keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Sneak peek



Ylläoleva kuva vilahtelikin jo Instan puolella viime viikolla. Kuvasta tulikin kysymyksiä, ja ajattelin laittaa blogin puolelle myös vähän parempaa kurkistusta tähän asiaan. 

Monet ehkä muistavat, että olen muutamia kertoja haaveillut taulukollaasista kotiin. Loppujen lopuksi en ole ihan tarkkaan tiennyt minkälaista haluan, joka lienee syy että asia on venynyt ja venynyt koko aika. 




Kuitenkin, ihan sattumalta kollaasi on nyt lähtenyt kasvamaan. Kesällä ostin yhden osan, ja nyt syksyllä muutamaan otteeseen lisää. Näistä vaan syntyi ajatus yhdistää nämä kaikki. Vaikka se ei ihan alkuperäinen tarkoitus ollutkaan. Ihan valmis kollaasi ei vieläkään ole, vielä kaipaan siihen sitä "jotakin". Veikkaan, että sekin tulee sattumalta vastaan, ja tiedän että siinä se nyt on. 

Jaksan kuitenkin joka päivä ihailla tätä pienesti keskeneräistä tekelettäni, siinä se nyt on, asia jota olen pitkään miettinyt päässä ja nyt se alkaa olemaan seinällä viittä vaille valmiina. 




Kävin hakemassa varastosta viime vuonna tekemiäni koristeita, kun ajattelin ensin tarvitsevani niitä joulukortti kuvauksissa ( jossa kerrankin ajattelin olla ajoissa! ). 
Toistaiseksi en niitä kuitenkaan tarvinnut, vaan kuvat tulivat ilman näitä. En kuitenkaan enää raaskinut viedä niitä varastoon takaisin ja laitoin ne tähän naulakkoon roikkumaan ja " muistuttamaan " tulevasta joulusta ;-) 

Tarkoitukseni on ollut tehdä muuten lisää koristeita, ja kokeilla hieman muutakin tuosta massasta mutta aika ei vaan ole antanut periksi. Jospa pian saisin otettua ajasta kiinni! 

Mukavaa syyspäivää! 

22 kommenttia:

  1. Kivalta näyttää, odottelemaan jään kokonaisuudesta kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna, laitan ilman muuta heti kun valmistuu :-)

      Poista
  2. Näyttääpä hauskalta ja kiva tosiaan nähdä kokonaisuus ja minne laitoit sen :)

    Kivaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos S, laitan kuvia heti kun saan valmista :-) Toivottavasti " se jokin " vielä löytäisi tiensä tähän :-)

      Mukavaa alkavaa viikonloppua! <3

      Poista
  3. Kaunista! Lisää kuvia jään odottelemaan :)
    Aurinkoista keskiviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :-) <3 Ja mukava kuulla, toivottavasti saan pian valmista :-)

      Mukavaa perjantaita! <3

      Poista
  4. Ihana tuo naulakko, minäkin jään mielenkiinnolla odottamaan lopputulosta kollaasista.
    Kivaa päivää sinnekin, mukavaa kun ollaan jo keskiviikossa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään itsekin että se on aika veikeä :-) Oli hyvä löytö :-)

      Kiitos, ja perjantain iloa, niin se on taas viikko loppupuolella :-)

      Poista
  5. Näyttääpä tosi kivalta :) Iloista päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla Susanna, kiitos! :-) <3

      Mukavaa päivää harmaudesta huolimatta! <3

      Poista
  6. Tosi hauska tuo naulakko ja innolla jään minäkin odottamaan lisää kuvia lopputuloksesta kun se on valmis <3 Ihanat nuo koristeetkin, sellaiset täytyisi tänä vuonna tehdä itsekin :) Nauti päivästä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo naulakko olikin tosi löytö, hetken emmin mutta sitten ajattelin että eihän sitä voi jättää kauppaan :-)

      Nuo koristeet olivat viime vuonna ihan hitti! :-) Niitä oli niin ihana tehdä, ja lopputulokseen olin 100% tyytyväinen. Pakko tosiaan tänä vuonna ottaa uusiksi :-)

      Kiitos, ja iloa viikonloppuun! <3

      Poista
  7. Aivan ihanalta näyttää!
    Mukavaa keskiviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos Micu! :-)

      Iloista alkavaa viikonloppua! <3

      Poista
  8. Kauniita :) Iloista syyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vielä kun saa ihan loppuun asti projektin :-)

      Mukavaa alkavaa viikonloppua! :-)

      Poista
  9. Ihanan näköistä ❤️❤️ Kiva idea tuo naulakko :)

    VastaaPoista
  10. Hauska naulakko :)
    Mukavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos, tykkään itsekin että on kovin veikeä :-)

      Mukavaa viikonloppua! <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...