keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Uutta makuuhuoneessa






Huomenta kaikille tähän maaliskuiseen aamuun! 

Vapaapäivä vietetty, ja vielä olisi kolme päivää rypistettävänä ennen talvilomaa. Olen muuten useamman kerran ehtinyt miettiä, että nyt todellakin meillä on talviloma, tai hiihtoloma, kuinka sitä nyt haluaa kutsuakin. Nimittäin aikalailla näihin aikoihin on tullut useampana vuonna tullut vietettyä lomaa, ja kun talvet ovat olleet mitä on niin todella keväistä on ollut jo loman koettaessa. Mutta, nyt täällä meillä etelässäkin on edelleen ihan talvi, joten nimensä veroinen :) 

Pitkin alkuvuotta koti on kokenut pieniä muutoksia, ajatuksena edelleen syksynä alkanut toimivampi ja kevyempi sisustus. Usein olen miettinyt, että aikanaan tuli kyllä tehtyä kohtuu vääriä valintoja kotiin huonekalujen osalta. Liian suuria tähän asuntoon. Mutta, oppia ikä kaikki ja nykyään koti on paljon toimivampi. 

Makuuhuoneeseen on omalle puolelle kotiutunut uusi ihana valkoinen yöpöytä VEKE:ltä. Instan puolella kuvia onkin ehtinyt pöydästä jo vilahtaa, ja ompa tätä tullut koetettua myös olohuoneeseenkin sohvapöydäksi, ihan kokeilun ilosta. Kannattaa muuten kurkkia myös muita sohvapöytiä tästä.

Kyseessä on siis kotoilu square tarjotinpöytä, jota on saatavana kahdessa eri koossa ( 40cm sekä 50cm ). Makuuhuoneessa on nyt tuo pienempi pöytä, ja vaikka ensin ajattelin, että isompi olisi ollut parempi niin nyt hetken pöytää katseltua, olen tullut ehdottomasti siihen lopputulokseen että pienempi oli ehdottomasti parempi. 

Meille kotiutui myös tämä samainen pöytä mustana ( tällä hetkellä ei saatavissa ), ja ajatus onkin, josko sitä pääsisi parvekkeella hyödyntämään kevään koettaessa. Eli kurkataan siihen vielä myöhemmin! :)


* Pöydästä saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan.

8 kommenttia:

  1. Onpa näppärän näköinen yöpöytä, sopii hyvin paikalleen <3
    Mukavaa talvipäivää!

    VastaaPoista
  2. Kaunis makuuhuone <3 Täälläkin suunnitellaan pientä muutosta makuuhuoneeseen, ja Veken tilausta odotan kovin jo kuun lopussa. :)Mukavaa päivää sinne!

    VastaaPoista
  3. Kaunis makuuhuone teillä ja ihastuttavan siro tuo yöpöytä. Itselläni onkin uuden yöpöydän hankinta työnalla, kun uusi sänky on niin korkea että yöpöytä jäi aivan liian matalaksi. Vielä en vaan tiedä millaisen haluaisin tilalle!
    Aurinkoista keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  4. Raikkaalta ja hienolta näyttää uusi pöytä <3 Ja niin keväinen perunanarsissi siellä myös.
    Tunnelmallista iltaa <3

    VastaaPoista
  5. Kauniita kuvia :). Me just tänään hypisteltiin minin kanssa pallovaloja Jyskissä.

    VastaaPoista
  6. Kaunista! Ja onpa ihanan kevyt pöytä! Ihanaa naistenpäivää 😍

    VastaaPoista
  7. Pöytä on yöpöydäksi aivan täydellinen! Todella raikas ja keveä kokonaisuus! ☺️

    VastaaPoista
  8. Kiva pikkupöytä. Ja aivan ihana tuo sängyn pääty! Kävin kurkkimassa juuri sun aiempaa tarinaa siitä.

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...