torstai 16. tammikuuta 2014

Sivupöytä






Vanhemmat lukijat saattaa muistaa viime talvelta kun kyselin eräälle huonekalulle nimeä. Niin hassulta kun se kuulostaakin niin en ihan sata varma ollut ja sainkin teiltä todella hyviä vinkkejä ja pääsin googlettamaan sitten erilaisia s i v u p ö y t i ä . 

Muutamia hyviä tuli heti vastaan mutta ne olivat liian isoja, tällä hetkellä kun kovin pitkä sivupöytä ei mahdu. Olen sitten tasasein epätasaisesti etsinyt ja katsellut näitä ja päätin että kun hyvä tulee vastaan niin ostan, että en ota mitään painetta vaikka kovasti tälläistä halusin. 
Ihan muita huonekaluja kun katselin loppu vuodesta niin sitten t ä m ä ihanuus osui silmään ja katsoin alennettua hintaa, vain 27€! Liki sadan euron sivupöytä oli erittäin hyvässä alessa ja kokokin oli oikea joten heti seuraavana aamuna kaupalle ja onneksi vielä minulle tälläinen löytyi!

Muru kokosi tämän heti illalla sillä välin kun olin iltavuorossa ja ihana yllätys sitten kotona odottikin, pääsin sisusteleen heti työpäivän jälkeen, mahtavaa! :-) Pyöritin ja pyöritin eri tavaroita, samalla kun purin hiukan jouluakin pois ja varmasti tavarat ajan kanssa tähän hakee paikkansa. Vaikka ei sillä, kyllä ne meillä pyörii aika reippaasti muutenkin ;-) 
Ainoa mikä oli ihan ehdoton juttu tähän oli tuo juuttikori, se varmasti on ja pysyy ;-)

Haaveissa toki on vielä että jos joskus kohdalle osuisi oikeasti tälläinen v a n h a sivupöytä niin se olisi enemmän kun mieleinen.  Mutta niitä nyt ei ihan niin vain kohdille osukaan. 
Klick ja pääset katsomaan millaista esim tarkalleen tarkoitan :-)


Mukavaa päivää! 




48 kommenttia:

  1. Kaunis sivupöytä ja iihania tavaroitakin olet sinne jo löytänyt! Tuo juuttikori tosissaan on upea, semmoinen synttärilahjaksikin ystävälle hommattiin <3.
    Meillä on muuten myös tuollainen samanlainen vesihyasinttimattokin, mikä kuvista vähän pilkottaa :).
    Kaunista talvipäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit ihanasta kommentista! :-) <3

      Juuttikori oli itselläkin pitkään haavelistalla ja nyt sitten tuon pöydän kanssa se on kun nakutettu, tykkään todella valtavasti siitä :-) Kaunis pieni yksityiskohta :-)

      Tuo matto on kyllä myös yksi lemppareista, loppu kesästä se hommattiin, niin ihanasta Annon mallistosta :-)

      Kiitos samoin! :-)

      Poista
  2. No kylläpä oli löytö tuohon hintaan! :)

    Ihanaa torstaita Seijaseni! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä oikea l ö y t ö! :-) Niin pitkään olinkin tuota halunnut ja sitten kun tuollainen tarjous eteen tuli niin eipä voinut vastustella :-)
      Teillä on kanssa niin kaunis sivupöytä jota aina ja aina jaksan ihailla :-)

      Kiitos ihanainen! <3 Samoin! :-)

      Poista
  3. Tosi hyvä ja edullinen löytö :) Käy hyvin teille.

    terkuin.Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihana löytö, ja hinta ei kyllä päätä huimannut ;-) Joskus kiva niinkin :-)

      Poista
  4. Näyttää kauniilta ja istuu teille hyvin! :)

    VastaaPoista
  5. Onpas kaunis sivupöytä! Mukavaa viikon jatkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä ihana :-) Kannatti jälleen hiukan jaksaa odottaa vaikka välillä niin vaikeaa se itselle onkin ;-)

