sunnuntai 13. joulukuuta 2015

# 13 Ihana arvonta



Vielä ehtii hyvin starttaamaan kalenterissa ihanan arvonnan. 
Kiitos vielä kera kumarruksen, edelliseen arvontaan osallistuneille, teitä oli iso joukko! :-) Joten pitemmittä puheitta, uuden arvonnan kimppuun! 




Monelle on tullut tutuksi, että kuinka olenkaan ihastunut Anna-Mari West:in kortteihin. Empä muistakaan koska olisin ostanut joitakin muita kortteja viimeksi. Valikoimasta löytyy juhlaan kuin juhlaan sopiva kortti, sekä ihan arjen piristykseksi myös. Kortit sopivat myös oivasti sisustukseen, ja näin myös itse tulee niitä käytettyä. Viehättäviä kuvia, ja osuvia sanontoja // lauseita. 

Keväällä laitettiin arvonta Anna-Marin kanssa pystyyn, ja nyt tempaistaan uudestaan. 
Tällä kertaa palkintona on korttien lisäksi ihana Anna-Marin kalenteri vuodelle 2016! Täälläkin odotetaan malttamattomana, että saa ripustaa myös tuon ihanuuden seinälle! :-)




Eli jos vielä uudelta vuodelta uupuu kalenteri, ja korteillekin löytyy käyttöä niin nyt vaan osallistumaan arvontaan! :-) 

Tällä kertaa arpoja on jaossa kaikille 1kpl // osallistuja. 
Olisi mukava kuulla onko nämä tuotteet sinulle tuttuja? :-) 

Arvonta päättyy 18.12. ja jälleen viikonloppuna selviää voittaja! :-) 
Kovasti onnea kaikille arvontaan! <3


****    ****    ****    ****    ****    ****    ****

Edellinen arvonta on nyt päättynyt, ja voittaja on selvinnyt! 
Ensimmäinen arpa osui anonyymille, kenellä ei ollut nimimerkkiä // s.postia joten, muistattehan jatkossa laittaa jotakin puumerkkiä ettei arpa mene ohi! Arvoin täten uudemman kerran, ja voitto osui: Jennille lämpimät onnittelut! <3 


78 kommenttia:

  1. Nämä ovatkin tosi ihania, mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  2. Oi apua, mikä ihana yllätys täällä odottikaan! <3 <3

    Kortit ja lahjakassit ovat täällä tuttuja, useimmiten kortteja ostaessa tulee katse nykyisin käännettyä näihin Westin kortteihin, jotka tarjoavat jotain hiukan enemmän ja sopivat minunkin makuuni. Ainoat ostamani joulukortit olivatkin juuri näitä ihanuuksia. Mukaan siis arvontaan!

    Ihanaa sunnuntaita! <3

    VastaaPoista
  3. Mukana arvonnassa! Tuotteet ei ole minulle tuttuja.

    VastaaPoista
  4. Mukana arvonnassa! Onnenpotkua odotellen 😊

    VastaaPoista
  5. Kyllä ovat tuttuja kortit ja muistikirja! Ihana nun näitä löytää joistakin ihan perus kauppojen kortti valikoimasta! Korteissa on kauniin kuvan lisäksi ihana teksti. Mukana ehdottomasti :)
    Mukavaa kolmatta adventtia ja lucian päivää! :)

    VastaaPoista
  6. Mukana arvonnassa!
    Kortit ovat tuttuja! Ihania kuvia ja tekstejä <3

    VastaaPoista
  7. Ei ole tuttuja, mutta kiitos vinkistä :) Mukana arvonnassa!

    Oikein kivaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
  8. Kortit ovat tuttuja. Olen monesti ostanut verkkokaupasta noita ihanuuksia ja ilokseni kortteja on myös kaupoissa ja kirjakaupoissa nykyisin. Minä olen ihastunut kuviin ja mietelauseisiin. Lähetän paljon korttipostia ja todella usein korttini on Anna-Marin tekemä. Kortit sopivat tilanteeseen kuin tilanteeseen.

