lauantai 14. marraskuuta 2015

Ruusut paperipussissa



Lauantai huomenet sinne ruudun toiselle puolen! 

Täällä heräillään vapaa viikonloppuun rauhallisissa merkeissä. Meillä on hyvin pitkästä aikaa yhteinen viikonloppu, töiden, että metsästyskauden jälkeen. Eli kovin odotettu <3 
Tänään olisi kauppa kierroksen jälkeen suunnattava varastolle, hieman hakemaan joulua, mutta ennenkaikkea pitäisi hiukan järjestystäkin saada varastoon. Asia joka on venynyt ja siirtynyt ja vielä kerran venynyt liiaksi. Kun vaan vauhtiin pääsee, niin ihan mukavaakin hommaa. 




Kun sain ensimmäisen Uashmama paperipussin, se oli ihastusta siitä hetkestä lähtien. Pussukoihin yleisesti, mutta myös paperipusseihin. 
Sen jälkeen olen hankkinut lisää erilaisia ( paperi ) pussukoita. Jossain vaiheessa kyllä kävi niin, että hiukan meinasi kyllästys iskeä kun lähelle kaikki kodin kasvit olivat pussukoissa. Mutta, tämä innostus on herännyt uudelleen, ja uusin hankintani on tuo kuvissa näkyvä paperipussi. 

Viime viikon ihanat valkoiset vapaapäivän ruusut pääsikin kokeeksi tuohon pussiin, ja liki viikon verran sain niitä siinä ihastella. Aika namu yhdistelmä. Uusin ilvespurkki mahtui juuri ja juuri tuonne pussin sisään, ja sain ruusut nätisti esille. 




Ihanaa viikonloppua kaikille! <3



16 kommenttia:

  1. Ihanaa viikonloppua <3 Kylläpä ovatkin kauniit paperipussukassa, aivan ihania kuvia Seija :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna, ja samoin sinne! <3

      Lämmin kiitos kuva kommentista! <3

      Poista
  2. Tuo pussukka on kyllä ihanin! <3 Pussukat ovat täälläkin kovassa käytössä ja vielä ei näy kyllästymisen merkkejä. Ihanaa yhteistä viikonloppua teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kanssa k o v a s t i ! <3 Se on kyllä ihana, ja onneksi viimein sain pussukat! :-)

      Kiitos Jenni, odotettu viikonloppu! :-) <3 Aurinkoista päivää! <3

      Poista
  3. Niin kaunis idea ja tuo pussi on aivan ihana <3 Oikein mukavaa viikonloppua sinulle :)

    VastaaPoista
  4. Hyvää viikonloppua :) Kauniit ruusut ihanassa pussukassa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! <3 Viikonloppu vapaa on ollut oikein mukava! :-)

      Iloista ja aurinkoista sunnuntaita! <3

      Poista
  5. Paperipussi innostus on täälläkin herännyt jälleen, juuri yritän tässä pähkiä, minne asettaisin uusimman kasvin paperipusseineen päivineen :)

    Kauniita nuo sinun ruususi! Mukavaa viikonloppua, ymmärrän täysin yhteisen viikonlopun merkityksen vuorotyötä tehneenä metsästäjän puolisona ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just niin, täälläkin oli se sellainen pieni "ähky" vaikka koko aika joku kasvi tai kukka on tainnut olla pussukassa. Mutta nyt on uudelleen herätetty innostus :-)

      Oi että, aivan, ihan varmasti sitten ymmärrät! <3 Kiitos! :-) Ja iloista viikonlopun jatkoa! <3

      Poista
  6. Onpa ihanan näkönen yhistelmä, kaunista :)
    Mukavaa joulunodotusta sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! <3

      Hiljalleen joulua tässä odotellaan! :-) <3 Samoin sinne! :-)

      Poista
  7. Täällä vannotaan myös paperipussirakkauden nimeen! <3 :)

    VastaaPoista
  8. IHANAA VIIKONLOPPUA!
    p.s. Mulla ei ole vielä yhtäkään paperipussia -aina on jotenkin siirtynyt niiden ostaminen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, ja samoin! <3

      Kyllä vielä ehdit, ehdottomasti :-)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...