tiistai 13. heinäkuuta 2021

Kesän lepopaikka

 




Meillä oli ihan kunnon oikea talvi joka puolella Suomea, ja voisiko nyt sitten sanoa, että on kunnon kesä?! Vai miksikä tätä voisi kutsua. Omasta mielestäni kesään nimittäin toki kuuluu myös sade, siinä missä paistekin, sopivassa mitassa kumpaakin. Kukapa olisi uskonut vaikkapa toukokuussa, jos olisimme tienneet että koko kesä on yhtä paistetta ja vesi tippaakin saa odotella! Olen monta kertaa miettinyt, että n. reipas 10 vuotta sitten tälläinen olisi ollut unelmien kesä itselle, jolloin jaksoin ja otin aurinkoa kaiken mahdollisen ajan! Nyt moinen ei tulisi kuuloonkaan. Ja kyllä, edelleen odotan sadepäiviä niin kovasti saapuvaksi! :D 

Tämä on ollut myös hyvä näyttö toki uudessa kodissa, kuinka kuumaksi tämä koti menee. Koska mietimme jo muuttohetkellä viime elokuussa ilmalämpöpumpun hankintaa. Mutta päädyttiin odottamaan tähän kesään, ja katsomaan onko sille oikeasti tarvetta. Vaikka vanhassa kodissa se oli todettu pelastukseksi, mutta olihan kuitenkin kyse ihan erilaisesta asunnosta.  No, nyt sitä ei tarvitse enää miettiä, vaan olemme "tyytyväisinä" jonossa ja odottelemme elokuuta jolloin pumppu tullaan asentamaan. Yllättäen jonoa riittää! Mutta naapurien kanssa yhteistilauksena sitten elokuussa koettaa helpotus! 




Yläkerta luonnollisesti kuumenee alakertaa enemmän, ja nyt kesän aikana elämää on hieman pitänyt enemmän siirtää alakerran puolelle, koska alakerrassa on pääosin varsin ok, eikä liian kuuma. 

Jo aika alkukesästä avattiin tuo Futon sohva itseasiassa kun halusin kuvailla vierashuonetta, mutta helteiden puskiessa päälle sohva jätettiin auki, ja auki se onkin sitten saanut olla koko kesän. Ollaan jopa muutamia kuumimpia öitä nukuttu tuossa ja itseasiassa todettu oikein hyväksi paikaksi. Viikonloppuna vielä asennettiin pimennysverho vastaisuuden varalle, joten nyt vierashuoneessa voi nukkua entistä paremmin. 

Sohvalla on tullut myös otettua useammat päikkärit nyt kesällä, koska yläkerran makuuhuoneessa on kuumempi. Tästä on siis tullut varsinkin kesän ihan lempparipaikka! 

Pientä muutosta tänne saapui kun sohvalle kotiutui aivan ihanat * Käinby 1925 pellava tyynyliinat ihanasta Pienestä Sisustusputiikista Savonlinnasta! <3 Ne ovat nimittäin tuohon sohvalle aivan kuin tehdyt, vaikka toki nämä ihanat pellavat sopisivat myös makuuhuoneen petaukseen loistavasti. Nyt kuitenkin ainakin kesän ajan kun alakerta on tosiaan kovassa käytössä, niin nämä saavat ilahduttaa täällä :) 

Kannattaa muuten kurkata mitä kaikkia muita Käinby 1925 ihanuuksia tuolta kaupalta löytyy, pellavathan kun ovat aivan vastustamattomia! :) 




Loma alkaa lähestyä pitkän odotuksen jälkeen. Tänään olisi vapaapäivä edessä, ja sitten olisi parin päivän rykäisy ja olisi aika vaihtaa ajatukset kohti kesälomaa! Voin sanoa, että tätä lomaa on odotettu. Viime kesä ja loma meni muutto ja pakkauspuuhissa, joten hieman ei niin työntäyteisempi loma olisi nyt tilauksessa. Eipä sillä, kotona riittää edelleen muuton jäljiltä hommia ja nurmikkokin odottaisi uudelleen istutusta jne. Mutta kaikkea sopivassa suhteessa kuitenkin. Toivottavasti myös sitä sadetta, eikä pelkkää paistetta! 

Aurinkoista päivää kaikille! 

* Tyynyliinat saatu bloginäkyvyyttä vastaan

6 kommenttia:

  1. Allekirjoitan täysin tuon, että nuorempana tämä kesä olisi ollut ilmojen puolesta unelmien täyttymys, vaan ei enää! Jo silloin pari vuotta sitten, kun oli se kauhea pitkä hellejakso, sydän alkoi olla sitä mieltä että tämä on liikaa. Saisi tosiaan sataa vaikka öisin. Ihanaa lomaa toivottelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan juuri näin! :) Olisin ollut aikanaan todella iloinen tälläisestä kesästä! Ehkä toki hyvä ettei ollut silloin, ettei tullut enää pahemmin itseään poltettua ;)
      Toivotaan että tämä viileämpi kausi nyt jatkuisi kuitenkin tovin, niin ihanan raikasta ollut tänään :)

      Kiitos kovasti ja iloista uutta viikkoa! :)

      Poista
  2. Mistä hankittu noin ihana kissapuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tilattiin Zooplussasta :) Sitä oli ainakin kahta kokoa, eli tämä ja isompi :) Tämä on ollut hyvä hankinta ja oikein katseen kestäväkin :)

      Poista
  3. Ihanan näköinen lepopaikka <3 Aurinkoista lomaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kiitos paljon, tämä on ollut kyllä kovassa käytössä nyt kun on ollut kodin viilein huone :)

      Ja kiitos, ihana aloitella kovin odotettua lomaa :) <3

      Iloista kesän jatkoa sinulle! :) <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...