    VastaaPoista
  9. Eivät ole tuttuja, mutta ihanalta näyttää:)
    minnaliukkonen@suomi24.fi

    VastaaPoista
  10. On tuttuja nämä tuoteet, korteista pidän erityisesti :D hyvahuomen at gmail piste com

    VastaaPoista
  11. Mukana arvonnassa! :)

    hemantinde@hotmail.com

    VastaaPoista
  12. Verkkokaupassa olen näitä tuotteita ihaillut. Mukana :) piivoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Nää on niin Kauniita! Kortteja on muutamia tullut ostettua. Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  14. Mukana arvonnassa. Tuotteet eivät ole tuttuja.
    Riitta.m.lehtonen@luukku.com

    VastaaPoista
  15. Mukana arvonnassa, kortit ovat tuttuja.


    mardumikkola@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Aikku10
    Mukana arvonnassa.

    aiholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  17. Tuttu nimi mutta muuten ei ole entuudestaan tuttuja :) annukka14@hotmail.com

    VastaaPoista
  18. Tuttuja ovat ja niin ihania.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  19. Mukana arvonnassa,tuotteet eivät ole tuttuja ja ensi vuoden kalenteria ei ole vielä hankittuna. heli.niemi@luukku.com

    VastaaPoista
  20. Nämä ovat niin kauniita. Kortteja olen katsellut, mutta ei ole tullut ostettua. suvi.vikholm(a)luukku.com

    VastaaPoista
  21. Tuttuja ovat ja aivan ihania tuotteita! Mukaan arvontaan <3
    ksvuori@gmail.com

    VastaaPoista
  22. On niin ihania Westin tuotteet ♡ Mukana siis!

    VastaaPoista
  23. Tuotteet eivät ole entuudestaan tuttuja ;-)
    annika.makela@suomi24.fi

    VastaaPoista
  24. Varmasti ihana kalenteri <3 Mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  25. Kortit ovat tuttuja.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  26. tuttuja ja ihania ovat. kalenteria ei vielä ole, joten mukana arvonnassa :)

    TiinaL

    VastaaPoista
  27. On tuttuja. Ihania :)

    jasmine.ahola-olli@helsinki.fi

    VastaaPoista
  28. Ovat tuttuja, ja tykkään tosi paljon.
    Mukana ollaan:)
    Ihanaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  29. mukana, tuttuja on, vaikka en ole kuin kerran yhden kortin hankkinut

    VastaaPoista
  30. Nuo on niiiin ihania! Kortteja olen ostanut ja jatkossakin aion niitä käyttää. Ne vaan on niin kauniita. :)
    Kalenteria minulla ei vielä ensi vuodeksi olekaan, joten toivon, että tästä sen saisin. Tuo on aivan superihana! :)
    muistan [at] hushmail.com

    VastaaPoista
  31. Nämä tuotteet on mulle aivan uusi tuttavuus, mutta näyttää kyllä tosi ihanilta! (:<3

    saraana.makela@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Ei oo tuttuja.. Mukaan arvontaan :)
    pia1972 at luukku.com

    VastaaPoista
  33. Tuttuja kortteja ovat. Osallistun arvontaan.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  34. Kortit on tuttuja.Arvontaan mukaan.
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  35. Eivät ole tuttuja. Mukana arvonnassa :)
    nmpnetti.com@jippii.fi

    VastaaPoista
  36. mukana arvonnassa.
    kortit ovat tuttuja
    kikke at live.fki

    VastaaPoista
  37. Eivät ole entuudestaan tuttuja, mukana arvonnassa

    marikax@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Kortit ovat tuttuja ennestään :)
    Arvonnassa mukana!
    aidafounnn@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Tuttuja ja tykättyjä kortteja :)

    -K
    kaipelko at gmail.com

    VastaaPoista
  40. Kalenteri vielä uupuu ja postikorttejakaan ei voi olla koskaan liikaa joten osallistun tähän aivan ihanaan arvontaan.

    vinopinopostia@gmail.com

    VastaaPoista
  41. No on kyllä ihana arvonta! :)
    Mukana,
    pienet.suloisuudet@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Ei ole tuttuja! Mukana arvonnassa :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Kortit ovat tuttuja, ja ihania
    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  44. olen kortteja nähnyt. osallistun arvontaan. kaimaen1(at)luukku.com

    VastaaPoista
  45. Näitä kortteja olen ostanut useasti. Ovat ihania!
    -Minnna
    minnapistemaa(a)gmail.com

