keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Mustikanvarpuja & omenanoksia



Täällä on pyörähdetty uudelle kymmenluvulle, ja erittäin iloisissa tunnelmissa. Virallinen juhlapäivä (kin) sujui oikein mukavasti, ja tästä sitä porskutetaan eteenpäin. 

Lämmin kiitos teille kaikille onnitteluista, kuinka ilo niitä olikaan lukea! <3 Aivan ihania onnitteluita sain piristämään entisestään juhlapäivääni! :-) 





Viikonlopun mökkireissulta "raahasin" mukanani ihastuttavia omenapuun oksia, että juuri kukkaan tulleita mustikanvarpuja. 
Viime vuonna innostuin nimittäin nuista varvuista kovasti, mutta poimin niitä maljakkoon hieman myöhemmin kesällä. Silloin varvuissa oli jo komeat marjat, ja ne olivatkin todella ihanat maljakossa koristamassa kotia. Nyt sitten en tietenkään voinut vastustaa varpuja kukkineen, vaan niitä piti napata kimppu mukaan. 

Niin ihania kun tulppaanikimput ja tietysti muutkin leikkokimput ovat, niin tälläisissä luonnon aarteissa on myös se aivan oma viehättävyytensä. Näillä saa mukavaa vaihtelua, ja omaan makuun nämä tuo myös sitä kodikkuutta kovasti. 





Näille ihanuuksille meinasi vain käydä hiukan köpelösti. Mökiltä kotiin asti päästyäni molemmat olivat todella nuukahtaneita. Eipä tullut laitettua mitään kosteutta matkan ajaksi, kun ajattelin että nämä toki kestää. 
Meinasi suru iskeä kun korikassista näitä kotona nostelin pois, ja katsoin kuinka ovat nuukahtaneet. En kuitenkaan antanut periksi vaan iskin molemmat maljakkoihinsa, ja ajattelin katsoa että piristyvätkö siitä kuitenkin. 

Omenanoksat piristyivätkin ennätys vauhtia, ja hetken päästä olivat jo kun tuoreet! Seuraavana aamuna oli jo nuput kasvaneet entisestään, ja synttäri aamuna sain ihastella yöllä auenneita kukkia. Hurmaavia! 

Mustikanvarvut tokenivat hieman hitaammassa tahdissa, mutta oikein hyvän näköiseksi nekin tuli. Ja pian jo pääsikin kameralla räpsimään kuvia muistoksi näistä. 




Olohuoneen nurkassa vallitsee nyt todella raikas että kesäinen tunnelma. Olen pysähtänyt kerran jos toisenkin tuon rakkaan Singerin eteen ihastelemaan tuota asetelmaa. Valkoinen ja vihreä ovat suuressa osassa tässä, ja tämä tuo mielestäni sen paljon kaivatun ihanan raikkauden. Unohtamatta sitä ihanaa mummola fiilistä! ;-) 

Huomasin samalla, että nyt onkin tullut ennätys määrä hankittua / saatua valkoisia kukkia. Eli tämä ihana vihreä / valkoisen raikkaus jatkuu muuallakin kotona. 


IHANAA PÄIVÄÄ KAIKILLE! <3

26 kommenttia:

  1. Onnea merkkipäiväsi johdosta!Itsekin tulee omalta pihalta laiteltua maljakkoon kaikkea vihreää ja värillistä.Hyvä kauppa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti muistamisesta <3

      Omalta pihalta onkin ihan parhautta hakea luonnon ihanuuksia :) aivan ihanaa vaihtelua :) itse pyrin hyödyntämään juuri nämä reissut siksi :)

      Poista
  2. Niin kaunista, ja voi miten suloinen lyhtykin tuolla pöydällä on :) Ihanaa päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. K i i t o s kaunis <3

      Lyhty tosiaan tuli jäädäkseen :) keväällä sen hankin ja postailinkin siitä kun mietin että onko liian romanttinen. Mutta ihastunut olen ja lyhty saanut olla arvoisessa paikassa :)

      Ihanaa iltaa Susanna <3

      Poista
  3. Paljon onnea! Ihanaa, kun saa tuoda luonnon vihreyttä sisälle. Kaunis tuo perhoslyhty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :)

      Luonnon vihreys ja aarteet ovat kyllä.... <3

      Lyhty nousi harkinnan jälkeen ihan suosikiksi :)

      Poista
  4. OnneaOnnea vielä tätäkin kautta ja voi että miten kauniita kuvia <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos todella kovasti x 2 <3 <3

      Poista
  5. Kiva idea nuo mustikanvarvut :) Itsekin voisi poiketa metsään lähipäivinä... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Innostuin nuista niin kovasti viime kesänä, kun tosiaan keräsin silloin maljakkoon niitä mustikoineen päivineen :-) Ovat nuinkin todella ihania! :-)

      Poista
  6. Niin kauniit kuvat <3 Ihanat oksat ja varvut olet mökiltä tuonut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. K i i t o s Jenna kovasti! <3

      Nuo olivat ihania luonnon aarteita! :-)

      Poista
  7. Todella kaunis asetelma, kyllä tuota kelpaakin ihailla! :-) Mustikan varvutkin näyttävät oikein hyvältä maljakossa, pala kaunista luontoa ♡ :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos todella kovasti lämpimistä sanoistasi Minna! <3

      Juuri niin, pala kaunista luontoa! :-) <3

      Poista
  8. Ihanaa kesätunnelmaa kauniissa kodissanne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna kovasti, aivan ihana kommentti! :-) <3

      Poista
  9. Paljon onnea jälkikäteenkin vielä <3 Ihana tuo perhoslyhty :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos! :-)

      Perhoslyhty tuli jäädäkseen, vaikka hetken keväällä mietin, onko liian romanttinen! :-)

      Poista
  10. Niin kaunista <3 Miten omenankukat voikaan olla niin kauniit <3 Mustikan varvut maljakossa ovat myös niin ihanat. Olen suunnitellut että menen huomenna hakemaan omenanpuunoksia appiukon puutarhhasta, omista pikkuruisista puista en raaski otta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi sinua, kiitos paljon! <3

      Omenankukat ovat kyllä aivan hurmaavat, ja ne jopa saan nupuista aukeamaan joka vuosi :-) Toisin kun kirsikankukkien kanssa alkukeväästä on pientä jännitystä ilmassa että aukeaako vai ei :-)

      Toivottavasti sait myös kauniita omenanoksia, ne ovat kyllä niin ihania! :-)

      Poista
  11. Onnea näin vielä jälkikäteen. <3 Aivan ihania ja kesäisen raikkaita kuvia. Omppupuun oksia haluaisin minäkin maljakkoon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Jenni kovasti! <3

      Raikkaus tulee itsellekin tuosta nykyisestä asetelmasta mieleen, ja se onkin nyt jotenkin ihan se "juttu". :-) Tuota tykkään ihastella, välillä jokin asetelma kolahtaa kovempaa :-)

      Toivottavasti löydät myös omenanoksia, ne ovat kyllä niin ihania! :-)

      Poista
  12. Myöhästyneet onnittelut!!!! :) ♥ Ja voi huikeus tuo ensimmäinen kuva!! Ihan postikortti!!! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista <3

      Näissä kuvissa on itsellekin tärkeää tunnelmaa :) kiitos kauniista kommentista<3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...