lauantai 11. tammikuuta 2014

Bloggauspaikalla & arvonnan voittaja





Keski. :n Jenni muisti minua ihanalla haasteella. Tässä haasteessa on tarkoitus esitellä oma bloggauspaikka. Tämä haaste oli sen verran mukava että en malttanut odottaa että keväisemmät tekstiilit saapuu vaan kuvailin paikan nyt vielä joulun ajaksi hankituilla tekstiileillä, älkää antanut häiritä ;-) 

Kiitos ihana Jenni tästä haasteesta! :-) 

Itsellä useimmiten tulee bloggailtua sohvalta. Ennen tuli oltua enemmän sohvan toisessa päässä koska sieltä nousee mukava jalkatuki ja saa oikein kunnon asennon (tai niin kunnollisen kun voi läppäri sylissä sohvalla saada!) bloggailua varten. Mutta oman läppärin akku alkaa olla vähän paremmalla puolella ja johto ylettää paremmin sohvan tähän päähän joten tästä on tullut viime aikoina bloggauspaikka ;-)

Lisäksi vähän paikkaansa hakee sohvan vieressä syksyn tuunaus, maalattu puupölkky mutta se toimii erittäin hyvin tee kupin laskupaikkana nyt ;-) Olen ollut muutenkin kahden vaiheilla pitäisikö maalit kuitenkin kuoria pois siitä ja siksi sitä ei ole vielä blogissa suuremmin nähty. 

Pitkästä pitkästä aikaa myös pallovalot on päässyt ikkunanviereen roikkumaan. Nuo ilahduttivat joulukuusessa viimeksi ja sitä ennen isossa lasi maljassa. Nyt ajattelin pitkästä aikaa laittaa tuonne nurkkaan roikkumaan :-) 

Kuten juuri kurkistettiin tyyny valikoimaan niin tosiaan ne tyynyt on kaikki kaikessa ja niitä pitää olla paljon sohvalla että myös sängyssä ;-) Lisäksi varsinkin iltaisin on mukava kääriytyä viltin alle. Vaikka vieläkään en ole löytänyt sitä ihan o i k e a a vilttiä ;-) 


Tämä mukava haaste jatkaa matkaansa nyt:







♥    ♥    ♥    ♥    ♥    ♥    ♥    ♥    ♥    ♥    ♥    ♥    ♥    ♥


Sitten kohti arvontaa. Kiitos jälleen kaikille osallistuneille! :-) Voi kuinka ilo teidän kommentteja oli lukea ja itse ainakin ajattelen että oli mukavaa vaihtelua tähän arvontaan ottaa kuvia mukaan. :-)

Suosikki kuva oli ylivoimaisesti numero kaksi eli kastehelmi kuva, ja se lienee myös omakin suosikkini.
Toiseksi tuli kuva numero viisi eli tähdissä ja kolmanneksi tuli kuva numero kolme jossa oli syksyn tunnelmia. 
Klick ja pääset vielä kurkkimaan nämä kaikki kuvat :-)

Arvontaan osallistui yhteensä 185 kpl arpoja ja tällä kertaa onni suosi numeroa 35 jonka takana löytyi  Niina, Vaniljahouse , paljon onnea sinulle! :-) 

Laitatko sähköpostilla yhteystiedot niin laitan palkinnon matkaan? 


Leppoisaa lauantaita!  



33 kommenttia:

  1. Kyllä tuo paikka oikein houkuttelee bloggaamaan :) Saahan nuo talviset tekstiilit vielä hyvinkin olla -vastahan eilen talvi kunnolla alkoi ja toivottavasti sitä kestää vielä kolmisen kuukautta :)

    Iloa viikonloppuusi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Iina :-) Itseä nyt vähän meinaa jo tökkiä vaan nuo jouluiset tekstiilit mutta pakettia odotellen että keväiset saapuu tilalle :-)

      Tännekin ihan mini kerros lunta tuli nyt illalla joten josko se talvikin siitä.... :-)

      Samoin! <3

      Poista
  2. Ihana bloggausnurkka sinulla :) näyttää nii-iin pehmeältäkin että varmasti tuossa viihtyy :) oi tuo porotyyny, sulatti mun sydämen heti <3

    Onnittelut arvonnan voittajalle! :)

    Hyvää viikonlopun jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina Eliisa! :-) Kyllä tuossa äkkiä saa aikaa vierähtää kun alkaa bloggaan ja nettiä selaan ja välillä vaikka vähän silmääkin sulkee ;-)

      Tuo porotyyny on aivan ihastuttava, tykkään siitä ihan mahdottomasti myös <3 Se oli ihan joulun hitti! :-) Nyt vaan vähän tökkii ja keväisiä odotan tilalle :-)

      Kiitos samoin! :-)

