tiistai 8. tammikuuta 2019

Valkoista & vihreää + uudet arvonnan voittajat



Tammikuu on laitettu jo hyvällä mallilla liikkeelle, ja uusi arki on alkanut täällä mukavasti. Vaikka tämä on vielä kovin uutta tehdä lyhyempää työaikaa, niin täytyy sanoa jo tässä vaiheessa, että päätökseen olen tässä vaiheessa erittäin tyytyväinen. 

Tammikuu on tuonut mukanaan myös tulppaanit, ja kuinka olenkaan niistä iloinnut pitkästä aikaa. Pari vuotta hujahti hieman niin, että nämä talven kaunistajat hieman tökki, eikä niitä tullut juuri ostettuakaan sitten. Nyt kuitenkin tulppaanit ovat ehtineet jo muutaman kimpun verran ilahduttaa maljakossa näitä tammikuisia päiviä. 




Jo hieman ennen joulua ihastuin kovasti vihreään väriin. Kirjoittelinkin silloin, että ajatuksissa oli löytää vihreä paperitähti, mutta sitä ei nyt koskaan löytynyt. Pari muuta vihreää juttua sen sijaan kotiutin, Iittalan Kastehelmi purkin alennusmyynneistä, ja ennen joulua pienen Aalto kulhon. 
Hirveästi en mene vannomaan, että kuinka pitkä ihastus tämä on, joten tälläiset pienet yksityiskohdat saavat vallan hyvin riittää. Mutta tällä hetkellä juuri tämä sävy miellyttää erityisen paljon! Laitetaan sitten kaappiin piiloon odottamaan seuraavaa hetkeä, jos tämä innostus menee ohitse. Ehkä se sieltä joskus sitten palaakin. 

Viime vuoden puolella tuli myös pitkästä aikaa tehtyä haaveista listaa, ja yksi uusimmista haaveista joka listalla keikkui onkin kotiutunut, nimittäin Kubus Lolo maljakko. Laitoin maljakkoon hieman isomman kimpun tulppaaneja, ja ne ovatkin ihan omiaan siihen. Maljakkoon sopii varmasti myös täällä kovasti ihastusta herättävät o k s a t, joten niitä odotellessa. 

Sisustuskärpänen on taas purrut myös tässä tammikuun alun kunniaksi, ja inspiraatiota onkin tullut haettua kovasti. Jospa kuitenkin nyt malttaisi odottaa sen keittiöremontin, ja kurkkailisi sen jälkeen sitten vaikka hieman lisää ( klick ). 




Vielä tähän loppuun uusinta arvonta, koska en tavoittanut kahta edellistä ( kalenteri ) voittajaa. 

Arvoin uudet kaksi onnellista voittajaa, ja he ovat: Ellen ja Maria
Laitatteko s.postia niin kalenterit pääsevät matkaan? :) 


Täällä on vapaat tältä osin vietetty, ja kohti iltavuoroa suunta. 

Ihanaa uutta viikkoa kaikille! <3

16 kommenttia:

  1. Tuo maljakko on niin ihana, yksi omakin haaveeni. :)
    Vihreä on kaunis väri ja juurikin pieninä yksityiskohtina tuo mukavaa vaihtelua.
    Tsemppiä iltavuoroon! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa! <3

      Haave varmasti vielä toteutuu jonkakin sille tarkoitetulla päivällä :)

      Vihreä on todellakin oikein oiva, ja sopii itseasiassa niin syksyyn kuin tähän talveenkin :)

      Iloista viikonloppua! <3

      Poista
  2. Ihanan raikkaita kuvia <3 Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Eerika! <3

      Mukavaa viikonloppua ja aurinkoa! <3

      Poista
  3. Olipa kiva yllätys! Kiitos ☺
    Laitoin s-postin.

    VastaaPoista
  4. Hyvää alkavaa vuotta kera tulppaanien kanssa., ne ovat ihania.

    VastaaPoista
  5. Kauniita kuvia <3 mukavaa tammikuuta ja talven jatkoa sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Suvi! <3

      Iloista ja aurinkoista viikonloppua ja talvea! :)

      Poista
  6. Aivan ihania keväisiä kuvia <3 Mukavaa talvipäivää!

    Jenni / Keski.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni kovasti! <3

      Viikonlopun iloa ja aurinkoa! <3

      Poista
  7. Kaunista <3 Itsekkin sain ystävältä, tuon Aalto kulhon lasin sävyssä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3

      Aalto maljakot ja kaikki oikeastaan ovat niin kauniita ja ajattomia klassikoita :)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...