lauantai 4. helmikuuta 2017

Sinisiä hetkiä & rentoutumista





Lauantaiset huomenet! 

Täällä aloitellaan vapaa viikonloppua, menoa ja touhua viikonloppu täynnä, ja mikä tärkeintä että saadaan olla yhdessä! :-) 

Postauksessa palataan muutaman viikon taakse, pienelle rentoutuslomalle. Retkeiltiin kauniina talvipäivänä Haikon kartanoon nauttimaan ihanasta viikonlopusta. 
Pakkanen paukkui ulkona reippaasti, ja päivä alkoi taittua hiljalleen kohti iltaa. Laitettiin reippaasti päälle, ja lähdettiin retkeilemään kartanon kauniiseen ympäristöön ja nauttimaan upeasta sinisestä hetkestä

Tämä upea hetki on piirtynyt muistoihin. Olen palannut yhä uudestaan ja uudestaan sekä kuvin, että ajatuksin tuohon upeaan hetkeen jonka saimme yhdessä viettää. Jälleen kerran huomasin kuinka hyvä on olla juuri tässä ja nyt. 








Ulkoilun jälkeen oli aika hiukan hengähtää ( ja lämmitellä ). Aurinko ehti jo laskemaan, mutta sisällä oli ihanan tunnelmallista ja lämmintä. 

Meillä oli tällä kertaa kylpylähotellin puolelta varattuna uudistettu Standard huone, joka oli kyllä todella viihtyisä, sekä hyvällä maulla toteutettu :-) Erittäin positiivinen kokemus. 

Mietittiin, mennäänkö pulahtamaan kylpylän puolelle ennen ruokailua, mutta päätettiin jättää tämä aamuun, ja mennä kaikessa rauhassa kylpylään // saunaan. Tiesittekö muuten, että kylpylä on Haikossa hiljattain uusittu? Kylpylä on todella viihtyisä uudistuksen jälkeen. 

Nyt oli aika hipsiä iltapalalle! 





Viime kerrasta muistimme, että ruoka hotellissa oli todella hyvää, ja maistuvaa ja ennenkaikkea: allergiat otettiin hyvin huomioon! Tästä tulee ehdottomasti iso kiitos! :-)

Aamiainen on katettu Kartanonpuolelle, ja se tunnelma kun astuu sisään upeaan ja kauniiseen vanhaan rakennukseen! Ei voi kuin huokailla ja ihastella. 
Aamiaiselle venähtää tovi, jos toinenkin, eikä mitään kiirettä toki onneksi ollutkaan.  
Ihana luksus hetki arjen keskelle! :-) 

Tälläiset minilomat ovat mitä ihanampia arjen väliin, tekee niin hyvää! :-) 


ILOISTA LAUANTAITA! 

16 kommenttia:

  1. Totta, arkeen kaipaa näitä pieniä breikkejä ja mikä ihanampaa kuin astua valmiiseen pöytään. Ihanana kuuloinen reissu teillä! <3 Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan totta :-) Niin ihanaa kun arki onkin, niin kiireistä, ja aikataulun kanssa menoa. :-) Joten tälläiset tekee niin tennaria väliin :-)

      Kiitos Jenni, ja iloista sekä aurinkoista päivää! <3

      Poista
  2. Oi, miten ihana miniloma upeassa Haikkoossa <3 Ihania muistoja itselläkin sieltä. Aivan liian harvoin tulee mentyä hotelliin, täytyisi otta työn alle varata joku mukava yöpyminen, vaikka juuri tuolta Haikkoosta, sehän on ainakin lähellä ;) Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo paikka on kyllä viehättävä! :-) Voi vaan ihastella, ja ihastella! :-)

      Minilomat arjen keskellä on parhautta, tuossa on mukava unohtaa kello, ja elää ihan ilman aikataulua ja rentoutua :-)

      Kaunista talvipäivää! :-) <3

      Poista
  3. Ompa siellä kaunista!
    Ihanat kuvat, hyvää viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kaunis paikka, ihastuttava! :-)

      Kiitos Sari kauniista sanoistasi! :-)

      Mukavaa talvipäivää! <3

      Poista
  4. Ihanan sinisenhämyisiä luontokuvia! <3 Ja hei, tosi mukavaa kuulla, että Haikon kartanossa osataan ottaa allergiat hyvin huomioon. Suunnittelimme juuri eilen siskoni vihkijäispäivää ja mietimme ruokailua Haikossa, mutta olen aina vähän skeptinen ulkona syömistä kohtaan, koska allergiani tekevät siitä usein toooosi vaikeaa ja vaivauttavaa touhua. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, ihana kuulla! <3

      Kyllä vaan, ei olla ihan kaikista helpon tapaus, kun itsellä laktoosi, ja miehellä kananmuna allergia. Olimme todella tyytyväisiä kuinka hyvin otettiin huomioon nämä :-) Ja nuo laktoosi asiat oli joka paikassa selvästi merkitty! :-) Tiedän mistä puhut, se ei ole niin yksinkertaista :-/

      Poista
  5. Tosi kaunista, ihanan ja maukkaan näköisiä aterioita.
    Kylpylä on varmasti kiva kokemus, vielä kun se on uusittu.

    VastaaPoista
  6. Ihanaa kuun teet aina näitä postauksia erilaisista käyntikohteista! Pääsee itsekin samalla virtuaalireissuun sinne Etelä-Suomen kohteisiin! <3 Kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että näistä on iloa! :-) Itsekin tykkään vastaavia kovasti lukee, aina sitä tarttuu korvan taakse jotakin :-)

      Poista
  7. Olis niin ihana päästä joskus käymään tuolla! Vitsi, pitäiskö repästä hiihtolomalla ja mennä minin kanssa :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollenkaan hassumpi idea! :-) Hiihtoloma reissu kuulostaa hyvälle :-)

      Poista
  8. Oi ihanaa! <3 Ehkäpä satuitte ulkoilun aikana kävelemään meidän talon ohitse. Asutaan siinä ihan lähellä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä ihana paikka, asutte kyllä oikein sievällä ja kauniilla seudulla :-)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...