maanantai 5. syyskuuta 2016

Merkityksellinen






Huomenta, ja reipasta uutta viikkoa kaikille! :-) 

Syyskuu on pyörähtänyt jo hyvään tahtiin käyntiin, ja ( ainakin ) itselle on niin mieluisa ajatus, että vihdoin voi sanoa että on s y k s y! 

Muutama eri Orkidea on nyt kesäloman jälkeen ehtinyt vilahtamaan täällä blogin puolella, eikä suotta. Onhan tuo kaunistus yksi ihan ehdoton lemppari kukkani. Tuntuu, että päivä päivältä tuohon voi vaan ihastua enemmän ja enemmän. 

Vielä jonkin aikaa sitten tunsin olevani todella kädetön Orkideojen kanssa, mutta liekö sitkeä yritys hiukan palkinnut, vai mistä lienee kysymys, kun nykyään yhteiselo näiden kukkien kanssa sujuu jo jopa oikein mukavasti :-) 

Tällä hetkellä kotona on peräti kolme Orkideaa, ja yhteen kauniiseen yksilöön kurkattiinkin jo täällä. Nyt kuvissa vilahtaa tällä hetkellä suurin, ja kuitenkin lemppariksi nouseva kaunis valkoinen yksilö. 

Tämä kaunistus kotiutui yhteisen kesäloman viimeisenä päivänä, ja onkin siksi todella merkityksellinen <3 Tätä kukkaa katsoessa tulee aina mieleen ihania hetkiä kesälomalta, ja ainahan loma tunnelmiin on ilo palata. 

Orkidea pääsi asustelemaan Tine K:n lemppari koriin, ja onkin siinä aivan namu! Korista puheen ollen, olen tätä koria alkanut haaveilemaan suurempana versiona makuuhuoneeseen... 

... syksy ja ihanat sisustus haaveet // ideat! :-) 




18 kommenttia:

  1. Wauu :) Ihan mieletöntä. Tiedän keneltä kysyä apua orkidean hoidossa ;). Mä en oo pitkään aikaan ostanut orkideaa kotiin...ollaan tänään menos käymään Ikeassa, josko sieltä nappaisin yhden mukaani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ei täällä mikään multapeukalo ole, mutta sitkeästi olen koettanut nyt Orkideojen kanssa olla ja hiljalleen huomaa tulosta :-)

      Poista
  2. Orkideat jaksavat ihastuttaa <3 Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aivan totta, niihin ei tunnu kyllästyvän :-)

      Kiitos Jenna, ja iloista sekä aurinkoista iltaa! :-) <3

      Poista
  3. Orkideat on niin kauniita. Oi, kunpa itsekin saisin kukat voimaan noin hyvin. Kauniita kuvia!
    Oikein mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat :-) Kyllä yksi kauneimmista kukista :-)

      Kiitos kaunis ihanasta kommentista! <3

      Iloista viikon jatkoa! :-)

      Poista
  4. Orkideat ovat niin ylväitä ja kauniita <3 Itse en vaan saa sitä meillä pysymään hengissä :D Omani vein äidille hoitoon ja se kukoistaa :) Mukavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, oikein hyvin sanottu :-)

      Itsellä oli aikaisemmin sama, mutta hiljalleen sitkeä yritys on palkittu :-)

      Kiitos, ja mukavaa viikon jatkoa! :-)

      Poista
  5. Orkidea on kyllä kaunis kukka. Itselläni ei ole sellaista vielä koskaan ollut, en ole vain jotenkin uskaltanut hankkia, kun tuntuu että kaikki kukat aina tapan :) Mutta ehkä joku päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä todella kaunis :-)

      Kannattaa rohkeasti koettaa :-) Pikkuhiljaa myös täällä opeteltu, ja nyt jo pitkä ilo näistä on :-)

      Poista
  6. Orkideat on ihania <3 Meiltä ei löydy tällä hetkellä yhtäkään! :D Mutta tuo kori löytyy juurikin isona versiona makkarista ja on kyllä ihana sekin. :) Kauniita kuvia jälleen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat kyllä todella kauniita! <3

      Aivan, muistankin nyt että sinulla on se :-) On kyllä niin ihana kori, ettei mitään rajaa :-) Nyt täytyy laittaa hankkimis listalle :-)

      Kiitos kaunis Jenni! <3

      Poista
  7. Korit ovat kyllä aina niin ihania <3 Ja onhan tuo kukkakin kaunis :) Itse en ole koskaan uskaltautunut Orkideaa hommaamaan, tuskin selviäisin sen kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä harvinaisen totta :-) Täällä kyllä kanssa asustaa sellainen kori ihminen. Eri kokoisia ja näköisiä :-) Hih.

      Rohkeasti vaan, niin ihana kukka kyseessä :-)

      Poista
  8. Minulla oli neljä orkideaa yhtäaikaa. Nyt sitten on vain yksi. Siis en mikään orkideapeukalo. Mutta tykkään niistä tosi paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neljä onkin jo haasteellista :-)

      Orkideat on kyllä <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...