sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Haikon Kartano



Tervetuloa pienelle kierrokselle ihastuttavaan ja tunnelmalliseen Haikon Kartanoon! :-)

Kerroin viime viikonloppuna että olimme lähdössä pienelle reissulle ja Instagramia seuranneet näkivätkin jo mihinkä reissu suuntautui. Ihastuttavaan Haikon Kartanoon, unelmien paikkaan. 

Sain mahtavan tilaisuuden tehdä yhteistyötä Haikon Kartanon kanssa ja retki oli oikein rentouttava ja mukava sekä antoisa kaikinpuolin. 
Suuret kiitokset vielä Haikon Kartanolle tästä tilaisuudesta! :-)

Lauantaina puolen päivän aikoihin lähdettiin ajelemaan kohti Porvoota ja pikaisella kierroksella käytiin muutamassa lempparikaupassani vanhassa kaupungissa. Sen jälkeen suunnattiin auton nokka kohti Haikkoa pienen jännityksen ja erittäin hyvän mielen kanssa. Rentouttava viikonloppu olisi edessä. 








Haikon Kartanolle saavuttiin kolmen aikaan iltapäivällä ja saimme heti Kartanon puolelta tunnelmallisen ja romanttisen huoneen jonne henkilökunta meidät opasti erinomaisella palvelulla. 
 Kamera oli heti kaivettava laukusta ja aivan innoissani aloin kuvailemaan kaunista huonettamme. 

Huoneessa oli aivan mahtavia yksityiskohtia jotka iski kovasti. mm. ihanat isot ikkunat leveine ikkunalautoineen, aivan ihania valaisimia, persoonallinen ja tyylikäs verhoilu.
 Tähän väliin täytyy myös sanoa että tämä oli niin erilainen hotellihuone missä on aikaisemmin tullut oltua ja niin suuren kokemuksen arvoinen. 

Ihastelin sekä kuvasin pitkän aikaa kaunista Orkideaa ikkunalaudalla, mahtavan näköinen! :-) Enkä muutenkaan meinannut malttaa laskea kameraa ensinkään tällä reissulla, joten kuvia tuli räpsittyä p a l j o n. 

Huoneessa oli myös johtajan henk.koht allekirjoittama tervetulotoivotus joka on visusti tallessa ja muistona myös tältä reissulta. 





Haikon Kartanossa on tämä Kartanon puoli sekä kylpylähotellin puoli ihan vierekkäin. Paikka sijaitsee kauniin kartanopuiston keskellä sekä meren äärellä. Ympärillä on mahtavat ulkoilumaastot ja kesällä voin vaan kuvitella kuinka kauniina alue kukoistaa. 
Meille jäi kova halu mennä uudelleen tutustumaan juuri kesäaikana uudelleen tähän kauniiseen alueeseen koska tällä reissulla ilmat eivät oikein antanut oikeutta ja mahdollisuuttakaan (vettä satoi) kunnon ulkoilulle. 

Alkuillasta testattiin myös kylpylänpuoli ja voi kuinka se oli rentouttavaa pitkästä aikaa. Lämmin vesi ja poreet sekä pitkän kaavan mukaan saunominen, mahtava lauantai ilta. 
Tämän jälkeen ruoka maistui oikein hyvin ja loppu ilta otettiinkin rennosti ja jännittävästikin sekä iloittiin Suomen pronssista! Jopa minä olin innolla mukana katsomassa peliä! ;-) 




Pieni yllätys aina mahtuu reissuun mukaan ja tällä kertaa nappasin meidän tärkeät kuoharilasit kassiin sekä hain meille meidän ehdotonta lempparia Gansia Asti kuohuvaa :-) 
Ihanalle viikonlopulle sekä pronssille oli mukava skoolata! 








Aamiainen: tähän on sanottava yhdellä sanalla: p a r a s hotelliaamiainen omalla kohdalla. :-)
Meidät ohjattiin omaan kabinettiin johon oli kahvi / tee tarjoilu sekä kuohuvaa oli myös tarjolla. Lisäksi huoneessa oli oma pöytä hedelmille ja mehuille. 
Toisesta huoneesta haimme sitten suuresta valikoimasta mitä maistuvimpia herkkuja aamiaiseksi. Ei kyllä jäänyt nälkä tuon jälkeen ;-) Tunnelma oli myös aamiaisella loisto luokkaa sekä tarjoilu. Aamiaiselle voin ehdottomasti antaa myös 10 pistettä. Tähänkin väliin sanon että ihanaa luksusta arkeen! 

