keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Ihanat vappumunkit



Viime vuonna innostuttiin hirveästi munkkien paistosta! Ensin vuosi sitten ajattelin että ostan valmiina munkit vapuksi mutta eipä niitä niin vaan kananmunattomana löytynyt joten sitten ajateltiin kokeilla itse. Jotenkin kovasti silloin karsastin sen öljyn kanssa touhuamista mutta eipä se ole vaikeaa ollenkaan, täysin väärään ajatukset meni. Silloin päätin että teen jossain vaiheessa vuotta uudestaan mutta niimpä on vuosi kulunut ja nyt tuli paistettua uudet munkit vasta! :-) 

Klick ja pääset katsomaan reseptin näihin herkullisiin munkkeihin viime vuoden postauksesta! :-)






Sen lisäksi että tein perinteisiä sokeri munkkeja niin kokeilin ensi kertaa tehdä myös donitsin tyylisiä muutaman kokeeksi. Sulatin maitosuklaata ja valkosuklaata myös ja kastoin munkit siihen ja ei kun nonparellit päälle :-) Mukavan värikkäitä vappuun! Eikä maussakaan mitään vikaa ole, ehkä kuitenkin tuo perinteisempi on se omaan mieleen mieleisempi :-)

Olen vallan innostunut erilaisista rautalanka koreista ja muutamia niitä kotoa löytyykin. Ajattelin tehdä oman juttunsa niistä lemppareista mutta sivuan tässä tuota joskus aikoja sitten tekemääni kirppis korilöytöä. Viikonloppuna nappastiin sangat pois korista ja voi kuinka se on ollut niin aamupala pöydässä kuten nyt munkkienkin säilytys tarkoituksessa ja olen niin tykästynyt tuohon enemmän :-)




Omalta osalta vappu menee osittain töissä joten ihan valtavia koristeluja tms. ei ole tehty tänä vuonna. Tuoreet kukat ja värikkäät pompomit saavat munkkien riittää tähän vappuun. 

Tänään kuitenkin olisi tarkoitus avata parvekekausi, melkein valmiilla parvekkeella! :-) Fb:n puolella sekä instagramissa onkin pieni sneak peek ollut jo! 

Nyt on aika toivottaa teille kaikille ihanaa ja rauhallista 

VAPPUA! :-)


44 kommenttia:

  1. Munkit näyttää herkullisilta, namskis :) kivaa vappua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maistuu myös :-) omatekoiset on niin hyviä :-)

      Samoin ♡

      Poista
  2. Nam, näyttääpä hyvältä! Varmasti herkullisia itsetehdyt munkit! :) ja olet niin kauniisti kattanut! Vinkkaappa mistä löydän tuollaisia keltaisia kennopalloja, niille olisi pian tarvetta. :D

    Iloista vappua Seija! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse tehdyt on kyllä huippuja, helppo tehdäkin vaikka olen ihan toisessa luulossa ollut :-)

      Keltaiset pallot ikeasta, ts. Koko sarja, myytiin paketissa missä eri värejä :-)

      Samoin ♡

      Poista
  3. Munkit ovat kyllä ihan parasta ja voi että kun hyviä varmasti suklaalla päällystettynä! Ihanaa vappua Seija ja toivottavasti on niin kivat ilmat että pystyy olemaan paljon ulkona <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kokeilin myös suklaa päällysteisiä, kiitos pirkka lehden :-) vai k kaupan ruoka lehti :-) kivaa vaihtelua :-)

      Samoin :-)♡

      Poista
  4. Hyvää vappua munkkien keskelle! Helmikuun lapselta

    VastaaPoista
  5. Nam, nam mitä munkkeja! Kohta pitää alkaakin paisteleen niitä :) Hauskaa vappua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkkien paistaminen on niin mukavaa :-)

      Samoin :-)

      Poista
  6. Nams mitä munkkeja :))! Herkullisen näköisiä.

