lauantai 18. tammikuuta 2014

Hyvä kiertämään ♡



Pitkään mietin miten tämän postauksen aloittaisin. Mutta, aloitan sanalla:

K I I T O S ♡

Syksyllä Niina VaniljaHouse blogista laittoi erittäin ihanan asian liikkeelle, todella sydämellisen ja lämmittävän asian: "hyvä kiertää". Tällä haasteella on tarkoitus jakaa hyvää mieltä ja kiitosta blogin ahkerille kommentoijille. Mielestäni tämä on todella kaunis ajatus ja idea! 

Itselläni on ollut suuri kunnia saada tämä hyvä neljästi, olen ollut niin sanaton jokaisesta kerrasta todellakin että mikään sana ei riitä kuvaamaan. Jokainen kerta on pysähdyttänyt minut täysin ja täytyy myöntää herkkänä ihmisenä että myös kyyneleet ovat silmiin nousseet. On ollut niin häkellyttävä hetki lukea teidän blogeistanne blogini nimi kun hyvä on kiertänyt kohdalleni. Tämä tietysti kaikki suurella lämmöllä ja ilolla 
Olen todella kiitollinen teille kaikille ihanille blogi ystäville jotka jätätte kommenttia blogiini ja olette minua muistaneet, en vaan osaa löytää tarpeeksi sopivaa sanaa / sanoja, vielä kerran, KIITOS! ♡




Ihana Love, Beauty of Life blogista muisti minua ennen joulua aivan ihanalla jouluisella paketilla :-) Kaunis paketti, kauniine sisältöineen sai hymyn huulille, niin minun näköinen, jälleen kerran 
Se on ollut aivan ihana huomata kuinka hienosti olette osanneet todellakin muistaa niin minun näköisillä jutuilla, aivan ihania ovat kaikki olleet :-) Kaikki saa sydämen lämpenemään. 

Kiitos LOVE tästä kovasti! 




Kommentointi, yksi tärkeä osa bloggaamista ja ihanaa vuorovaikutusta mielestäni. Olisihan se yksin kurja höpistä täällä juttuja. Jokaisesta teidän ihanasta kommentista olen todella otettu ja iloinen. Jokainen kommentti tuo hymyn huulille, ilon päivään, se on ihana asia kun pääsee julkaisemaan kauniita sanojanne, olen siitä teitä kiittänyt kaikkia ja kiitän edelleen, todella iloinen olen teistä kaikista. 

Itsekin pyrin kommentoimaan bloginne aina kun näen uudet postauksenne, paljon kommentoin puhelimen kautta jotta ei kommentin jättäminen unohdu jos blogia tulee luettua jossakin kun on esimerkiksi menossa. Itselleni on tärkeää jättää kommentti teidän ihaniin blogeihin kun olen käynyt lukemassa postauksen. Toivon että se voisi tuoda iloa yhtä paljon teille kun te tuotte iloa minulle. ♡ 
Usein tuleekin juuri puhelimella päivitettyä listaa uusista postauksistanne :-) 

Minulla on ollut suuri ilo laittaa hyvää kiertämään jo muutamaan otteeseen, olen ollut todella iloissani myös tästä puolesta, minulle itselle on todella tärkeää jos saan tuoda jollekin hyvää mieltä, ilahduttaa, piristää tai jopa yllättää :-) Se on aina ollut tärkeä asia elämässäni kuten olette varmaan huomannut, olen blogissanikin erilaisia yllätys juttuja kertonutkin :-) 
Edelliset hyvä kiertää postaukset voitte lukea klick ja klick

Päätös kenelle hyvän laittaa kiertämään on aina niin vaikea, tämä kuuluisi niin monelle teistä ahkerista kommentoijista mutta olen iloinen kun minulla on ollut mahdollisuus muistaa teitä jo muutamia :-)

Tällä kertaa haluan muistaa kahta ahkeraa kommentoijaa blogissani:


sekä



Laitatteko yhteystietojanne s.postiin niin laittelen piakkoin pakettia matkaan? :-) 




Minulla kävi viikolla hiukan köplästi läppärin kanssa ja monet kuvat menivät taivaan tuuliin, uskotte että on minua harmittanut! :-/ Onneksi olin siirtänyt vuoden taitteessa edes viime vuoden kuvat kovalevylle joten suurin osa pelastui mutta uusia kuvia liuta hävisi. 
Onni onnettomuudessa oli että olin ehtinyt aloittamaan tätä postausta alulle ja pari kuvaa tähän säästyi. Mutta pari kuvaa sitten lainasin : Pinterestistä 


Nyt on aika toivotella teille kirpsakkaa lauantai päivää! :-) 

41 kommenttia:

  1. Lyhyesti ja ytimekkäästi, ihana postaus <3 Mukavaa lauantaita! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Minna, ihana kommentti! <3

