sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Perhosia taulussa & vinkki



Yksi päivä taannoin alennusmyynnistä Stockmannilta bongasin jotakin aivan ihastuttavaa! Siinä se seisoi edessäni ja halusi hypätä heti koriin. 

Olen pitkään enemmän ja vähemmän etsinyt vanhan ajan perhostaulua, nyt viimein onnisti ja vielä aivan sattumalta! Jossain vaiheessa olin jo luovuttamassa mutta salaa toivonut että kun ei oikein etsimällä etsi niin josko tulisi sitten vastaan. Tottavie, niin kävikin! :-) 

Taulu oli vielä -40% alessa joten hintaa taululle ei paljon jäänyt joka tietysti oli positiivinen ylläri. 

Tuo on juuri täydellinen taulu minkälaista olin mielessäni ajatellutkin :-)




Nälkähän kasvaa tietysti syödessä ja aloin jo miettiä että kenties toinenkin vastaava taulu olisi mukava lisä kotiin. Tai ehkä kenties korentotaulu?! :-) 

Jälleen kävi oikein hyvä tuuri. Nimittäin tässä sairaslomalla kun olen ehtinyt lukemaan sisustuslehtiä i h a n muutaman hassun ( liikaakin?! ) niin yhdestä vanhemmasta lehdestä silmiin pomppasi hauska sivusto netistä. 
Kyseessä on ainakin itselle ihan huippu sivusto koska tulostettavia kuvia löytyy erittäin paljon, ja ne on jaettu hyvin ryhmittäin josta on helppo etsiä mieluisia. 

Klick ja pääset tänne kurkkimaan. Kyseessä on Vintage Printable. 
Nyt siis olisi edessä valinnan vaikeus ja tulostus! :-D

Mukavaa päivää! 


33 kommenttia:

  1. Voi miten kiva taulu! :) Olipas kiva, että sattumalta löysit :)
    Ja kiitos linkkivinkistä -ehdottomasti pitää tutustua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sattuma löydöt onkin niin huippuja :-) useinkaan kun etsimällä etsii niin ei löydä ja tekee usein virhe ostoja kun ajattelee sitten vähä sinne päin vaan. :-)

      Tuohon sivuun kannattaa tutustua :-)

      Poista
  2. Oi Seija kiitos tosi tosi paljon tuosta vinkistä! Kyllä noita vanhojakin sisustuslehtiä kannattaa aina välillä lukea, voi löytää kaikkea kivaa :) Taulu on tosi kiva, hauskaa jos siinä oli nuo kehyksetkin jo valmiina. Iloista ja aurinkoista viikonlopun jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä ollenkaan ♡ ilo jos oli vinkkiä :-)

      Kehykset olivat tosiaan valmiina.ja oikein mieleinen setti oli :-)

      Samoin ♡

      Poista
  3. Kiitos Seija vinkistä, tuoltahan löytyy vaikka mitä ihanaa! Ja niin kaunis ja herkkä tuo perhostaulusi, sopii ihanasti tuikun pariksi. <3

    Kaunista kesäpäivää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo sivu on aika koukuttava :-) sieltä täytyy nyt vaan lempparit valita :-) ihania kun on monia ♡

      Taulu oli kyllä mahti löytö ♡

      Samoin teille ♡

      Poista
  4. Ihana taulu! Hyvä tuuri kävi sinulla :-) Ja kiitos vinkistä, pitääpäs heti käydä kurkkaamassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli kyllä mahti löytö ja piristys :-) pitkän ajan etsinnän tulos :-)

      Poista
  5. Kiitos vinkistä!....perhostaulusi ON ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä, tuo on kyllä tutustumisen arvoinen sivu! :-)

      Poista
  6. Kivat perhoset. Oliko valkoisilla kehyksillä? HL

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin vaan pari taulua ja ne oli mustalla kehyksellä :-) Että olivatko loppuneet vai onko olleetkin vain mustana :-)

      Poista
  7. Oh, onpa ihana!! Sairaslomalla on tullut tehtyä juurikin tuota - lehtien suurkulutusta <3 Toivottavasti sun olo jo parempi! Ihanaa sunnuntaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli kyllä niin etsimäni kun voi olla :-) Ihana oli löytää nuin sattumalta! :-)

      Kyllä lehdet olivat kova ja iso piristys saikulla, inspiraatiota ja ajatuksia heräsi ainakin paljon! :-)
      Hiljalleen kohti parempaa :-)

      Mukavaa alkanutta viikkoa! <3

      Poista
  8. Ihana taulu<3 huippu löytö! Täytyy käydä kurkkaamas nuo sivut.
    Ihanaa sunnuntaita :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mustakin! :-) Tuo ilahdutti kyllä s u u r e s t i kun pitkä aikainen etsintä tuotti tuloksen :-)

      Sivut on aivan ihanat! :-)

      Kiitos ja mukavaa alkuviikkoa! <3

      Poista
  9. Ihastuttava taulu löytö :) Kiitos vinkistä, jota kurkatessa menin aivan sekaisin ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, tuo ihastutti ja ilahdutti! :-)

      Sitten siellä kävi ihan samoin kun täällä! ;-)

      Poista
  10. Hei kiitos vinkistä, tuo sivusto täytyykin käydä katsastamassa :)

    Mukavaa sunnuntaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kurkkia, siellä oli tosi ihastuttavia juttuja! :-)

      Kiitoksia ja mukavaa alkanutta viikkoa! <3

      Poista
  11. Kaunis taulu! Täytyykin käydä kurkkaamassa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Etsintä tuotti tuloksen :-)

      Kurkkaappa ihmeessä, nuo ovat niin ihanat sivut! :-)

      Poista
  12. Kaunis taulu ja edullisestikin vielä! Kiitos myös vinkistä, täytyy käydä kurkkaamassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppa muuta, se ilahduttaa vielä aina päälle kun tekee edullisen tai ale löydön :-)

      Poista
  13. Kiitos vinkistä -ihania kuvia :)
    Aurinkoista alkavaa viikkoa!

    t.Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla on toinen toistaan ihanampia kuvia :-) Jaksan vaan ihailla ja valinnan vaikeus on edelleen edessä :-)

      Kiitos ja sitä samaa teille! <3

      Poista
  14. Kiva löytö! :) Ja kiitos linkkivinkistä, täytyykin tutustua sivustoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tuosta olen kyllä tosi iloinen! :-) Niin kauan etsin :-)

      Ihana sivu, siellä vaan iskee se kuuluisa valinnan vaikeus ;-)

      Poista
  15. Heippa! Nyt on palattu lomalta ja pääsen taas takaisin tänne blogimaailmaankin! :) Tosi ihana löytö, ja kun vielä alennuskorista sen nappasit niin mikäs sen mukavempaa!

    Ihanaa kesäistä alkavaa viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Heli! :-)

      Mahtava juttu, teillä näytti olleen aivan ihastuttavat maisemat ja loma fiilikset, kyllä lomaa alkoi vaan enemmän odotellakin niitä katsoessa :-)

      Totta, alennuksesta tehty löytö ilahduttaa vielä enemmän :-)

      Kiitokset ja samoin! <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...