    Me olemme menossa ystäväperheelle tänään kylään ja siellä on nyyttärit/ ystävän lapsen synttärit <3. Tein porkkanakakun ja nams se oli hyvää. Herkuttelua siis tiedossa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti teillä oli mukava ja herkullinen vappu :-) kuulostaa todella mukavalle :-)

      Poista
  7. Herkullisen näköisiä munkkeja olet tehnyt, nam! :) Hyvää Vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyvin onnistui, hyvin on maistunut :-)

      Kiitos samoin :-)

      Poista
  8. Voi ku näyttää herkullisilta!! Että pitikin ottaa tää sokeriton kuuri tähän saumaan :D Mä jätin munkkien paiston tältä vuodelta juuri ton kuurin vuoksi, paistelen niitä sit poikien synttäreille. Kivaa vappua!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika saumaan kyllä tuli, mutta tosi hienoa ja hattua nostan kun pysyt lujana, se on mielettömän hieno juttu :-):-)
      Munkkeja voi paistaa tottakai koska vaan, niin herkkua ne on :-)

      Samoin ♡

      Poista
  9. Oi nam mitä munkkeja! Ihan tulee vesi kielelle :)
    Hauskaa vappua sinne (töistä huolimatta)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi onnistui hyvin, maistunut on :-)

      Samoin :-)

      Poista
  10. Hyvältä näyttää, heitäpä yksi tännekin! :) Mun vappu menee kotosalla flunssaa potiessa. Perjantaina pitäisi olla reissukunnossa... Taidan hakea kaupasta yhden ison sokerimunkin, se riittänee vappuherkuksi! Hauskaa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuista hyvin riittääkin, iso satsi tuli paistettua :-) hih :-)

      Kovasti parantumista sinne :-)♡

      Poista
  11. Oikein ihanaa vappua, vaikka töissä oletkin :))

    VastaaPoista
  12. Nam. Hyvältä näyttää! :)
    Oikein mukavaa vappua ja työniloa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset, nopeasti se vappu vilahtikin taas :-)

      Samoin :-)♡

      Poista
  13. Itsetehdyt munkit ovat kyllä parhaita..:) Vappua sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottoman parhaita :-)

      Samoin :-)

      Poista
  14. Ihanaa vappua Seija :)

    halauksin. Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos ja samoin sinne :-)♡

      Poista
  15. Voi nam, mitä munkkeja!!! Mä en ole koskaan tehnyt itse munkkeja, mutta tekisi mieli kyllä joskus kokeilla!

    Ihanaa vappua Seija♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä, se on oikeasti h e l p p o a ! Olen itsekin kovin vaikeaksi ajatellut mutta se on kaikkea muuta :-)

      Samoin :-)♡

      Poista
  16. Suklaata, strösseleitä ja töitä, samaa täällä! ;D Tosin nuo itse tehdyt ovat tuhat kertaa herkumpia!! ♥ ♥ Josko ensi vuonna tulisi itsekin kokeiltua :) Ihanaista vapun aikaa!! ♥ ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me mentiin vappu ihan samoilla eväillä :-D

      Itsetehdyt on kyllä niin parhautta ja mukavaa hommaakin tuo munkkien teko :-)

      Samoin :-)♡

      Poista
  17. Herkullisen näköisiä munkkeja. Hyvää Vappua!

    VastaaPoista
  18. Itsetehtyjä ( tai miehen ;) ) ei kyllä voita mikään. Hyvää vappua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, siinä on niin se ilo mukana ja kotiinkin tulee ihana tuoksu :-)

      Samoin :-)

      Poista
  19. Minäkään en ole koskaan rohjennut munkkien paistoon alkaa, juurikin sitä kuumaa öljyä pelkään..
    Mutta herkullisiahan ne ovat, ja vielä suklaakuorrutteiset, njam!!
    Hauskaa vappua! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla ihan sama kun täälläkin ollut, mutta nyt voin rohkaista tekemään, aivan helppoa :-) ei yhtään paha homma :-)

      Samoin ♡

      Poista
  20. Ihanat vappukuvat <3 Varmasti herkullisia nuo munkit!
    Hauskaa vappua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos :-) munkit maistunut hyvin :-)

      Samoin ♡

      Poista
  21. Voi että, ihanat itsetehdyt munkit <3 Kauniita kuvia ja ihana tunnelma! Hauskaa vappua!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura, ihana kommentti ♡ tosi hyviä oli munkit :-)

      Samoin :-)♡

      Poista
  22. Herrrrrkullisen näköistä :-P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyviä tuli :-) itsetehdyt ♡

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...