lauantai 4. kesäkuuta 2016

Mini Hortensia ♥



Ihanaa ( kesäistä ) lauantaita! 

Täällä vietellään vapaata viikonloppua, ekstra päivällä kun eilisenkin sai jo vapailla! :-) Eilen saimme ihanan ystävä pariskunnan kylään, ja ilta meni jutellessa sekä herkutellessa. Arjen ihania hetkiä, ja voi kuinka tuota päivää oli odotettu kovasti! <3 

Kiitos vielä tuhannesti käynnistä! <3 Tätä muistellaan pitkään! 




Täällä on ollut pientä juhlan tuntua viime päivinä ilmassa. Nimittäin oli se aika vuodesta kun ikään lisättiin jälleen yksi vuosi lisää. ;-) Tämä on taas tässä muutamia päiviä mietityttänyt, mutta tiedän että kun tähän " ikään taas tottuu ", niin kyllähän se siitä menee. Kyllä se kuitenkin taisi viime vuonna vähän enemmän mietityttää kun siirryttiin uudelle kymmenennelle ;-) 




Viime viikonloppuna pienestä reissusta kotiin kiikuttelin tämän iki ihanan mini Hortensian. Sain tämän synttäri muistamisena, ja voi kuinka se on ilahduttanut :-) Tosi symppis, ja suloinen viimeisen päälle! Ihastelun huokauksia on riittänyt. 

Kukan laitoin ensi alkuun Tine K:n kuppiin, mutta siihen se on sitten jäänytkin koska sopii kyllä siihen täydellisesti. Omaan silmään ainakin todella namu yhdistelmä <3




Olikohan se viime kesänä, kun kuulin kukkakaupasta että Hortensia tykkää enemmän alta kastelusta kun suoraa multaan kastelusta?! 

Olen nyt ( varsinkin ) tämän pienemmän yksilön kohdalla kastellut pelkästään alta, ja kukka on loisto kunnossa. Hortensia kun ei kuitenkaan ole kukista helpoin, tai ainakin näin itse koen ;-) 

Onko teillä jotakin hyviä vinkkejä Hortensian hoitoon? :-) 

8 kommenttia:

  1. Syntymäpäivä onnittelut!
    No, hortenssiaan hoitoon en pysty neuvoja antamaan,huonosti saan kasvamaan. Joten, neuvoja luen itsekin mielelläni. Tuo altakastelu on monen kasvin pelastus! :)
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :)

      Altakastelu tosiaan on monesti se parempi vaihtoehto. Vaikka helposti siitä vain päälle kastelisi :)

      Kiitos ja iloista alkuviikkoa :)

      Poista
  2. Onnea,Onnea! Ihana hortensia. Mua on viime aikoina huudellu ne pionit! En oo lidlissä vielä nähnyt ja toivon, että tulee valikoimaan :)

    Oikein aurinkoista viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon S! <3

      Pionit onkin mahtavia :) Plantagenista nappasin ison kimpun matkaan ja kukkakaupasta hain viime viikolla ihanan vaaleanpunaisen :) pionit on kyllä mahtavia :)

      Kiitos ja alkuviikon iloa <3

      Poista
  3. Hortensia on <3 Täälläkin sellainen löytyy terassilta ja muistan aina kastella, kun alkaa käpristää kukkia ja hetken päästä on taas täydessä kunnossa, joten en osaa muita vinkkejä antaa kuin runsas kastelu. :) Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hortensiat on kyllä niin kauniita <3 voi vain ihastella ja ihastella :)

      Tuo onkin tämän kukan loisto puoli että vaikka ehtisi nuukahtaa niin virkoaa kyllä nopeasti sitten takaisin :)

      Iloista alkuviikkoa Jenni ja kovasti tsemppiä ennen lomaa <3

      Poista
  4. Onnea syntymäpäivästä!
    Hortenssai tosiaan kaipaa paljon vetta ja lannoitusta myös. Itse olen vienyt ulos sitten kun hallanvaara on ohi. Sellaiseen puolivarjoon olen laittanut ja hyvin on kukat koko kesän kestäneet. Tuo sinun on kyllä niin kaunis että ilo on pitää se sisälläkin kukkimassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos :)

      Vettä tämä kukka tosiaan paljon kaipaa. Tuntuu että saisi olla tuon tuosta kastelemassa :) niin ihana kun onkin :)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...