      Poista
  3. Ihana bloggailunurkkaus Seija! <3 Tuossa viihtyy ihan varmasti, näyttää oikein mukavalta paikalta! :)
    Onnea arvonnan voittajalle ja ihanaa viikonlopun jatkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! :-) <3 Kyllä tuossa saa tosiaan aikaa vierähtämään yllättävästi kun tyyny vuoren keskelle asettuu ;-)

      Mukavaa viikonloppua myös! <3

      Poista
  4. Kyllä tuossa on varmasti oikein ihana, lämmin ja pehmeä paikka bloggailla! Söpöä <3
    Onnittelut Niinalle! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyyny vuoren keskellä, tyynyt on niin ihania :-) Vastustamattomia :-)

      Poista
  5. Kiva bloggaus nurkka...:)
    Onnea voittajalle!

    VastaaPoista
  6. Ihana bloggailu paikka :)
    Onnea arvonnan voittajalle. Mukavaa viikonloppua ja pikaista paranemista <3

    terkuin. Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! :-) Tuossa kyllä niin tykkään blogata :-)

      Ja kovasti kiitos, nyt jo parempi vointi! :-)

      Mukavaa viikonloppua! <3

      Poista
  7. Aivan ihana bloggauspaikka! Ihana tuo eläintyyny ja viltti! Lämpimän näköistä ja kotoisaa♥ Ja suuri kiitos haasteesta!!! Tähän täytyy tarttua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti <3 Tyynyt ja viltit on kyllä itselle niin tärkeitä, niitä tarvii olla paljon:-) Sohva ei ole muuten sohva ;-)

      Mukava jos ehdit tehdä :-) <3

      Poista
  8. Ihana bloggailu paikka sulla :) Tuossa varmasti syntyy näitä sun ihania postauksia jatkossakin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Jonna! :-) Kyllä, postauksia syntyy :-) Olipa kivasti kirjoitettu <3

      Poista
  9. Näyttää ihanalta ja leppoisalta tuo bloggauspaikka, kyllä se meiltäkin taitaa sohvalta löytyä. Minäkin tartun tähän Jennin haasteeseen varmasti lähipäivinä :)
    Upeaa lauantaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna :-)♡ pöydän ääressähän se parempi olisi mutta ei tuota tyyny vuorta voi vastustaa sohvalla, siinä on niin kiva blogata :-)
      Mukavaa nähdä sinunkin paikka, muistelinkin että sait Jenniltä myös tämän :-)

      Kiitos paljon, mukavaa viikonlopun jatkoa ♡

      Poista
  10. Apua ei voi olla totta!!! <3 ihanaa!!
    Laitan postia tulemaan! Voi vitsit, ihana aloitus päivälle tälläinen uutinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea :-)♡ laitan postia tulemaan ensi viikolla :-)

      Poista
  11. Ihanan kutsuvan näköinen bloggauspaikka, tuonne kyllä käpertyisikin miellään :) Onnittelut arvonnan voittajalle!! :) Ja aivan ihanaa viikonloppua sinulle ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Jenni :-)♡

      Mukavaa viikonloppua myös ♡

      Poista
  12. Nätit on sun bloggausmaisemat! :) Kiitos haasteesta! Pitää vastailla sitten, kun on hyvä hetki haastella. ;)

    Pallovalot näyttää hienolta tuolla ikkunan vieressä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjukka :-)
      Ei mitään sttessiä, teet jos ehdit :-)

      Tykkään kanssa tosi paljon pitkästä aikaa kun pallovalot roikkumassa :-)

      Poista
  13. Ihanan rauhallinen nurkkaus sulla bloggailla! Mä niin tykkään noista eläintyynyistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Melina :-)

      Eläintyynyt on kyllä ihania, kaunis yksityiskohta aina sohvalla :-)

      Poista
  14. Ihastuttava haaste, kiitos paljon! ♥ Tosi kauniin näköistä teillä olkkarissa! Harmonista ja tunnelmallista. ♥ Talvista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava jos tykkäsit :-) Kiva nähdä myös sinun bloggaus paikkasi :-) <3

      Ja iso kiitos kauniista sanoistasi jälleen kerran Jenna! <3 Kuinka lämmittikään mieltä :-) Paljon on olkkariin muutosta tulossa nyt lähiaikoina, kun malttaisi tovin odottaa :-)

      Kiitos samoin! :-)

      Poista
  15. Ihana bloggauspaikka sinulla, eikä yhtään haittaa katsella noita tyynyjä, ihania ovat!
    Onnea Niinalle voitosta!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura, mukava kuulla :-) Mietin nimittäin pitkään että teenkö tämän postauksen vasta kevät tekstiileillä mutta ajattelin vielä että menköön nuilla :-)

      Poista
  16. Kiitos kivasta haasteesta! Ja tosi kivan näköinen bloggauspaikka sinulla :)

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...