poista
  8. Ihania ostoksia ja kevät.... sitä ootellaan kovasti! :)

    VastaaPoista
  9. Kevättä odottelen minäkin kovasti:)

    VastaaPoista
  10. Sinä tulet aina mieleen RM:stä :))))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En yhtään ihmettele, niin kovasti siitä pidän :-)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...