tiistai 31. lokakuuta 2017

Hygge



Rentoa tiistai huomenta! :)

Niin se on lokakuu ( lemppari syyskausi ) laitettu pulkkaan tältä vuodelta. Aika kääntää kalenteria, jo toiseksi viimeiselle kuukaudelle tälle vuotta. Itsestäni se tuntuu jotenkin todella uskomattomalta! Tämä vuosi on kyllä mennyt ihan pikakelauksella, ainakin itsestä tuntuu todella vahvasti siltä. Jos pelkästään tunteen mukaan mennään, niin tuntuu että ihan juuri vasta oli talvi, ja kevättä alettiin odottamaan. Mutta, näin se on aika rientänyt että ollaan jo niin lähellä vuoden vaihdetta jälleen. 




Täällä on otettu edelleen hyvin rennosti, ja koeteltu parantua. Onneksi tällä hetkellä tulee paljon mielenkiintoisia sarjoja, jotta katseltavaa riittää. Joululehtiäkin on alkanut ilmestyä kauppoihin, joten hieman erilaista inspiraatiota on saanut hakea ja ideaa mm. blogin tulevaan joulukalenteriin on tullut kovasti mietittyä! :) 

Kotikin alkaa hiljalleen pukeutua talvisempaan ilmeeseen. Hiljaksiin syksy saa lähteä, ja talvi tulla. Lyhdyt ovat kovassa käytössä, ja onhan niissä aivan ihana tunnelmansa. Kuvissa vilahtaa yksi uusi ihastus lyhty, joka kotiutui Maja Decor & Lifestyleshopista




Nyt kun lumikin on saanut kyytiä kunnolla, ja ulkona on ollut aika tasaisen harmaata, on tunnelmavaloista ollut suurta iloa jo päivällä!  Päiväunille on harvase päivä tullut lämmin karvatassu, ja tunnelmavalojen keskellä onkin otettu kunnon päikkärit. Sisustuslehtien kasa on mukavasti pienentynyt, ja ennen nukahtamista on ollut mukava ottaa hiukan inspiraatiota. 

Päikkäreiden jälkeen on useampana päivänä tehnyt mieli kuumaa, ja teepannu onkin porissut ja onhan tuo glögikausikin tullut jo aloitettua! :) Nämä ovat olleet näiden päivien ihania hyggeily hetkiä <3

6 kommenttia:

  1. Ihana kuulla, että toipumisen aikana olet voinut myös nautiskella. Voimia edelleen! ❤️

    VastaaPoista
  2. Ihanan näköistä hyggeilyä <3

    VastaaPoista
  3. Mä mietin aivan samaa pari päivää sitten, kun tyttäreni tokaisi, että nyt on marraskuu! Aika se vaan tosiaan rientää ja justhan oli vasta tammikuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellä on ihan juuri sama tunne! Just oli tammi-helmikuu! :D

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...