Tässä kooste meidän retkestä Haikon Kartanoon, päällimmäisenä jäi iloinen ja hyvä mieli ja todella hienolla kokemuksella ollaan rikkaampia :-) 
Klick ja voit kurkkailla myös Haikon Kartanon sivuille jossa pääsee myös kätevästi tekemään varauksen. 


Ihanaa ja keväistä päivää! :-)

44 kommenttia:

  1. Oi, ihana postaus Seija! Tulipa ikävä Haikkoon, siellä ei olekaan tullut hetkeen käytyä, vaikka ennen oli ihan vakkarina. Muistan hyvin nuo huikeat aamupalat Haikossa ja parempia etanoita en ole missään syönyt kuin siellä, nam! Aivan ihana viikonloppu ollut teillä varmasti! <3

    Mukavaa sunnuntaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni kauniista sanoistasi ♡
      Haikko on todellakin niin käymisen arvoinen paikka kerran jos toisenkin :-)
      En yhtään ihmetele että olette myös viihtyneet useasti :-) mekin varmasti uudelleen suunnataan :-)

      Kiitos samoin ♡

      Poista
  2. Teillä on todella ollut loisto viikonloppu, miljöö mitä romanttisin ja ylellisin. Mukava postaus! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikka oli kyllä mitä kaunein :-) voin suositella kaikille lämpimästi :-)♡

      Kiitos ihanasta kommentista :-)

      Poista
  3. Kiitos vinkistä Seija,tuo paikkat täytyy muistaa jos ikinä suuntaamme sinnepäin! Kauniita kuvia olet ottanut, oli varmasti ihana reissu, tunnelmallista sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna ♡
      Tuota suosittelen lämpimästi kaikille kyllä, palvelu, paikka, ympäristö ja kaikki, niin huippua :-)

      Kiitos samoin :-)♡

      Poista
  4. Wow minkä reissun saitte yhteistyön kautta!! Minäkin olen muutaman kerran käynyt Haikossa. Se puistoaluekin on todella kaunis!
    Mukavaa sunnuntaita! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan Jenna, se puisto on varmasti mitä ihanin :-) voin vaan kuvitella sitä kauneutta. :-) nyt harmaa ja niin märkä sää ei antanut täyttä oikeutta kunnon ulkoilulle suureksi harmiksi.

      Kiitos ja samoin :-)♡

      Poista
  5. Päälimmäisenä fiilis, oih mä niiiiiin haluan tuonne!!! En ole koskaan Haikossa päässyt käymään, mutta monesti sitä on tullut ihailtua ja silmäiltyä kesäisin. Aivan ihania tunnelmia ja kuvia olet vanginnut ja tuntuu että palasen tuosta rentoutumisesta sai itselleenkin. (kun tämä vkln menee arkisesti töissä) Ja näyttää kyllä ihan super romanttisella ympäristölle!! Tuollainen ihana irtiotto arjesta tekisi niin hyvää ❤ Ihanaista sunnuntaita!! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Jenni ♡ mulla oli niin samat fiilikset kun olen kuunnellut ja katsellut juttuja haikosta ja nyt käyneenä..... kaikko odotukset täyttyi ja enemmänkin. Ihastuin ja me molemmat tuohon paikkaan niin kovasti :-)♡
      Kiitos kauniista sanoista vallan kovasti :-)♡ lämmitti täällä toisen viikonloppu työläisen päivää :-)

      Poista
  6. Wau mikä retki teillä, upea paikka!
    Rentoa sunnuntaipäivää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavan upea :-)♡ vei sydämen :-)

      Kiitos samoin :-)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Tunnelma tuolla paikassa niin ihana jos jossain :-)♡

      Poista
  8. Ihana reissu takana! Tosi hienoa <3

    Kävitte meidän nurkilla, asutaan parin kilometrin päässä kartanon mailta. Täällä on NIIN ihana asua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana ja iki muistoinen reissu ♡
      Oi oi, olette niin ihanan lähellä tuota unelma paikkaa :-) aivan mahtavaa :-) voin todella kuvitella että paikka on aivan ihana asua ♡

      Poista
  9. Mahtava reissu ollut teillä upeissa puitteissa! :-) Itse en ole koskaan käynyt, kiva oli tällätavalla
    vähän kurkistaa, millaista siellä voisi olla... :-) Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla Minna jos viihdyit tälläisellä virtuaali matkalla mukana :-) tuo on paikka jota ehdottomasti suosittelen kaikille ♡

