tiistai 15. syyskuuta 2020

Aamuaurinkoa uudessa kodissa

 



Yksi asia mikä itseni on yllättänyt uudessa kodissa on ehdottomasti aamuaurinko! Kuinka olen ihan oikeasti ollut aivan innoissani tästä! Kuinka ihanaa onkaan ollut napata kamera jo 7-8 välillä aamulla ja ikuistaa aamun kauniita hetkiä :) Ihan juuri niitä arkisia pieniä hetkiä heti aamulla. 
Tälläinen kun ei olisi tullut kuuloonkaan vanhassa kodissa! Niitä isoja pieniä asioita arjessa. 

Aurinko pääsee siis uudessa kodissa ilahduttamaan säteillään parhaimmillaan aamun // aamupäivän. Iltapäiväksi aurinko kääntyy ja makuuhuone yläkerrassa kylpee sitten valossa. 
Kuinka ihana onkaan syödä aamupalaa ja samalla ihastella uutta alkanutta päivää! Tästä tykkään!

 Edelliseen kotiin aurinko alkoi paistamaan sisälle lähellä puoltapäivää ja aurinko paisteli sitten pitkälle iltapäivään. Ja aurinkohan paisteli vaan yhdestä suunnasta vanhaan kotiin, koska asunto ei ollut läpitalon asunto. Kun tähän oli tottunut monta vuotta, niin eihän sitä osannut muuta ajatellakaan...

Asioillahan on tottakai aina myös kääntöpuolet, ja niin myös tällä. Nimittäin nimenomaan kameranlinssin läpi ajateltuna. 
Uudessa kodissa riittää ikkuna pinta-alaa reippaasti, ja tämä tuo yks kaks haasteensa kuvaukseen. Mutta, oppia ikä kaikki ja toivottavasti asetukset alkaa hiljalleen löytymään ja tuntumaan luonnollisilta ja tutuilta. Tässä voisi kyllä olla myös erinomainen paikka mennä sinne valokuvaus kurssille, josta olen niin monta vuotta haaveillut...

Talvea kohti mentäessä nousee luonnollisesti vanhat muistot mieleen ja kuvaus varsinkin loppuvuodesta oli vanhassa kodissa aina todella haasteellista. Mielenkiinnolla odotankin miltä kuvaus täällä vaikuttaa kun aika menee eteenpäin ja tulee pimeämpää. Nyt aurinko on kuitenkin niin ilahduttanut useampana päivänä tässä asuessa. 

Löytyykö täältä muita jotka ihastelevat aamun hetkiä? 




9 kommenttia:

  1. Stella darga,
    Mai pus pe ganduri! La inceputul verii am cumparat o mica casuta si acum suntem in renovare. Ador soarele diminetii sa ma invaluie... savurand prima cafea! Sper sa nu trebuiasca sa taiem nucul care face un pic de umbra si pe fereastra! Vom vedea.
    Imi place cum arata la tine, cum zambesc sub razele de soare minunatele lucruri. Texturi si culori adorabile!
    Cele mai bune ganduri,
    Mia

    VastaaPoista
  2. Täällä toinen aamuihminen. Uskomaton kesä takana uudessa aamuaurinkoisessa kodissa. Jokaisena aamuna olen ensimmäisenä katsonut merelle ja ihastellut taivaanrantaa, joka muuttuu joka hetki. Tänä aamuna taivas oli oranssi ennen 7 ja 10 minuuttia myöhemmin se kääntyi keltaiseen. Aamut ovat olleet ihan parasta meditaatiota. Usein kävelen laiturille ihastelemaan merenpintaa ja haistelemaan ilmaa. Nyt syksyn tullen värit voimistuvat. Taivalla on upeita taideteoksia. Ei parempaa voi olla. Ihania aamuhetkiä uuteen kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtava kuulla! :) Aamut on niin upeaa aikaa päivästä! :)

      Ja sielläkin uudessa kodissa on saatu nauttia aamuauringon säteitä! :) Voin kuvitella, kun vielä tuohon lisätään meri, niin menee jo sanattomaksi, siinä on varmasti upeat aamu hetket! :) <3

      Luonto alkaa pian näyttää kauneuttaan, kuinka ruska aika voikaan olla jotain niin mahtavaa! :)

      Iloisia hetkiä myös sinne uuteen kotiin! <3

      Poista
  3. Kyllä vain, ihan aamuihminen olen minäkin jopa niin, että välillä tuntuu, että saan vain aamupäivisin aikaiseksi ja loppupäivä on vain kovaa yritystä. :D Ihanaa päivää sinne 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten tuo tuntuu Jenni niin omalta ajatukselta ja päivän kululta! :) Ja jos ei aamusta joskus harvoin pääse kunnolla liikkeelle, niin ei sitä sitten pääse oikein koko päivänäkään koska iltaa kohden hyytyy :D

      Ihanaa päivää myös sinne! <3

      Poista
  4. Täällä myöskin ihastellaan aamun säteitä. Kameraa vaan harvemmin ehdin ottamaan esille ja sitten näin syksymmällä tuskailenkin illalla, kun luonnovalo alkaa vähenemään. :) Joo, kuvauskurssia olen itsekin haaveillut. Olisiko tänä talvena sen aika?
    Ihanaa keskiviikkoa sinulle!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla Kaisa! :) Meitä aamuihmisiä löytyy hyvinkin täältä linjoilta! :)

      Se aika on tosiaan koettamassa taas, ja kuinka on hieman vaikea taas varmasti tottua valoisan ajan jälkeen, että niin vaan ei työpäivän jälkeen samanlailla kuvailla. Itse toivon, että tämä valoisa uusi koti auttaisi hieman asiaa, koska vanhassa kodissa valoa ei tosiaan päässyt sisälle hyvin kuvausta ajatellen.

      Ja kyllä! Nyt pitäisi todellakin ottaa se kurssi enemmän kun ajatuksen tasolle! Ollaan samassa veneessä :)

      Iloista päivää myrskystä huolimatta! <3

      Poista
  5. Oon aamuihminen ehdottomasti❤️

    Tunnelmallista syksyä!

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan huippu kuulla! :) Ja mahtavaa kun löysit blogiini, tervetuloa :) Tulenkin vastavierailulle! :)

      Iloisia hetkiä syksyyn myös sinulle! :) <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...