lauantai 21. maaliskuuta 2020

Kohti arkea




Mukavaa lauantaita kaikille! 

Niin se loppuu pidempikin loma aikanaan ja tänään onkin tällä erää viimeinen lomapäivä. Kuten edellisessä postauksessa ( klick ) kävin läpi muuttunutta menoa niin meillä Suomessa kun koko maailmassa tämän loman aikana, niin toki tämän pohjalta on aika jännä astua arkeen ja töihin kun on tottunut että koti on se turva paikka. 

Mutta, kaikkeen varmasti tottuu, vie se sitten lyhyemmän tai pidemmän aikaa, mutta aikanaan kuitenkin. 

Loma oli tosiaan osittain erilainen kun oli mietitty, mutta silti jokainen lomapäivä on ollut mukava niin yhdessä kuin sitten tällä viikolla mitä olen itsekseen viettänyt. 
Onneksi ilmat ovat kohtuu hyvin suosineet ja ulkoilemaan on päässyt nyt oikein urakalla! Se onkin ollut erittäin hyvää vastapainoa kotoilulle ja kaikelle pohdinnalle. 

Torstaina lenkkeilin katsomaan miltä uudella kodilla näyttää ( ulkoa päin ) ja ilma oli kyllä kertakaikkisen keväinen silloin. Siinä pysähtyessäni jopa keltainen perhonen lenteli rakennusmaalla, oi mikä kevään merkki! 

Jännitystä tuo lisää huomiselle nykyisen kodin eka näyttö, joten kaikin puolin hieman erilaisissa tunnelmissa laitetaan tätä viikkoa pakettiin. 

Tänään tehdään pikainen isompi ostosreissu kauppaan ja kun säätietokin lupaa ihan hyvää ilmaa tällekin päivää, niin sitten on aika vetää ulkovaatteet päälle ja mennä ulkoilemaan taas. 



4 kommenttia:

  1. Kauniit kuvat tuttuun tapaan, ja tuo kisuliini <3 Normi arki pyörii täälläkin, eli päivät menevät töiden merkeissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos niin paljon :) <3

      Kyllä vaan, ja onnihan se on tänä päivänä ehdottomasti kun on töitä.
      Kovasti tsemppiä sinne arkeen! <3

      Poista
  2. Arki täälläkin menee pientä puuhailua. Kaupassa kävin äsken, ehkä seuraavan kerran parin viikon jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkea pientä kivaa puuhaa sitä tosiaan nyt on tarvinnut // tarvitsee keksiä kun tulee niin paljon kotona oltua. Onneksi toistaiseksi on hyvin keksinyt, ja ulkoilulla ollut iso osa ja piristys :)

      Tsemppiä sinne kovasti! :)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...