    VastaaPoista
  46. En ole koskaan aikaisemmin kuullutkaan näistä korteista :)
    hanna1.purr@gmail.com

    VastaaPoista
  47. Mukana 😊. Tuttuja ovat. Kovasti kelpaisi minulle 💟
    tiina.valiniemi@netikka.fi

    VastaaPoista
  48. Mukana. Tuttuja ovat. Kovasti kelpais 😊
    tiina.valiniemi@netikka.fi

    VastaaPoista
  49. Mukana 😊. Tuttuja ovat. Kovasti kelpaisi minulle 💟
    tiina.valiniemi@netikka.fi

    VastaaPoista
  50. Nämä on ihaniaja olen kaupassa ihaillu.
    texas-86@hotmail.com

    VastaaPoista
  51. Joitakin kortteja olen ostellut :)

    VastaaPoista
  52. Kortteja olen ostanut usein monille ystäville ja kivasti on löytyny sopivia erilaisiin tilanteisiin ♥
    viljari@live.fi

    VastaaPoista
  53. Ovat tuttuja ennestään :) lottakooo@gmail.com

    VastaaPoista
  54. Kyllähän näitä on tullut ihasteltua aiemminkin. :)

    VastaaPoista
  55. Kaupoissa olen noita kortteja ihastellut, mutta kalenteri on aivan uusi ihana tuttavuus!
    lankatarina@gmail.com

    VastaaPoista
  56. Tuttuja tuotteita ovat, kalenterikin vaikuttaa aivan ihanalle :)
    cherrycloud@luukku.com

    VastaaPoista
  57. Kortteja olen joskus ennenkin ihaillut! :)
    leevilotta at luukku.com

    VastaaPoista
  58. Ei ole tuttuja, mutta kauniilta näyttää.
    MiiMa

    VastaaPoista
  59. Tuttuja on ja ihan lemppareita :)
    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
  60. Ei ole tuttuja, mutta ovat kauniita. emilia_ho@hotmail.com

    VastaaPoista
  61. Kortit ovat tuttuja, työmaalla koristavat kaappiani... Mutta kalenteri on uusi tuttavuus, näyttää herkulliselta!

    VastaaPoista
  62. Anna- Marin ihanuudet ovat kyllä tuttuja, mutta aina niitä vaan jaksaa ihastella.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  63. Tuttuja on ja ihana, joten mukaan arvontaan!
    katamaria83(a)gmail.com

    VastaaPoista
  64. Tuttuja kortteja! Mukaan arvontaan! :)

    VastaaPoista
  65. Tuttuja ovat, jahka talous tasottuu, niin on pakko hankkia koristeeksi :)
    talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  66. Käytän myös näitä ihania kortteja sisustukseen, ja äitini osti juuri tuon kalenterin. Itsellekin kelpaisi samanlainen:)
    -sinkkeli

    VastaaPoista
  67. Mukana ollaan! :)

    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  68. Mukavia kortteja kyllä! Osallistun! hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  69. Minäkinpä osallistun arvontaan. timmarjo(at)gmail(piste)com

    VastaaPoista
  70. En ainakaan muista, että olisi tuttuja ennestään.
    Osallistun arvontaan :)
    T:Mikko
    mikkof (at) netti.fi

    VastaaPoista
  71. Mukana :) Nuo kortit on kaupasta saatavien parhaimmistoa, tuttuja ovat!

    VastaaPoista
  72. Mukaan ihanaan arvontaan! Tuotteet ovat tuttuja ja yksiä lemppareista kaupan korteista.

    VastaaPoista
  73. Kivoja ovat, uusi tuttavuus minulle!

    VastaaPoista
  74. Nämä kortit vaan on niin ihania, ilo saada ja lähettää molemminpuolinen!
    tuhansia.sivuja@gmail.com

    VastaaPoista
  75. Vain nimeltä ennestään tuttuja.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  76. On tuttuja ja ne ovatkin kyllä tosi ihania! :)
    scooter (at) netti.fi

    VastaaPoista
  77. Tuttuja on :)

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  78. Jossain olen näitä nähnyt, mutta ei erityisen tuttuja.
    Tosi kauniita!
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...