      Mukavaa sunnuntaita! <3

      Poista
  2. Ihanan paketin olet saanut! <3 Kyllä se kommentointi on bloggailun suola! Itse olen löytänyt monta sielunsiskoa, tutustunut ihaniin ja lämpöisiin ihmisiin, jotka kommenteillaan jaksavat piristää päivääni <3 Kiitos myös sulle viesteistäsi blogissani :) Mä tykkään kans selata blogeja kännykällä, mut harvoin sillä kommentoin. Eikä sitä jälkeen yleensä enää muista käydä raapustamassa. Mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin totta mitä Heli kirjoitit :-) Kyllä se kommentointi on vaan se juttu, orpoa se olisi yksin kirjoitella :-) Ja aina saa lisää hyviä ideoita ja ajatuksia myös kommenteista, joka on todella ihana asia :-) Itselle on monta juttua auennut ja valaistunut lisää teidän ihanista kommenteista! <3

      Se on juuri tuttu tunne, sitten helposti jää kommentoimatta jos ei heti kommentoi kun puhelimella on selannut. Olen opetellut sitten vaan silläkin kommentoimaan niin nyt sujuu jo yhtä hyvin kun koneella :-)

      Kiitos samoin! <3

      Poista
  3. Ihanan paketin olet saanut! <3 Kyllä se kommentointi on bloggailun suola! Itse olen löytänyt monta sielunsiskoa, tutustunut ihaniin ja lämpöisiin ihmisiin, jotka kommenteillaan jaksavat piristää päivääni <3 Kiitos myös sulle viesteistäsi blogissani :) Mä tykkään kans selata blogeja kännykällä, mut harvoin sillä kommentoin. Eikä sitä jälkeen yleensä enää muista käydä raapustamassa. Mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  4. Komppaan sua täysin ja allekirjoitan sanasi! Hölmöä olisi yksin jaaritella, vaikka tavallaan itselleen päiväkirjaksi blogia kirjoittaakin. Kiitos siis sinullekin omasta "osuudestasi" tässä harrastuksessa <3
    Kävin muuten eilen selvittämässä sitä meidän yhteistä asiaa..laittelelen lisää viestiä asiasta..
    Mukavaa lauantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija! <3

      Ihan samoilla aatoksilla siis mennään monelta osin, oikein mukava kuulla :-) Kyllähän tämä sellainen oma päiväkirjakin nimittäin todella on :-) Välillä on mukava selata taasepäin katseleen että koska on mitäkin tehnyt kun ei kaikki mielessäkään pysy :-)

      Kiva juttu, palataan! <3

      Poista
  5. Voi kuinka ihanaa, onnea Seija! Olet aina niin ahkerasti kommentoimassa blogissanikin, niitä kommentteja aina ilolla odotan <3 Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna myös itsellesi ahkerasta kommentoinnista! <3 Olet aina itsekin ilahduttumassa kommenteilla ja on ollut ilo laittaa hyvä sinullekin kiertämään ansaitusti! :-)

      Samoin! <3

      Poista
  6. Ihanan lahjan olet saanut ja ansaitusti :) Jaksat todella ihailtavasti aina kommentoida juttujani ja kommenttejasi on mukavaa lukea -KIITOS NIISTÄ!! Onneksi pian tavataan!!

    terkuin. Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna kovasti! <3 Olipa todella lämmittävä kommentti! :-) <3

      Poista
  7. Täytyypä muistaakin varmuuskopioida omat kuvat koneelta taas :)

    VastaaPoista
  8. Tosi harmi tuo kuvien häviäminen...itsellä kerran kone tilttasi ja kaikki kuvat katosi sen siliän tien...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä.... se todellakin harmittaa! :-/ Onneksi tosiaan joulun kuvat olin ehtinyt laittaa ja muutenkin piiiiitkältä ajalta viime vuotta, että suht pieni määrä hukkaan meni mutta harmittaa sekin.

      Poista
  9. Oot kyllä jokaisen muistamisen ansainnut <3 <3
    Ihanaa viikonloppua Seija!:)
    Täällä on aina niin mukavaa piipahtaa lukemassa hyvällä mielellä kirjoitettuja postauksia :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina! <3 Ihana! <3

      Tämä haaste on ollut niin ihana, edelleen voin vaan todeta kuinka ihanan ajatuksen sait kun laitoit liikkeelle! <3

      Mukavaa viikonloppua, ja jännittävääkin teillä! <3

      Poista
  10. Ilosta lauvantaita kammarista ! Sydämmellinen postaus ja ihanat kuvat...Kommentteje täälläkin suurella hartauvella luetaan ja kirjuutellaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos kauniista sanoistasi, ne lämmittää niin kovasti! <3

      Poista
  11. Kaunis lahja! Kyllä sinun blogia käy mielellään lukemassa, paljon samaa mistä itsekkin tykkään. Tuo sama haaste olisi itselläkin vielä tekemäti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suffeliini! <3 Tosi mukava kuulla, tulee niin hyvä mieli! <3

      Poista
  12. Nuo muistamiset piristävät ihanasti, olen kanssa tosi kiitollinen muutamista paketeistani :)
    Tuo on siis niin inhottavaa, kun kuvat häviää... mulla on taas muutaman päivän kuvat laittamatta ulkoselle, joten nyt hommiin!
    Oikein ihanaa lauantaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan Marru, aivan ihania paketteja onkin tullut ja tykkään niin hurjasti itse laittaa tälläistä hyvän mielen/ asian haastetta eteenpäinkin <3

