sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Lomalla



Kaikki kiva loppuu aikanaan, myös nämä loma - ajat. Loma siis lähentelee täällä loppuaan, mutta vielä pari päivää olisi aikaa valmistella jouluisia juttuja kaikessa rauhassa. 

Pitkään aikaan itsellä ei ole varsinaista syyslomaa ollutkaan, ja näin syysihmisenä loma + syksy on aikasta mukava yhdistelmä! :-) 
Tämä loma on myös mennyt todella mukavissa merkeissä, kuten jo viime postauksessa kirjoittelinkin.





Loma toki alkoi hiukan kurjissa merkeissä, lääkärireissu venyi odotettua pidemmäksi, ja migreeni kummitteli pitkän aikaa, ennen kun alkoi helpottamaan. 
Tästä kuitenkin selvinneenä, muut lomapäivät ovat olleet ihania, ja sydämessä on jokaisesta päivästä kultaiset muistot! <3

Alkuloma reissattiin Tukhomassa, ja heti tämän reissun päälle matkasin ystäväni luokse. Kerrankin oli aikaa k u n n o l l a viettää laatuaikaa ystävän kanssa. Tästä kyllä otettiin kaikki ilo irti. <3
Ei mitään maata mullistavaa tehty, mutta nautittiin yhteisestä ajasta, muisteltiin menneitä, herkuteltiin, ulkoiltiin ja naurettiin! Tämä teki todella hyvää! 





Yllä olevat kuvat nappasin ystävän luota, ihanista hetkistä, ja niin kauniista kohdista <3 
Ensimmäisen kuvan nurkkaus kolahti itseeni kovasti, niin ihanan ja tunnelmallisen näköinen, tätä lausetta taisin ehtiä muutaman kerran sanomaankin ääneen! ;-) 

Ilo oli myös viritellä joulun tunnelmaa ystävän kanssa, ja muistella muutama vuosi sitten tehtyä kauppareissua, jonka varmasti muistammekin aina, siitä ei naurua puuttunut silloin! Varsinkin joulun aikaan kyseinen reissu tulee aina mieleen. Tälläiset muistot ovat kyllä niin POP! 

Aika vierähti tällä(kin) reissulla aivan liian nopeaa, vaikka ensialkuun tuntui että meillä olisi pitkäkin aika viettää yhdessä. Oli aika kiittää emäntää lämpöisesti, ja jatkaa tästä matkaa.... <3




Mukavaa puuhaa oli luvassa vielä torstaillekin. Leivottiin kummitytön ja pikku prinsessan sekä äitini kanssa pipareita. :-) Voi tuota ihanaa lasten riemua! Se on kyllä tarttuvaa, ja aitoa! 
Leppoisaa puuhailua, sekä hyviä tuoksuja, mikäs tässä ollessa ja valmistellessa myös joulun ihania hetkiä. 

Nämä olivatkin ensimmäiset piparit mitä tänä vuonna tuli leivottua, vielä tarvitsisi myös kotona alkaa samaan hauskaan puuhaan! :-) Viime vuonna innostuin kovasti, kun tein taikinan ensi kertaa itse, ja se olikin yksinkertainen juttu, vaikka olin ajatellut ihan muuta!

Tälläisillä loma fiiliksellä täällä! Huomena sitten aukeaa ensimmäinen luukku, ja ihanaa, joulukuu alkaa, on tätä odotettu! <3

24 kommenttia:

  1. Kuulostaa virkistävältä :) nautinnollista sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä loma on kyllä ollut oikein onnistunut! <3 Mukavia puuhia, ja sitä lepoakin :-)

      Mukavaa 1. adventti sunnuntaita! <3

      Poista
  2. Kuulostaa ihanalta lomalta <3 Odotan innolla pientä breikkiä joulun alla !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein onnistuneissa merkeissä on mennyt :-) Tälläinen breikki tekee tosiaan hyvää! :-)

      Poista
  3. Ihanan kuuloinen loma ja juuri sellainen rento tunnelma välittyi, mitä tähän vuodenaikaan kaipaakin ennen joulutohinoita. :) Leppoisaa sunnuntaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että samainen tunne välittyi :-)
      Toivottavasti teilläkin on loppu loma mennyt mukavissa merkeissä! :-)

      Mukavaa 1. adventti sunnuntaita teillekin! <3

      Poista
  4. Ihana loma kuulostaa sinulla olleen ♥ Ihanaa sunnuntaita,.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan :-) Liian nopeasti vaan vilahtanut ohitse, muuten oikein mukavasti! :-) Justiinsahan tämä loma alkoi.... ;-)

      Mukavaa adventti sunnuntaita! <3

      Poista
  5. Ihanalta kuulostaa loma ja voi että tätä joulukuuta on täälläkin odotettu :) Ihanaa päästä seuraamaan kalentereita ja myös itse tekemään sellaisen!

    Ihanaa päivää Seija <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tätä on tosiaan odotettu! :-) Pakko tosin sanoa, että vaikka odottavan aika on yleensä pitkä, niin joulukuu on mielestäni tullut todella nopskaa tänä vuonna! :-)

      Mukava kun olet mukana, huomena ne kalenterit sitten alkaa! :-)

      Mukavaa sunnuntai iltaa! <3

      Poista
  6. Ihana loma sinulla ollut, varmasti nyt virtaa riittää pitkäksi aikaa! :-)
    Ihania tunnelmakuvia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, on onneksi voimiakin saatu kerättyä, vaikka paljon meni akkujen lataamiseenkin tätä lomaa nyt :-) Joulun lomaa sitten vaan seuraavaksi odottamaan ;-)

      Kiitos Minna sinulle kauniista kommentista! <3

      Poista
  7. Kuulostaa onnistuneelta lomalta! Minäkin kaipaisin marraskuulle lomaa, häipyisin jonnekin valoon ja lämpöön. Jospa lähivuosina tämäkin haave toteutuisi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana akkujen lataus loma! :-) Sitä nyt todella tähän väliin tarvitsikin! <3

      Valo olisi ollut tosiaan vielä suuri plussa tälle lomalle, mutta ehkä tosiaan joskus sitten.... :-)

      Poista
  8. Ystävät ja ihanat muistot ♡... ja taas jaksaa :))
    Ihanaa 1. adventtia ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, erittäin hyvin kiteytetty! <3

      Mukavaa 1. adventti sunnuntaita myös sinulle! <3

      Poista
  9. rentouttavan ihanalta kuullosti lomasi <3 hyvää ensimmäistä adventtia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan :-) Mukava loma ja nyt nokka pian kohti työtä! :-)

      Mukavaa alkanutta joulukuuta! <3

      Poista
  10. Välillä on aika ystävyyden,aika naurun ja ilon ja kaiken sen mistä jo kauan haaveiltiin - yhteisestä ajasta. Kiitos,kiitos,kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on <3 Iso ilo meillä oli! <3 KIITOS vaan vielä! :-)

      Poista
  11. Ihanat tunnelmakuvat! Hyvää adventtia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! <3

      Mukavaa alkanutta kuuta! <3

      Poista
  12. Ihanaa joulukuuta sinne <3

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...