keskiviikko 14. joulukuuta 2016

# 14 Yllätyksiä



En millään malta olla jakamatta tätä ihanaa DIY- kalenteri vinkkiä, josta pieni sneakpeek jo aikaisemmin syksyllä vilahti blogissa. 




Bongasin nimittäin aivan ihanan kalenterivinkin jo lokakuussa Deko 133 blogista, ja olin heti aivan myyty tälle upealle idealle! :-) Tämä oli niin meille sopiva kalenteri. 

Kalenteri pitikin hetimiten klikkailla ostoskoriin ( täältä ), ja joulunodotus sai taas uutta virtaa! 




Kalenterin olen rakentanut murulle, ja joka päivä pussista paljastuu pieni yllätys. Näillä kalentereilla ei ole vielä pitkä perinne, nimittäin ensimmäisen kalenterin rakensin viime vuonna murulle, mutta silloin jo vakaasti päätin että perinne siitä meille syntyy :-) 




Olen joka aamu itsekin aivan innoissaan tästä kalenterista! ;-) Nimittäin kun on tehnyt muutamia päiviä eteenpäin niin on jopa hiukan ehtinyt unohtamaan, että mitähän siellä pussissa j u u r i tänä aamuna onkaan! 




Kalenteripussit pääsivät Tine K:n lemppari koriin, ja kori koristaa kera pienen valosarjan Singerin päällä. Pieni, ja yksinkertainen joulukoriste. Pärnun reissusta ostettu tonttu vartioi sensijaan koria tarkasti :-) 


IHANAA JOULUISTA PÄIVÄÄ! 


P.S. Huhuilen vielä Dermosil arvonnan voittajaa, Mari / Puolitoistakerrostakotia? :-) 

16 kommenttia:

  1. Ihana idea ja se ON tosi jännää nähdä mitä kalenterista tulee!! :))

    Minikin on ollut aivan superinnoisssan kalenteristaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä ihan mainio kalenteri! :-) Mieluisa kovasti! :-)

      Varmasti, ihana lasten riemu! :-) Ja myös meidän... ;-)

      Poista
  2. Oi että, kalenterit ovat niin ihania! Itsekin aina innolla odotan mitä eskarilaisen kalenterista mahtaakaan löytyä tänä aamuna, vaikka itse olen yllätykset pakannut. :D

    Mukavaa keskiviikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoit todella hyvin, paljon ihania ideoita on! :-) Valinnan vaikeus iskee :-)

      Juuri niin, kun ei sitä muista kaikkia eteenpäin, niin mukava jännitys aamuisin! :-D

      Kiitos Jenni, iloista torstaita! <3

      Poista
  3. En tiedä nyt kalenterista,mutta kotisi on IHANA 💖! HL

    VastaaPoista
  4. Tuo on niin ihana idea, pussit ja kalenteri puolisolle. Niin, ja tuo teidän pöytä (vanha ompelukonepöytä) on niin ihana, tuollaisesta haaveilen meillekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vaan! :-) Pieniä yllätyksiä, ja muutama vähän isompikin, joka ei ihan pussiin ole mahtunut :-) Hih. Tämä on todella mieleinen molemmille! :-)

      Tuo Singer on kyllä ihan suosikki, ja rakas arvoltaan! :-) Tykkään valtavasti :-)

      Poista
  5. Ihana idea. Täytyykin toteuttaa se ensi vuonna.
    Mukavaa iltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti! :-) Tämä on aivan ihastus versio! :-)

      Kiitos Sanna, kuten myös! <3

      Poista
  6. Tosi kiva idea! Itselle en tosin viitsi kalenteria väsäillä... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli niin mahti idea, ei voinut vastustaa! :-)

      Poista
  7. Voi, kun olet laittanut kalenterin kauniisti esille! <3 Meillä pussit sujahtivat lopulta isoon lasivatiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina! <3 Ja kiitos tästä loisto ideasta myös samalla vieläkin! :-) <3 Mieluisa on ollut :-)

      Kuulostaa todella hyvältä, mahtavan monikäyttöinen! :-)

      Poista
  8. Täälläkin alkoi oikein jännittää, mitä kalenterista tulee.
    Hyvää joulun aikaa myös sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on jännittävää joka aamu :-)

      Kuten myös! :-)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...