perjantai 14. maaliskuuta 2014

Vielä vähän keltaista



Aurinko on hellinnyt tällä viikolla muutamana päivänä enemmän kun kauniisti. Koskapa olisi maaliskuun puolivälissä mittari näyttänyt kaksinumeroista lukua, lumesta vain muistot jäljellä ja ilmassa tuoksunut jo todellakin kevät kovasti?! Mahtavaa, kyllä tästä pidän kovasti vaikka pieni pelko takatalvesta on. 

Aurinkoiset päivät kuitenkin on mennyt sisällä tällä viikolla, sohvalla ja sängyssä. Influenssa on kaatanut meidät totaalisesti. Rankka tauti ja rankka maata pitkään. Tauti on vaan kunnolla hoidettava pois, mitään jälkitautia tähän en enää kaipaa. 
Kiitos teille kaikille ihanille kauniista tsempeistänne, ne on lämmittänyt mieltä kovasti täältä sängynpohjasta!




Muistatte varmaan kun kirjoitin talvella ihanasta korista jonka tilasin HM:ltä. Kori toi jo kovien pakkasten keskelle kevään tuntua ja keltainen oli ehdottomasti oikea väri valinta. 
Viime viikolla kirjoitin sitruunoista. Tuovat myös niin kevättä kotiin pirteydellään. :-)
Nyt olisi vielä vuorossa yksi keltainen piristäjä. Tämä on yksi löytö myös Tukholman reissussa (HM home) ja voi kuinka mahdottomasti tästä tykkään! 

Olen täysin ihastunut pussukoihin kukkien / kasvien ympärillä. 
Muutama viikko sitten kirjoitin oliivipuusta jonka löysin viimein Plantagenista ja oliivipuukin sai ympärilleen Annon pussukan, täydellinen yhdistelmä. 
Nyt oli aika laittaa toinen lempparikukkani myös pussukkaan, kevääntuoja, helmililja. Keltainen ja vihreä, aika raikas ja pirteä yhdistelmä, eikö vaan? :-)




Olen pitänyt Helmililjoja parvekkeella osittain jotta säilyisivät pitempään parempana mutta kun nämä ovat vaan niin namut kotona niin ei kovin kauaa raaski, vaan sitten on jo haettava sisälle takaisin ;-) 

Keltainen on selvästi valikoitunut tämän kevään väriksi meillä. Harmaan, valkoisen ja mustan ohella se toimii hyvin piristäjänä. Tämähän on ihan uutta itselle kun näin kova innostunut keltaiseen onkin tullut! 



42 kommenttia:

  1. Oi miten kaunis pussukka! :) itsekin ihastelin noita hm:llä, näyttää kyllä todella ihanalta <3 keltainen on kyllä vain niin upea väri! Olen miettinyt jos virkkais keltaisen pyöreän maton :)) kuvasi ovat taas erittäin kauniita! :) ihanaa alkavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli kyllä niin nappi tähän kevääseen :-) Ja voi kuinka olenkaan ihastunut laittamaan kukkia näihin pussukoihin :-)

      Kiitos kauniista kommentista kovasti! <3

      Samoin sinullekin <3

      Poista
  2. Onneksi tauti on alkanut jo hellittämään! Ja onpa tosi kaunis pussukka narsisseilla!! Mäkin haluun tollasen :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahin onneksi (kop kop kop) ohi, niin kova on ollutkin.

      Hennesille sitten katsomaan nuita pussukoita, samaa oli mielestäni harmaanakin :-)

      Poista
  3. Niin kaunis yhdistelmä! :-) Hoidahan tosiaan tauti kunnolla pois ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! :-) <3 Tykkään tosi kovasti itsekin! :-)

      Kyllä, ollut sen verran kova tauti että oksat pois, mitään jälkitautia ei kiitos! Kiitos tsempeistä! <3

