torstai 31. joulukuuta 2015

Talvi & kevät

Mitä kaikkea onkaan mahtunut kuluneeseen vuoteen? 
Olipa mielenkiintoista palata vuoden takaisiin tunnelmiin, paljon oli juttuja jotka ovat ihan unohtuneet, ja ihania muistoja riitti johon oli ihana palata kuvien myötä.  Ajattelin tehdä vuosi katsauksen kahdessa osassa, ettei postaus ihan venähdä liioin. 




Tammikuussa kerättiin loppukin joulu kotoa pois, ja tilalle alkoi astumaan hiljalleen kevään tuulia. Tulppaaneita tuli ostettua viikottain, väriä vaihtaen. Kuinka paljon tulppeja olikaan tullut kuvattua! Myös sipulikukat ottivat ison osan, ja kääräisin usein ne ruskeaan paperiin. Löysin myös ennätysaikaisin kirsikan oksia maljakkoa koristamaan. 
Tammikuun pari viimeistä viikkoa tuntui todella pitkiltä, kun murulle tuli äkillinen työmatka toiselle puolelle maapalloa. Kovasti koetin touhuta, ja saada ajan luistamaan nopeasti. 

Helmikuussa odotettiin kevättä jo enemmän, ja vietettiin ihana ystävänpäivä juhlineen. Helmikuussa riitti myös muutenkin herkuteltavaa laskiaisineen päivineen. Tällöin nautittiin toki myös siitä lyhyestä talvesta mikä oli, tuli ja meni. Sisustukseen saapui vanharoosa, joka valikoitui kevään väriksi. 

Maaliskuussa vietettiin talvilomaa, joka kyllä tuntui enemmän kevätlomalta. Aurinko paistoi, ja lämpöasteet kohosivat yllättävän korkealle. Tallinnan katuja oli mukava tallustella tuolloin. Tv-taso sai myös maaliskuussa uuden ilmeen dc-fixin avulla, ja tulos on ollut enemmän kun mieluinen. Pyörähdettiin myös kevätmessuilla, ja vietettiin pääsiäistä kotosalla. 




Huhtikuussa oli jo täysi kevät menossa, ja suunniteltiin kovasti tulevia 100v juhlia. Retkeiltiin myös Uunisaareen, ja kerättiin ensimmäiset valkovuokot. Tein ihanan päiväretken ystäväni kanssa Hämeenlinnaan. Käytiin myös viemässä uusi rakkauslukko paikalleen, edellisen kadottua. 

Toukokuussa juhlittiin ( 70+30=100v ), ja mieleenpainuvat juhlat saatiinkin viettää. Toukokuussa riitti ihasteltavaa vaaleanpunaisen ystäville, kun kirsikkapuut olivat uskomattoman upeassa kukassa. Aloitettiin myös mökkeilykausi, ja kotiin hiipi entisestään kevään tuntua. Parvekkeen laitto kesäkuntoon meinasi hiukan takkuilla, mutta päästiin sinnekin vihdoin kahvittelemaan! 

Kesäkuussa tuli virallisesti pyöreät täyteen, ja juhlittiin vielä vähän. Retkeiltiin Vanajanlinnan upeisiin maisemiin, ja innostuttiin kovasti valko-vihreästä yhdistelmästä kukissa. Kotiin sisustettiin raikasta kesätunnelmaa, ja sisustus jäikin sitä myöden "kesätauolle". 


Tänään on yhteinen vapaa edessä, ja huomena kutsuu työt. Rauhallinen koti-ilta tiedossa, kera herkkujen. 

OIKEIN IHANAA UUDENVUODEN AATTOA KAIKILLE & ISO KIITOS TÄSTÄ VUODESTA IHANILLE LUKIJOILLE, ETTÄ YHTEISTYÖKUMPPANEILLE! <3


PS. Huhuilen vielä toisen kalenteri arvonnan voittajaa: Aidafoun? :-) Laitatko s.postia niin voitto lähtee matkaan! :-) 

18 kommenttia:

  1. Oikein ihanaa uuden vuoden aattoa myös sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna kovasti! <3 Sitä samaa sinne teidän suunnalle! :-) <3

      Kiitos kaunis blogini matkassa olosta! <3

      Poista
  2. Menneen vuoden tunnelmiin on mukava palata kuvien kera. Pirtsakkaa päivää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, moni ihana asia joka on hiukan jo unohtunut, palaa sitten mieleen :-) <3

      Kiitos Jenna myös sinulle kun olet blogini matkassa! <3

      Poista
  3. Kaikkea hyvää sinulle tulevalle uudelle vuodelle 2016! Ja kiitokset sinulle tästä vuodesta 2015. Blogiasi on ollut tosi mukava lueskella. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos Marie kauniista sanoista, ne lämmitti suuresti tätä päivää! <3
      Lämmin kiitokseni kun olet ollut blogini matkassa! <3

      Mukavaa ja onnellista uutta vuotta! :-)

      Poista
  4. Oikein Hyvää Uutta Vuotta 2016 sinulle ja perheellesi! <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos Melissa, ja sitä samaa sinne teille! <3

      Poista
  5. Paljon on mahtunut vuoteesi! Hyvää uutta vuotta 2016!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania hetkiä, vaikka ei tietenkään surultakaan ole vältytty. Kuitenkin nokka innolla kohti uutta vuotta! :-)

      Kiitos sinulle blogini matkassa olosta! <3 Onnea uudelle vuodelle! :-)

      Poista
  6. Kauniit kollaasit ja muistot kuluneelta vuodelta. Ihanaa vuodenvaihdetta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Jenni! <3 Sinulle myös lämmin kiitos blogini mukana olosta! <3

      Onnen hetkeä uudelle vuodelle! <3

      Poista
  7. Hyvää uutta vuotta Seija, ihanat kollaasit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! <3

      Iloista uudenvuoden aattoa, ja onnea uudelle vuodelle! <3 Kiitos Susanna kun olet blogini matkassa! :-) <3

      Poista
  8. Ihanaa uuden vuoden aattoa sinne teille ja oikein hyvää sekä onnellista vuotta 2016 sinulle ja läheisillesi <3 Kauniit kollaasit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Sommarbacka! <3 On ollut ilo tänä vuonna 2015 löytää ihana blogisi, ja mukava kun olet löytänyt myös blogiini! <3

      Onnen hetkiä uudelle vuodelle! <3

      Poista
  9. Ihania kuvia olet koonnut tänne <3 Hyvää alkavaa vuotta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. K i i t o s! <3

      Ja sitä samaa sinulle Pia! :-) Mukava kun olet blogini mukana! :-)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...