lauantai 9. heinäkuuta 2022

Kesä(kuun) kuulumisia

 


Mukavaa heinäkuun alkua tänne bloginkin puolelle! :) 

Heinäkuu on ehtinyt alkaa, ja hyvässä matkassa heinäkuuta jo mennäänkin. Kesäkuulta jäi kooste tekemättä, mutta ajattelin kuitenkin vielä tässä vaiheessa, että kylläpä sen vielä voi koostaa ja samalla siihen mahtuu myös lomakuulumisia. 

Ensimmäinen osa lomaa on tosiaan pidetty ja arkeenkin jo palattu tällä viikolla onnistuneesti. Seuraavaa lomapätkää sitten elokuussa odottaen. Mutta, katsotaan mitä kaikkea kesäkuuhun oikein sitten mahtuikaan! 


KESÄKUUSSA:

* vietettiin synttäreitä kuun alussa

* korjautettiin uutta pyörää kerta jos toinenkin ( onneksi viimein kunnossa! )

* lomailtiin pari viikkoa

* todettiin monta kertaa, että onneksi tuli hankittua ilmalämpöpumppu! 

* istutettiin nurmea uudelleen, ja kasteltiin sitä reippaasti

* lomalla iski jälleen korvatulehdus, mutta onneksi näyttää että se meni ohitse helpommin kun talvella

* saatiin yövieraita ensi kertaa uuteen kotiin

* leivottiin raparperipiirakkaa

* iloa toi kovasti uusi ruokapöytä joka on ollut nappivalinta! 

* retkeiltiin

* laitettiin istutuslaatikko, josta on oltu todella innoissaan

* poltin ihon todella pahasti ( miten nyt taas! )

* ulkoilutettiin kissoja kovasti

* pyöräiltiin ja ulkoiltiin kovasti 

* tuunattiin niin mieluisa Marimekko jakkara

* käytiin ihastelemassa omenatarhaa

* on nautittu hyvistä unista uusilla peitoilla että tyynyillä ( Kiitos Villa & Peite )

* öljyttiin terassi ja sisääntulo 


Kesäkuuhun mahtuikin todellakin vaikka ja mitä! Tuntui että listaa olisi voinut vaan jatkaa ja jatkaa. Tuntui kuin kesäkuu olisi ollut normaalia pidempi vai lomanko vuoksi aikaa riitti erilailla?!

Lomalle oli paljon loppujen lopuksi erilaisia hommia ja ajatuksia retkistä ja touhuista, mutta yllättäen lomalla kuitenkin päivät kuluivat nopeasti ja kaikkea ei millään saanut mahdutettua pariin viikkoon.

Täällä muuten ollaan ( yllätys yllätys ) niin tyytyväisiä kun helteet hieman väistyi ja on saatu myös hieman sadetta, kylläpä luontokin kiittää! Eilenkin oli kertakaikkisen ihana sää olla ulkona, kun ei ollut liian kuuma, mutta aurinko kuitenkin lämmitti ja oli niin kaunista :) 

Tänään olisi vielä vapaapäivä edessä, joten kohti vapaapäivän hommia! Kaikille toivottelen iloista lauantaita ja viikonloppua! 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...