      Kiitos samoin! <3

      Poista
  6. Kaunis pöytä ja ihana lamppu...ja tähden muotoinen, totta kai...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähtilamppu on myös ale löytö, sekin oli kyllä yksi niista vastustamattomista jutuista! :-)

      Poista
  7. Todella kaunis! :) Itsekin huomasin tuon pöydän alennuksessa täällä meidän kulmilla; 27 e tuntui todella houkuttelevalle hinnalle! Pidin kuitenkin pintani, koska huutavaa tarvetta ei nyt ollut saati paikkaakaan. Muistelen että näitä sivupöytiä kutsutaan konsolipöydiksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! :-)

      Tuo oli kyllä sellainen pitkä aikainen haave niin sitten kun tuon hinnan näin niin se oli vaan haettava, onneksi oli jäljellä kun sitä hiukan pelkäsin että tuurillani niin käy että loppunut on :-)

      Juu, se on se toinen nimi tälle pöydälle :-) Niillä kahdella nimellä kulkee :-)

      Poista
  8. Oi että on kaunista Seija :) Ihana tunnelma ja kivoja esineitä, tähtilamppukin on ihan loistava! Aurinkoista päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana Susanna kovasti! :-) <3

      Tähtilamppu on toinen ale löytö nyt joulun jälkeen, tänä vuonna jäi kovin pienelle ale löydöt mutta nämä kaksi oli kyllä sitäkin enemmän mieluisia ja kovasti tuo iloa, tuo pöytäkin kun oli niin pitkään haaveena :-)

      Kiitos samoin! :-) <3

      Poista
  9. No aika lähelle täydellistä olet jo pässytkin tuon pöydän kanssa, ja mihin hintaan!!? Uskomatonta!! :-D
    Todella kaunis, ja minusta nuo supersuloiset tähtijututkin sopii sen kanssa täydellisesti! <3<3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna kovasti! :-)

      Kyllä tuo tosiaan on ihan juuri sellainen kun olen uutta etsinyt niin juuri nappi mutta jos tosiaan joskus sellainen ihana oikeasti vanha kohdalle osuu niin se on sitten se ihan juuri oikea ;-) Hih.

      Kiitos kauniista kommentista! :-)

      Poista
  10. Siis MITÄ?! 27 €?! Huh hun kun olette tehneet huikean löydön! Todella kaunis pöytä, happy for you! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ihan totta, 99€ oli oikea hinta mutta hyvä oli ale ja niin halvalla sitten lähti todellakin :-) Ei vaan voinut enää vastustaa :-)

      Kiitos ihana kommentista! <3

      Poista
  11. Kauniin pöydän olet löytänyt ja millä hinnalla! Minä rupesin jo kuumeisesti miettimään, minne meillä tuo pöytä mahtuisi;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, hauska kuulla :-) Tuo on kyllä niin ihana ja tosiaan kun ei hintakaan päätä huimannut. :-) Maskusta siis tuo ostettu! :-)

      Poista
  12. Piti tulla heti kurkkaamaan tätä sivupöytää :) Voi että näyttääkin kauniilta! <3 Harmittaa kyllä niin kovasti, etten itse onnistunut tälläistä saamaan. Mut kokeilen ehdottamaasi ideaa ja kysyn josko onnistuis kuljetus toisesta liikkeestä! Mukavaa loppuviikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli! :-) Oli niin hauska huomata blogistasi tuo samainen pöytä niin ajattelin vinkata jos vielä sinullakin kävisi hyvä tuuri pöydän kanssa :-) Toivotaan ainakin parasta että saisit myös oman! :-)

      Kiitos samoin! <3

      Poista
  13. Oi miten ihanalta näyttää! Niin hyvältä että aloin jo miettiä mihin meille vois saada sivupöydän :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos Melina! <3

      Sivupöydät on kyllä aivan ihania, ja mukavaa pientä sisustusta saa päälle :-) Olen ihan myyty tuolle! :-D