      Kiitos samoin ♡

      Poista
  10. Kiitos ihanasta postauksesta! Oli mukavaa nähdä enemmän kuvia Haikon kartanosta. En ole koskaan siellä ollut, vaikka Porvoossa olen asunutkin. Joskus vielä pitää mennä sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä, mukava jos pidit :-) tuo on muuten hassu juttu mihin itsekin usein törmännyt. Kun asuu tarpeeksi lähellä jotakin mukavaa paikkaa niin ei välttämättä tule käytyä. Itsellä tälläinen oli esim. Tallipiha Tampereella. Niin ihana paikka kun onkin niin vasta olen pari kertaa käynyt kun muuttanut jo pois Tampereelta :-)

      Poista
  11. Varmasti ihana irtiotto arjesta, upea paikka! Ehkä pitää joskus käydä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä arki unohtui kun saavuttiin tuonne :-) mieli todella lepäsi ja oli kyllä iki muistoinen viikonloppu :-)

      Poista
  12. Voiiiih, kuulostaa täydelliseltä paikalta ja reissulta♥ Näyttää ihanalta! Tuollaiset pienet irtiotot arjesta tekevät niiiiin hyvää:)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikka on täydellinen ehdottomasti ♡ ja viikonloppu oli mitä onnistunein :-)♡ ihana kun pääsi arjesta pois ja oli lupa hemmottelulle :-) ne tekee todellakin niin hyvää kuten sanoit :-)♡

      Poista
  13. Oi, tuo reissu oli varmasti mahtava!

    VastaaPoista
  14. Vaikuttaa mahtavalta paikalta! :)

    VastaaPoista
  15. Ihana paikka kerrassaan. Toissa kesänä vietimme Halikossa yhden yön :)

    VastaaPoista
  16. Voih miten ihana postaus. :) nii-iin romanttiselta vaikuttava paikka! <3 ihan kauneinta! :) voi minäkin tahdon joskus tuonne :) hih. Ihanaa alkavaa viikkoa Seija <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti ♡
      Paikka on kyllä mitä ihanin ja romanttisin :-)♡ mahtava paikka kaikin puolin :-)

      Kiitos kovasti :-)♡ samoin :-)♡

      Poista
  17. Kuulostaa aivan ihanalta paikalta. Sinne pitäis kyllä joskus päästä.

    VastaaPoista
  18. Voih miten ihana postaus! Kauniilta ja romanttiselta paikalta näyttää! :) Ostimme Haikon kartanoon viime vuonna lahjakortin mieheni vanhemmille. Olivat kovasti tykänneet paikasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna ♡

      Tuo on kyllä loistava idea lahjaksi lahjakortti tuonne :-) varmasti mieluinen :-)♡

      Poista
  19. IHANA ROMANTTINEN MATKA TEILLÄ OLI :)
    En ole koskaan käynyt vielä Haikon Kartanossa - ehkä joku päivä.

    Mukavaa viikkoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna :-)
      Ilon ja hyvän mielen kanssa koko viikonloppu ja kotimatka taittui :-)

      Samoin kiitos :-)♡

      Poista
  20. Oih mikä ihana viikonloppu teillä ollut!♥ Ihanan tunnelman voi aistia kauniista kuvistasi!♥

    Kivaa alkavaa viikkoa!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos ihanasta kommentista :-)♡
      Tuosta paikasta voin niin lämpöisesti puhua :-)

      Samoin kiitos :-)♡

      Poista
  21. Eikä, vähänkö teillä on ollut ihanaa!!! Tuo näyttää niin ihanalta paikalta <3 on varmaan rentoutuneempi olo tuollaisen jälkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä onnistunut ja ihana viikonloppu todella idyllisessä paikassa! :-) Lämpimät suosittelut voin antaa kaikille tuosta :-)
      Rentoutti kyllä kovasti :-)

      Poista
  22. Voi kuinka ihania kuvia! <3 Teillä kuulostaa olleen ihanaakin ihanempi viikonloppu! :) Tuolla Haikon kartanossa pitäisi päästä itselläkin käymään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli kovasti! <3

      Paikka oli kyllä niin ihana ja viehättävä :-) Pitempikin aika olisi kulunut ja nähtävää riittää :-)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...