sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Lemppari astiat



Jo hyvän aikaa sitten näin Pieniä unelmia - Elämän murusia blogissa lemppari astia postauksen. Ajattelin silloin heti, että tuollaisen postauksen haluan itsekin toteuttaa pikimiten. No joo, pikimiten postaus ei toteutunut, mutta nyt viimein sentään. Parempi kai myöhään kun.... 

Ja miksi tämä postaus kovasti iski minuun sitten? 

Olen pikku tytöstä asti ollut kova ihailemaan astioita. Lapsena tykkäsin kovasti kaikenmaailman muovi kupeista ja kipoista, ja niitä tuli aina ostettuakin. Kun ikää karttui aloin jo keräilemään omaan kotiin astioita, ja näin aikuisena tämä keräily vaan jatkuu ;-) Eli ei tästä varmaan mihinkään pääse! 




Tälläinen hamsteri kun olen, niin kotoa löytyy jos sun mihinkä lähtöön kippoa ja kuppia, mutta kyllä näissä silti punainenkin lanka menee että ei nyt ihan kaikki oli sekaista seurakuntaa. 

Valkoista teemaa löytyy syvät, että ruokalautaset. Joulutontuille on kuiskittu nyt myös sarjan leipälautasista ;-) Tähän sarjaan onkin helppo yhdistää yhtä sun toista sarjaa. Tämä on siis kaiken perusta astioissa. 

Yksi ehdoton lemppari on jo monta vuotta ollut yllä olevassa kuvassa näkyvä mustavalkoinen Riviera Maisonin astia sarja. Tästä sarjasta riittää kattaa neljälle, lautaset, leipälautaset ja syvät lautaset. Tätä sarjaa pidän vähän " parempana sarjana ", eikä siis ole arki käytössä. 




Vuosi sitten syksyllä ihastuin kovasti tähän Arabian iltalaulu astiastoon, ja joululahjoista paljastuikin murokuppeja kuudelle, joten pääsin silloin viimein eroon eripari kupeista! :-) Tämän sarjan muotoilu ( 24h ) on ollut todella mieleinen, ja tämäkin siis helposti yhdistettävissä valkoiseen teemaan. 




Ja juuri kun ehdin sanoa, että jokin punainenlanka menee, niin tässä kohtaa sanat on syötävä. Kesällä nimittäin ihastuin tähän Arabian Sarjaton sarjaan ihan kympillä! Ja nimenomaan siksi että kaikki on erilaisia, kuinka ihana näistä astioista olisi tehdä iso kattaus, ja korostaen, kaikilla erilaisilla. 

Kesän jälkeen olen hankkinut pari kuppia, ja pari murokuppia, tuolla ylläolevalla kuosilla. Mutta seuraavaksi aatoksissa on jatkaa tätä sarjaa syksyksi tulleella Varpu kuosilla :-) 

Aika namu sarja! 




GG-kupit ovat myös olleet lemppareita ja monen vuoden ajan. Nämä ovatkin ihan kovassa arki käytössä. Siksak mukeja on 2, muita kutakin 4 kpl, ja kyllähän näitä pitkin päivääkin kuluu. Melkein aina kun pitää se uusi muki ottaa sieltä kaapista! 




Sinkki tarjottimella olkkarin avohyllyllä on kerättynä lemppari mukeja, jota varsinkin ilta teen / glögin / kaakaon kanssa tulee käytettyä. Helposti otettavissa, ja kivasti esillä. Kaksi kärpästä samalla iskulla. Välillä toki hiukan vaihtelen näitä suosikkeja, koska suosikkeja löytyy. Postaus venyisi ihan liian pitkäksi, jos ihan kaikki lempparit alkaisin kuvaamaan ;-) 

Ylimmässä kuvassa näkyy myös yksi lemppari tarjotin. Kyseessä on Bloomingvillen vaneeri tarjotin. Kuinka ihana onkaan kattaa glögit tälle tarjottimelle, ja oivasti sopii asetelmienkin tekoon! 

Olipa mukava tehdä pientä inventaariota astioille. Ja voisihan sitä vielä enemmänkin tehdä, tässä kun oli kuitenkin vaan pieni osa :-D 

Haluaisiko: Keski. , SommarbackaPerhosena lennän, Huvikumpu Living  ja  Deko 133 tehdä lemppari astioista postausta? :-) 

24 kommenttia:

  1. Oi mitä kuvia, mitkä nuo ihanat raitamukit viimeisessä kuvassa ovat? Aivan ihania! <3
    Kiitos haasteesta, otan ehdottomasti toteutukseen. :)

    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. K i i t o s <3

      Laitoinkin jo viestiä mutta siis Brukan mukit kyseessä, ihan huiput <3 tätä sarjaa tahdon jatkaa :)

      Ilo kuulla että otat toteutukseen :) <3

      Mahtavaa alkuviikkoa <3

      Poista
  2. Tosi kiva postaus Seija ja kauniita astioita :) Kiitos haasteesta, teen sen mielelläni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos, ja aivan ihana kuulla Susanna <3

      Poista
  3. Kyllä noista kelpaa siemailla :) ihania kakkki ❤️ Suloista sunnuntaita ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti <3 välillä iskee valinnan vaikeus :D

      Iloista alkuviikkoa <3

      Poista
  4. Kauniita astioita, aika monet samanlaiset lempparit täälläkin :) Kiitos haasteesta, otan sen mielelläni vastaan <3
    Suloista sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja ihana kuulla <3 jotkin ovatkin tuttuja mitä postauksissasi on näkynyt :)
      Ihana kuulla, tulen ilolla katsomaan mitä kaikkia lemppareita sieltä löytyy :)

      Maanantain iloa <3

      Poista
  5. Toivottavasti sinulla oli ihana viikonloppu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, perjantai ja lauantai oli oikein mukavat päivät mutta eilen ei saanut niin paljon aikaiseksi kun tarkoitus oli :D

      Poista
  6. Iik miten ihana tuo ensimmäinen kuva, luulin aluksi että se oli jonkun sisustuslehden kuva! Olet taitava! :) Kivan kuuloinen haaste, nappaan sen ehdottomasti matkaan.
    Rentouttavaa aunnuntai-iltaa ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hyvä ihme Jenna, mitä oikein voin sanoa <3 kiitos ihana kovasti <3

      Mukava kuulla, ilolla katselen sinunkin lemppareita <3

      Voimia alkaneeseen viikkoon <3

      Poista
  7. Voi, mikä valikoima! <3 Kiitos haasteesta, täällä onkin ehdottomasti yksi sarja yli muiden! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Astia hamsteri täällä :D hih :)

      Onkohan kyse siitä ihanasta musta valkoisesta sarjasta joka on postauksissa vilahdellut?! :)

      Poista
  8. Kiva kun inspiroin postauksellani sinua! Mukava oli nähdä sinunkin lempiastiat. Nuo mukit (ylin ja alin kuva) ovat ehdottomasti mun lempparit, voisin ottaa omaankin keittiöön niistä jokaisen! Taidan olla vähän kuppihullu... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vielä, todellakin, tässä oli ihanaa ideaa :-) <3

      Täällä nousee tassu kanssa, kuppihullu siis ;-)

      Poista
  9. Ihania astioita <3 jonkinsortin astiahullu täälläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina! <3 Samanlainen löytyy täältä! :-D

      Poista
  10. Kauniita astioita, ja miten kuullostaakin niin tutulle tuo astioiden keräily. :) Hyvää viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se taitaa olla meille monelle aika tuttua :-) Niin ihanaa :-)

      Mukavaa viikkoa myös sinulle! :-)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...