      Poista
  14. Aivan mahtava pöytä :) todella kaunis <3 ja Oijoi mikä matto, se pisti heti silmään :) mitäköhän mahtaa olla ja vieläköhän niitä myydään :)? Ihania tavaroita myös. Sinulla on silmää kauneudelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! <3 Voi kuinka kommenttisi lämmitti mieltä! :-)

      Tuo matto on ostettu loppu kesästä Kodin 1:sestä ja on Annon mallistoa. :-) Hyvällä lykyllä niitä voi ollakin vielä siellä koska sopisi kyllä myös kevät mallistoonkin :-) Kannattaa kysäistä Annoa myyvistä liikkeistä eli Anttilat ja Kodin 1 ! :-)

      Poista
    2. Kiitos sinulle <3 täytyy käydä katselemassa, jos löytyisi tuollainen ihanuus matto meillekin :)

      Poista
  15. Oletpa tehnyt löydön :) Kaunis sivupöytä! Olen varmaan ennenkin kysynyt, mistä noi vaaleanpunaiset laatikot on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tuo oli niin ihana löytö! :-) Hyvä ja tyytyväinen mieli! :-)

      Ostin nuo laatikot keväällä Sisustus sydän nettikaupasta. :-) Mutta googlaamalla saa kyllä monesta kaupasta, mutta tuolta tosiaan itse löysin :-)

      Poista
  16. Voi, mikä löytö ja vielä pilkkahintaan! :) Joskus ei kannata hätiköidä! Kylläpä olet sen kauniisti sen somistanyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli kyllä niin edullinen :-) Se on totta että joskus kannattaa todellakin odottaa, eikä kiirehtiä :-)

      Kiitos kauniista sanoistasi! :-)

      Poista
  17. Ihana pöytä, kerrassaan huippu löytö! :) täällä haaveillaan nuista tähti rasioista kans :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä yksi haaveiden täyttymys mitä olen kotiin kaivannut :-)

      Tähtirasiat on niin ihania! <3

      Poista
  18. Voi, kuinka ihana sivupöytä Seija! <3 Ihanaa, että löysit sen viimein ja mihin hintaan vieläpä! Todellinen löytö! :) Ja juuttikassi on ihana, itselläkin se koko ajan näkösällä muistuttamassa kesästä. :) Kauniilta näyttää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti kauniista kommentista! <3

      Juuri niin, v i i m e i n :-) En silloin vuosi sitten ajatellut että näin kauan tuleekin tuota odotettua :-)
      Tuo juuttikassi oli yksi pitkä aikais haaveista kanssa, se on niin ihana tuossa esillä :-)

      Poista
  19. Tosi kivan näkönen sivupöytä. :-) Tuota hintaa piti kattoa monta kertaa, on sulla ollu hyvä mäihä!!! :) Aikas söpöjä nuo tähtilaatikot alatasolla..!
    Kaunista päivää sinne! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama se itselläkin oli, ale hinnoista kun oli vielä -30% niin piti oikein laskea ja katsoa uudelleen että onko t o t t a ! :-)

      Kiitos samoin! :-)

      Poista
  20. Todella kaunis pöytä. Vastaavasta olen minäkin haaveillut eteiseen, mutta päädyinkin sitten katselemaan lipastoja. Saisi huiveja ja muita sinne piiloon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä tuossa onkin että ei kovin paljon tavaraa saa säilöön tuohon, pieni tuo laatikko on. Vaikka ihmeesti se on kyllä tavaraa vetänyt :-)

      Poista
  21. Kauniskaunis :). Muistatkos sen yhden mita mietit (ystavaltani) jokin aika sitten?? Sehan sitten tuli loppujen lopuksi meille ( eteiseen ) ja maalasin sen valkoiseksi, ehka muistat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Love! :-)

      Tietkö, multa unohtui se kokonaan, en ole muistanut alkuunkaan sitä, voi hyvä ihme,miten sen kokonaan unohdinkaan! :-/ Juu, se on niin kaunis, olen sitä ihastellut! :-)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...