      Poista
  4. Todella kaunis pussukka!! <3 Voi tuota vihreän ja keltaisen yhdistelmä! Sopii niin kivasti kevääseen :) Mä olen kans innostunut keltaisesta, nyt kun sitä tuli tytön huoneeseen. Sitä vois kokeilla muuallekin! Kivaa perjantaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli ♡ tuo yhdistelmä on niin mieleinen ja on todellaki pirteä :-)
      Kokeile ihmeessä keltaista muualle myös, ihana piristys :-)

      Kiitos samoin ♡

      Poista
  5. Keltainen on kevään väri! Siitä saa iloa ja valoa itselle, että kotiin. Näissä ilon tunnelmissa nyt mennään kesää kohti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta, keltainen johdattaa kevääseen :-)

      Poista
    2. Niin unohtui nim.merkki tuosta...Helmikuun lapsi oli viestin takana.

      Poista
  6. Ihana pussukka ja niin kauniit kuvat. :)

    Toivottavasti tauti on jo hellittämään päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti :-)

      Tänään on eka parempi päivä, joten, hiljalleen varmaan uskaltaa sanoa että tauti selätetty :-)

      Poista
  7. Onpa tosi pirtsakka väri ja tuo pussukka kukan ympärillä on kiva idea!

    Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  8. Ääk, ihana pussukka! Minäkin haluan! :D

    VastaaPoista
  9. Mä rakastuin tuohon keltaiseen pussukkaan! Ei taida meille keltaista tulla, mutta rakastua aina voi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se aina sitä tarkoitakaan, tuo oli hyvä pointti todella :-)

      Poista
  10. Ihana! Tosi raikas ja kesäinen, keltainen saa hyvälle mielelle. :) itse käytin stailauksessani keltaista ja onpa vain ihanan pirtsakka kevätväri. :) Mukavaa perjantaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo niin piristäjä on :-) meinasin harmaan ottaa tuttuun tapaan mutta sitten mietin että tuollainen piristys tekee hyvää :-)
      Kuulostaa hyvältä tuo stailaus, toivottavasti palasia siitä nähdään :-)

      Kiitos samoin ♡

      Poista
  11. Ikävää tuollaiset sairaudet...pikaista paranemista teille molemmille!
    Keltainen vaan on niin kevään väri..:)

    VastaaPoista
  12. Paranemisia, sairastaminen on niin kurjaa. Keltainen kukkaruukku näyttää niin raikkaalta ja keväiseltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, viimein alkaa oleen tauti taltutettu :-)

      Poista
  13. Keltainen on kyllä ihana kevätväri! Kukathan sopii tuohon tosi hienosti, kauniilta näyttää! Mukavaa perjantai-iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos Susanna kauniista sanoistasi! <3

      Mukavaa alkavaa viikkoa teillekin! :-)

      Poista
  14. Onpa kyllä herkullinen <3 Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! :-) Viimein tauti alkaa oleen taltutettu, kaikeksi onneksi! :-)

      Poista
  15. Ihanan pirtsakka pussukka ja helmililjat. Pikaista paranemista ihana Seija :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo pussukka on kyllä itse pirteys, tykkään valtavasti! :-)

      Kiitos Sanna kaunis tsempeistä, viimein tauti alkaa oleen voiton puolella! :-)

      Poista
  16. Kiva kuulla, et tauti jo hiukan helpottaa! :) Ihanan pirtsakka keltainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkään kesti mutta taltutettu likimain, onneksi :-) Aivan kamala tauti ollutkin.

      Poista
  17. Onneksi tauti alkaa jo helpottaa!♥ Aivan mahdottoman ihana pirteys kuvissa!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Merita valtavasti kauniista kommentista! <3

      Poista
  18. Täälläkin on keltainen innostus!!! Mutta mulle tuli kyllä näistä kuvista ihan Karibia fiilis!!! IHANAA ja todellakin pirteää ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni ihanasta ja piristävästä kommentista! <3

      Poista
  19. AIVAN ihana tuo keltainen pussukka. Keltaistakin on monia sävyjä ja itseäni miellyttää eniten juuri tämä sävy!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin totta S, ei kaikki keltaisen sävyt miellytä :-) Olen ihan samaa mieltä! :-)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...