maanantai 6. tammikuuta 2014

Pitsiä ja valoa





Tänään mennään hempeissä tunnelmissa. Tai kauniissa ainakin ;-) 
Syksyn ollessa parhaimmillaan ostin IKEA:sta tuon ihanan ison pitsisen lyhdyn. Näin sen heti niin sopivan juurikin meille ja saatoin vain kuvitella kuinka kauniit heijastukset tuo ympärilleen luokaan. Innoissani kassalle ja kotiin ja heti testaamaan, lyhty todellakin oli niin kaunis tuikun kanssa kun olin ajatellutkin. Siitä lähtien tämä ihanuus on saanut liki joka ilta loistaa kauniilla tunnelmallaan. 

Ennen joulua kun poikkesin IKEA:ssa uudelleen niin "sarjaa" oli kasvatettava ja ostin vielä kaksi pientä samanlaista tuon ison kaveriksi. Nekin ovat todella kauniit mutta ei kuitenkaan vie voittoa tältä isolta lyhdyltä. Olen tähän iki tyytyväinen, tästä tuli niin lemppari! 

Aluksi pidin tätä vanhojen puulaatikkojen päällä mutta uudenvuoden aattona ennen töihin menoa tein iki ihanan pienen huonekalu ostoksen jonka päälle tämä sitten pääsi. Liki vuoden ehdin haaveilemaan siitä ihanuudesta ja täällä blogissakin olen teiltä kysynyt vinkkiä löytämiseen. Mikä se sitten on, palaan siihen mahdollisimman pian, kunhan olisi edes yksi kunnon valoisa päivä ja saisi otettua kunnon kuvia! Nyt on kyllä valokuvaajan huonoimmat päivät kun tämä pimeys vain jatkuu ja jatkuu. Kumpa sitä lunta saataisiin pian ja aurinkokin näyttäytymään! :-) 
Täytyisi samalla testata ihanaa joululahjaa, uutta kameran jalkaa! :-)


KAIKILLE OIKEIN MUKAVAA LOPPIAISTA! 



42 kommenttia:

  1. Nuo on kyllä kauniit ja erityisen kauniit varjot tulee pitseistä. Itsekin pyörittelin niitä pikkuisia käsissäni taas viime Ikean reissulla, mutta vaikka ovat tosi kauniit, niin en usko, että sopisivat meidän kotiin. Mukava ihastella niitä blogissasi siis! <3

    Blogistani löytyisi haaste sinulle. :)
    Mukavaa loppiaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin Jenni, pidän todella paljon tuosta ihanasta kuviosta mikä seinään heijastuu, se on todella kauniin näköinen, näiden lyhtyjen ihan parhaita puolia :-)
      Ovathan nämä sellaisia aika maalaisromanttisia lyhtyjä kyllä :-) Mutta mukava kun tykkäsit täällä kurkkia :-)

      Kiitos ihanainen, tosi ihana haaste, teen sen ehdottomasti :-)

      Kiitos samoin teille! <3

      Poista
  2. Ihanat lyhdyt ja mitkä varjot- vau :)

    t.Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! <3 Nuo ovat kyllä tosi mieleiset, varjoineen, kaikkineen :-)

      Poista
  3. Ihanaa loppiaista sinullekin Seija, kaunis lyhty <3 Minullakin kameran jalka odottelee testaajaansa vielä... ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna ja samoin! <3 Nautitaan viimeisestä joulun pyhästä kaikin siemauksin! :-)

      Kun nyt aurinkokin näyttäytyisi edes hetken joku päivä (ilmeisesti ainakin tulevana viikonloppuna jos sää pitää paikkaansa) niin pääsisi kunnolla kuvaan ja testaan jalkaa :-)

      Poista
  4. Herkän kauniit lyhdyt :) Mukavaa loppiaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! :-) Nuo ovat kyllä ihanat, niissä on niin tunnelmallista polttaa kynttilää iltaisin :-)

      Samoin sinulle! <3

      Poista
  5. Nuo lyhdyt on kauniit varjoinensa!♥

    Mukavaa loppiaista!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, olen kanssasi samaa mieltä. :-) Varjot ehdottomasti täydentää nämä ihanuudet :-)

