perjantai 9. maaliskuuta 2018

Kohti lomaa





Tänään vielä aamuvuoro, ja sitten alkaa odotettu t a l v i l o m a! 

Pahimmat pakkaset näyttää ( tällä hetkellä ) väistyneen, ja se toki sopii jotta pääsee kunnolla ulkoilemaan! Lomalle ei ole mitään tiukkoja suunnitelmia, vaan tehdään mitä hyvältä tuntuu. Ajatuksia toki on paljonkin mielessä ( yllätys ), mutta missään nimessä en halua liian kireää ja tiukkaa aikataulua jotta loma tuntuu oikeasti lomalta. 

Huomenna aloitellaan lomaa, ja lähdetään pienelle reissulle keväiseen Tallinnaan. Tallinnan reissuhan peruuntui pariinkin otteeseen joulukuussa sairaslomani takia, joten otetaan nyt takaisin. 

Alkuviikosta suunnataan nokka kohti mökkiä, ja katsotaan mitä kaikkea sitten keksitäänkään. Ainakin pitkiä aamukahvi // tee hetkiä odotan yhdessä, ja sitä oloa kun ei ole kiire. 

Kuvissa vilahtaa ihana Pentik:in Pioni sarjan vihko, jota en voinut muutama viikko sitten vastustaa kun sen ohimennessä näin. Värit ja kuosi ovat kyllä enemmän kun onnistuneet tässä! Tästä ei mennyt montaakaan päivää kun olin hakemassa varaamiani Magnolian oksia, ja näin kukkakaupassa todella kauniita Pioneja! Oli ihan pakko sanoa myyjällekin, että näenkö oikein! Kauniin vaaleanpunaisia Pioneja oli kuulema jo toinen erä heillä menossa. En kuitenkaan sillä reissulla napannut sitä ihastusta mukaan, vaan päätin malttaa odotella vielä hetken :) 

Ihanaa viikonlopun aloitusta! 


8 kommenttia:

  1. Oikein ihanaa lomaa sinne ja nauttikaa matkasta :) Loma on ihmisen parasta aikaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon S! :) Nopeasti loma on mennyt, ja loppusuoralla ollaan. Flunssakin on matkaan tarttunut, joten rauhaksiin nyt otettava vaan.

      Poista
  2. Oikein ihanaa lomaa sinulle ja muistahan rentoutua. Viikonloppu Tallinnassa kuulostaa mukavalta reissulta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos Kaisa! <3

      Tallinnassa oli oikein mukava käydä, kaksi yötäkin olisi mennyt oikein hyvin, paljon olisi kierrettävää :)

      Poista
  3. Onpa sinulla seesteisen kauniita tunnelmia täällä. 💛 Instan kautta löysin tieni tänne ja seurailemaam jäin. 😊

    Mukavaa ja rentouttavaa lomaa sinulle! 😙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos, ja tervetuloa blogini matkaan! <3 Mukava kun löysit tien tänne :)

      Kiitos, ollut kyllä flunssaa lukuunottamatta onnistunut loma! :)

      Poista
  4. Ihanaa ja rentouttavaa lomaa teille <3 Tuo vihko on kyllä niin kaunis ja voi miten minäkin odotan pioneja. Jossain instassa niitä jo näin, mutta täällä en niitä vielä onnistunut löytämään. Tunnelmallista iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos! <3

      Eikö olekin, tuossa on niin upeasti kyllä kuosi onnistunut :) Olen niin ihastellut ja ihastellut tuota! :) Kevät lähenee, ja pian saadaan ihastella pioneja! :)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...