maanantai 17. lokakuuta 2016

Ruskaa & huippuvinkki



H u o me n t a ! 

Aika kääntää uusi sivu kalenterista, ja aloittaa uusi viikko sitä myöden. Neljän päivän vapaa hujahti aivan äärettömän nopeasti, mikä ei tokikaan ole yllätys. Jokaisesta päivästä kuitenkin nautin täysillä, ja tämä hengähdys tuli tarpeeseen. Kaksi pientä, mutta kuitenkin isoa asiaa toistui joka päivä: päivisin ihastelin upeaa ruskaa, ja iltaisin kynttilöiden tuoma valo // tunnelma rentoutti. Mahtavat asiat syksyssä! 







Viime viikolla kirjoittelinkin kuinka edellisellä vapaalla onnisti paremmin kun hyvin. Pitkäaikainen odotus palkittiin, ja pääsin kuvaamaan muistoihin todella kauniin ja kirpsakan syysaamun. Aikainen aamuinen happihyppely toi kovasti tulosta, ja muistikortille tallentui todella kaunis aamu. Kuinka olinkaan tätä hetkeä odottanut! :-) 

Joka syksy itseni valtaa tunne, että ihastun syksyyn enemmän ja enemmän. Jos joku on ihan oma juttu, niin syksy on kyllä sitä itselleni. Kuitenkin neljä erilaista vuodenaikaa on suuri rikkaus! 






Kuvia tältä aamuiselta hetkeltä postaukseen olikin vaikea valita. Mietin, ja kokeilin, käänsin ja väänsin. Monessa kuvassa oli juuri sellainen syksyn ihanuus, jonka mielellään täällä jakaisin. 

Oletko sinä päässyt jo kuvaamaan tätä syksyn kauneutta? :-) 




Loppuun vielä otsikossa lupaamani vinkki

Syksy // talvi on luonnollisesti tunnelmavalojen kulta-aikaa. Aikaisemminkin olen kirjoittanut, että meillä pidetään todella vähän kattovalaisimia päällä, ja tunnelmavaloja onkin siellä täällä. Rehellisesti täytyy myöntää, että viime syksynä hiukan alkoi iltaisin harmittaa sammutella väsyneenä niitä, ja kyykkiä siellä ja täällä. Varsinkin kun usein torkahdan jo sohvalle, ja väsymys on suuri! ;-) 

Löysinkin Clasulta aivan parhaan apulaisen tähän tarkoitukseen! Nimittäin tämän kaukokytkin sarjan! 
Nyt kuulkaa ei harmita sammutella valoja enää iltaisin! Yhtä nappia painamalla valot päälle, ja toisesta pois! 

Laite on toiminut kun unelma, ja siksi hankittiinkin toinen sarja vielä, joten nyt on kaikki tunnelmavalot sammutettavissa tällä kätevällä tavalla! Lämpimästi suosittelen! :-) 

19 kommenttia:

  1. Hei kauniita kuvia <3 Meilläkin on ollut nuita kaukosäätimiä ja on kyllä hirmu käteviä vempaimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :-) <3 Syksyä on niin mahtava kuvata! :-) Tänäänkin olisi ollut mitä kaunein aamu ikuistettavaksi :-)

      Nuo ovat, aivan mahtavia apuja kun niin vaan saa päälle! :-)

      Poista
  2. Kauniita kuvia <3 Itse odotan edelleen sitä kunnon kuuraista aamua jotta saisin kameran kanssa lähteä sitä ikuistamaan. Kätevä tuo kaukosäädin, täytyisi itsekin hankkia tuollainen. Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin illalla väsyneenä kontata pitkin lattioita vetämässä johtoja seinästä :) Värikästä syysviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Tätä syksyä voi vaan ihailla, ja kuvata! :-) <3 Kun saisi kaikki kauniit hetket muistoiksi. Tämä aamu olisi ollut yksi sellainen. :-) Aivan upea aamu sumuineen ja auringon paiste samalla! :-)

      Kannattaa hankkia, eikä ole kalliskaan :-) Tuo kuulostaa niin tutulta, ja tuo helpottaa asiaa paljon :-)

      Poista
  3. Kauniit kuvat! Ja, täällä toinen joka ihastelee syksyä joka vuosi vain enemmän. Ja, nuo ajastetut ja kauko-ohjattavat kynttilät ovat kyllä ehdottomia. Tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :-)

      Ihanaa, tuo kuulostaa hyvälle :-) Syksy on kyllä niin mahtavaa aikaa :-)

      Sanon ihan samoin, enää en osaisi olla ilman :-)

      Poista
  4. Ihana syksy ja ruska! Kauniita kuvia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, sitä voi vaan ihastella! :-)

      Kaunis kiitos! <3

      Poista
  5. Kaunis kuurakuva. Meillä ei oo enään lehtiä puissa. Maasta niitä löytää.

    VastaaPoista
  6. Ihania ruskakuvia <3 Ja tuo kaukosäädin on ihan mahtava, täytyypä pistää mieleen, tulisi tarpeeseen täälläkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Jenni! <3

      Tuo on kyllä niin mahtavan kätevä, itse en enää osais olla ilman :-) Niin monta valosarjaa kun on tullut viriteltyä! :-) Hih. Toimii mielestäni myös ulkovalojen kanssa! :-)

      Poista
  7. Ihania kuvia ja mä just yks päivä mietin, että tänä syksynä en ole ollenkaan käynyt kuvailemassa kauniita puita!

    Täytyypä kurkkaa tuo sun vinkki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos S! <3

      Vielä ehtii ruskaa ikuistamaan :-) Itse toki toivoisin tämän ajan kestävän paljon pidempään, mutta kyllähän tässä taitaa ihan paras aika olla jo mennyt. Toivotaan kuitenkin kauniita syyspäiviä! :-)

      Kannattaa, se on niin kätevä! :-)

      Poista
  8. Meillä alkaa olla jo kaunein syksy mennyt. Ihana siis katsella näitä sinun kuviasi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna! <3

      Täälläkin sitä kohden mennään, vielä kuitenkin viime hetken ruskasta ehtii nauttimaan :-)

      Poista
  9. Upeita ruskakuvia! ♥ Meillä on myös käytössä tuollainen kaukosäädin - helpottaa hurjasti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi kovasti! <3 Ihana kuulla! :-)

      Tuo se on kyllä niin huippu juttu, eikä ilman osaisi olla :-)

      Poista
  10. Kiitos kauniista kuvista! En ole vielä ruskajuttuja ehtinyt kuvailemaan -vasta sadonkorjuujuttuja! Apua, tässähän tulee kiire ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi kauniista sanoistasi, ihana kuulla! :-)

      Nyt vaan viime hetken ruskaa tallentamaan! :-)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...