      Kiitos, samoin teillekin! <3

      Poista
  6. Nuo on kyllä niin kauniit lyhdyt! Meilläkin siinä palaa kyntilä melkein joka päivä, tunnelmallista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan kun ihastelin sinunkin blogissa näitä, ovat kyllä niin juuri sellaiset että ei voikaan kuin ihastella koko lyhtyjä sekä varjoja! :-) Nämä ovat niin ihanat :-)

      Poista
  7. Kaunis <3 Enpä olekaan käynyt pitkään aikaan Ikeassa..pitäisiköhän...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo on niin herttaiset! :-) Ehdottomasti nyt Ikeaan poikkeaan ;-)

      Poista
  8. Minäkin ihailin noita samoja Ikeassa, kauniita! Mukavaa loppiaista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelinkin jossain vaiheessa että näistä voi tulla jonkin näköiset "blogilyhdyt" :-)

      Kiitos samoin teille! :-)

      Poista
  9. Kaunis! :) nyt jäi kyllä ihan häirittemään mikä on tuo salaperäinen kaluste, pian kuvia siitä!:)
    Hyvää loppiaista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina! :-)

      Juu, kun päivä hiukan enemmän paistaisi niin laitan kyllä heti kuvaa :-) Niin pitkään ja hartaasti odotettu kaluste kun onkin ja viimein kotiutettu :-)

      Kiitos, teille myös! <3

      Poista
  10. Nuo lyhdyt ovat tosi kauniit ja tunnelmalliset! Itsekkn hankkisin ne heti jos meille ei olisi kertynyt jo paljon lyhtyjä. :) Kauniita kuvia jälleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan Jenna, tunnelmalliset kuvaa todella hyvin :-) Sitä nuo tuovat kyllä kotiin kovastikin :-)

      Sepäs se kun lyhtyjä ja kynttilä kuppeja pursuaa joka paikasta..... mutta onpahan sitten vaihdon varaa aina ;-) Jos alkaa jokin kyllästyttään ja kuten välillä niin käykin! :-) Hih.

      Kiitos kaunis sinulle ihanasta kommentista! <3

      Poista
  11. Todella kaunis lyhty!
    Nyt vaan sitä jalkaa testailemaan, jalka mahdollistaa pidemmän valotusajan (jollei kaukolaukasinta, niin sitten ajastin käyttöön) ja sen myötä saat kirkkaampia kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaukolaukaisimen ostin loppu kesästä ja olen sitä itse asiassa vaan muutamia kertoja käyttänyt, täytyykin ottaa se myös tuon uuden jalan kanssa nyt kunnon käyttöön ja testailla :-)

      Kiitos paljon sinulle vinkeistä! <3

      Poista
  12. Leppoisaa loppiaista!

    Ihana lyhty, meilläkin on noita leikkimökkiä koristamassa, ovat niin ihania. Jään odottelemaan kuvia pöydästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! :-)

      Voi vitsi, nuo ovatkin varmasti ihan huiput leikkimökissä, voi mitä tunnelman tuojia, kuulostaa aivan ihanalta! :-)

      Kuvia tulee mahdollisimman pian kun hiukan tulisi valoa enemmän niin olisi kuvatkin parempia :-)

      Poista
  13. Todella kivannäköinen lyhty. Ehdottomasti kannattaa testailla jalkaa, se antaa kyllä paremmat mahdollisuudet kuvaamiselle kun voi käyttää pidempää valotusaikaa :) Mää en osais enää ilman jalkaa kuvatakaan näillä pimeillä keleillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! :-)

      Juu, jalka kyllä tulee ahkeraan käyttöön kun pääsen alulle :-) Minulla itse asiassa on jalka ollutkin vanhalle isolle pokkarille mutta se on kyllä jossain hukkapiilossa muuton aikana koska ei löydy. Silloin se ei vielä aikanaan niin tärkeä ollutkaan ;-) Mutta tänä päivänä kylläkin kun valokuvaus koukuttaa :-)