      Todella inha homma nuo kuvat, vieläkin harmittaa kovasti, mutta eipä sille mitään mahda! :-/

      Kiitos kovasti ja samoin sinulle, vaikkakin nyt sunnuntaita! <3

      Poista
  13. Ihana postaus Seija! <3 Olet kyllä jokaisen ihanan muistamisen ansainnut! Blogistasi saa aina hyvän mielen mukaansa, kiitos siitä ja kommenteistasi blogiini! <3

    Ihanaa lauantai-iltaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Jenni, kiitos <3 Kuinka kauniisti kirjoitit! <3 Aivan ihana kuulla että hyvä mieli tulee kirjoituksistani, se on todella ihana kuulla! :-)

      Ja mukavaa sunnuntaita sekä parantumista kovasti! <3

      Poista
  14. Mua riivaa kommentoimattomuus. Käyn katselemssa kuvia ja lueskelen juttuja..mutta kui se onkin niin vaikeeta jättää puumerkki? Ite kyllä olen nenäpitkällä oottelemassa juttuihini kommentteja! Mikä tässä yhtälössä mättää :))
    Mutta ihanaa kevään odotusta sinne teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellä ainakin on se että jos en heti luettuani jätä kommenttia niin sitten se tahtoo jäädä, se on omalta kohdaltani kokemus. Siksi olen ottanut niskasta kiinni ja vaikka kauppa jonossa jätän kommentin :-) Jos siellä postaus siis tulee luettua :-) Hih.

      Kiitos samoin! :-)

      Poista
  15. Voi apua, olipa ihana ylläri! Kiitos, tästä tuli kyllä niiin hyvä mieli <3
    Kommentit ovat kyllä blogien suola, niitä on tosi kiva saada, ja tykkään itsekin niitä jättää. Nyt reissun päällä on tullut toisten blogeja vilkaistua vain pikaisesti, mutta ihana palata siinäkin mielessä normaaliin arkeen kun kotiin palataan :)
    Ihanaa viikonlopun jatkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä Annika! <3 Kiitos sinulle ihanista kommenteista jota ahkeraan jätät blogiini ja iladutat päiviäni! <3

      Kiitos samoin! <3 Laitan pakettia ensi viikolla tulemaan! :-)

      Poista
  16. Onpa mukava juttu! Minäkin kommentoin aika paljon puhelimella ja niinkuin nytkin,oli jäänyt muutama postaus välistä.:-) Kyllä se on mukavaa,kun saa positiivista palautetta ja toisetkin tykkäävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan itsekin että ensin vähän kököltä tuntui puhelimen kautta kommentoida mutta tänä päivänä en huomaa eroa että jätänkö koneelta vai puhelimesta kommentin, aina kun sitä tulee näpytettyä kuitenkin ;-)

      Poista
  17. Voi ihana♥♥♥ Olet niiiiiin kultainen ihminen♥ Kiitos suuresti tästä muistamisesta, olen sanaton!

    Blogisi on todella kaunis ja ansaitset ehdottomasti kaikki kauniit kommentit, ja enemmänkin♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Viivi kovasti! <3 Ihana kommentti! <3

      Poista
  18. Ihana juttu tuo hyvä kiertämään. :-) Lämmittää varmasti mieltä tuommonen muistaminen! :)
    Ja kommentoimisesta, että vaikka blogia ei kommenttien takia piäkään, niin kyllä kommenteista vaan saa lisää intoa ja tullee hyvä mieli, ku lukijat "osallistuvat" omiin mietintöihin/juttuihin ja jättävät jonkun merkin käynnistään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä haasteella on niin iloinen ja positiivinen vaikutus :-) Tosi kaunis asia! :-)

      Ihan totta Ilona kirjoitit, kyllä se vuorovaikutus on kuitenkin tärkeää blogi maailmassa, kyllä se auttaa jaksamaan ja saa kommenteistakin paljon iloa ja vinkkejäkin! :-)

      Poista
  19. Hyvä kiertämään on niiin parhautta täällä blogimaailmassa, ei voisi olla parempaa ja rakkaudentäyteisempää haastetta!!! ❤ ❤ Ja sinä olet kyllä tämän maailman helmi, aina niin ihanasti kanssa bloggaajia huomioit!! ❤ Ja mun niiiin pitäisi opetella tuo puhelimella kommentointi, koska nyt siitä saa vaan harmaita hiuksia! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, oli kyllä todella hyvin kirjoitettu Jenni! <3 On aivan ihanaa ja parhautta muistaa ahkeria kommentoijia, tästä on tullut niin hyvä mieli :-) <3

      Voi sinua, kuinka sait kyyneleet ihan silmiin kauniilla sanoillasi, voi kiitos! <3

      Puhelimella on kyllä (nyt) mielestäni helppo kommentoida, taisin itse joskus kesällä sen aloittaa ja kai (muistaakseni) alkuun tuntui takkuiselta vähän mutta nyt en huomaa eroa ja sillä tuleekin useimmiten laitettua jottei jää :-)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...