      Poista
  14. Kauniit ja niin mun tyyliset, muttei mahtuis enää minnekään :D Mulla on Ikeasta samaa tyyliä oleva kukkaruukku, jossa on pitsireunus :) Pitääpä kaivaa se kaapista ja hankkia siihen kasvi :)

    Oi, minkähän ihanuuden olet tällä kertaa hankkinut :) Jään odottelemaan. Oulussakin taas plussaa ja tiet jäisiä :( Lumet saa kyytiä :( No loppuviikolsi pitäis pakastua! :)
    Mukavaa loppiaisen jatkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihtelu virkistää, niin itsekin ajattelen kun ei tosiaan meillekään kaikki samaan aikaan sovi eikä toki olis kivan näköinenkään ;-)

      Se kukkaruukku on myös kaunis ja se olikin mietinnässä kanssa, siihen sopii varmasti todella kauniisti kukat :-)

      Pian tulee kuvia kun saan hyvät otettua, ihana kun olette innolla mukana, se tuo niin hyvän mielen :-)

      Kiitos samoin! :-)

      Poista
  15. Hmmm...vieläköhän tuota isoa löytyisi. Itseltä löytyy ne kaksi pienempää, mutta tuo iso on kyllä todella kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin Tampereen Ikeassa viimeksi ennen joulua poikenneena isoja oli vaikka kuinka paljon :-) Toivottavasti löydät omasi :-)

      Poista
  16. Mukavaa loppiaista sinullekin - todella kaunis lyhty :)

    VastaaPoista
  17. Onpa tosiaankin ihana tuo lyhty. Pitäsköhän munkin...? Tosin, mies sanoi, ettei meille saisi roudata enää yhtään kynttilä-asiaa... hmm... mutta voihan tuon naamioida alkuunsa joksikin muuksi asiaksi ja "keksiä" että hei, tässähän voi polttaa vaikka kynttilää.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen niin myyty nuille, niin ihanuudet :-)

      Meillä on vähän sama homma, joka paikka pursuaa erilaisia kynttilä kuppeja mutta jotenkin vahingossa niitä aina ilmestyy ;-)

      Poista
  18. Itsekkin ihastuin tuohon Ikean Skurar sarjaan ja tänne meille kotiutui pari noita pöytäkynttilälyhtyjä, kynttiläalusta suurempana, ne kaikkein suurimmat pitsireunaiset ruukut parille kasville sekä niitä pikkuruisia kynttilänjalkoja kolme kipaletta...

    Ajattelin jo siellä paikan päällä lähtikö lapasesta, mutta täällä kotosalla ne näyttää kyllä niin kauniilta kaikki =)

    *Kirsikka*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa kun on tänään alkanut tekeen mieli myös niitä kukka purkkeja kun olen lukenut ihania kommenttejanne :-) Ne ovat niin hienot meinaan myöskin :-) Jos ensi IKEA ne vastaan tulee niin voi olla varmasti vaikea vastustaa sitten ;-)

      Ei missään nimessä lähtenyt siis lapasesta :-) Hih.

      Mukava kun tulit kurkkimaan blogia :-)

      Poista
  19. Niin kauniit ja romanttiset ihanuus lyhdyt! <3 noissa silmä lepää :) mukavaa loppiaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta Tiina Eliisa, silmä lepää, ja kotona on ihana rauhallinen tunnelma kun nuo ovat "päällä" :-)

      Kiitos kovasti ja samoin! :-)

      Poista
  20. Niin kauniit ja herkät! Näistä tulee tosissaan kyllä kauniit heijastukset seinille. Täällä kas palaa iltasin jos jonkunmoista tuikkua ja kynttilää. Ikeasta tulikin mieleen, että pitääkin tehdä tässä keväällä Ikean reissua. Jospa sitä tällä kertaa lähtis sinne oikeen kera listan ;)

    Mukavaa viikon alkua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kynttilät ovat kyllä niin ihania, niin vastustamattomia, lämpöä tuovia, ihastuttavia ja ja ja.... :-) Vaikka mitä, kynttilät kuuluu niin talveen ja pimeään aikaan ylipään, kotona on ihana olla iltaisin kynttilä meren ääressä :-)

      Kiitos samoin sinulle <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...