perjantai 11. marraskuuta 2022

Kaunis sisustustähti

 


Marraskuu etenee hiljalleen eteenpäin ja tällä hetkellä elellään pimeintä aikaa vuodesta. Kurkatessa säätieto appia päivät jolloin luvataan aurinkoa ovat aika odotettuja! Yleensä nämä päivät ovat myös niitä marraskuun kauneimpia, kauniine kuura koristeineen. 

Nytkin viikonlopuksi on luvattu ainakin tällä hetkellä vielä kaunista ja aurinkoista ilmaa, joten kyllä se väkisin nostaa suupieliä ylöspäin. 

Nämä päivät ovat myös valokuvauksen kannalta kovin tärkeitä, ja aina mahdollisuuksien mukaan itsekin yritän hyödyntää kyseiset päivät tarkasti. 

Marraskuussa tekee mieli myös alkaa kaivelemaan hiljalleen joulua esille ja muutenkin miettimään millaista joulukotia alkaa rakentelemaan. Muutama valosarja meillä kiikkuu ympäri vuoden, mutta luonnollisesti myös valot lisääntyvät tässä vaiheessa vuotta. 



Uutena koristeena tälle joulun ajalle meille kotiutui ihanaakin ihanampi Lovi:n sisustustähti. Voin muuten heti ensi kättelyssä sanoa, että olen myyty! Ihastuin tähän upeaan tähteen instagramissa ja livenä se on vielä entistäkin ihanampi! Ja onhan tuo nyt tuossa puunvärissä ihan todellakin kuin tehty meille! :) 

Tähteä löytyy kolmessa eri koossa ja kolmessa eri värissä. Voit kurkata vaihtoehdot tästä

Meille kotiutui siis tuo puunvärinen tähti isoimmassa ( 48cm ) koossa, joka on kyllä oikein passeli juuri nojailemaan johonkin pöydän tai senkin päälle! 

Tämä tähti on muuten tämän syksyn uutuus Lovin valikoimissa, ja voisin todellakin uskoa että on aika hitti! 

Kannattaa ehdottomasti kurkata myös muut ihanat valikoimat Lovi:n verkkokaupasta ja eihän tässä vielä kaikki! Koodilla: "STELLAVANILJA20" saat -20% kaikista tuotteista heidän verkkokaupassaan aina 20.11 asti! Toimitukset Suomen sisällä ovat ilmaiset :) 



Olen tällä viikolla muutenkin hiljalleen lisäillyt jouluisempaa ilmettä kotiin, mutta tänäkin vuonna mennään vähemmän on enemmän periaatteella. 

Alkuviikosta löysin muuten ensimmäiset Hyasintitkin kaupasta ja tuli samalla ostettua myös toinen Amarylliskin lisää. Voi ihanaa kun sipulikukkien aika on täällä! 

Marraskuusta vielä muutama sana. Muistan kuinka viime vuonna koin että marraskuu oli ihan erilainen kuukausi miten yleensä marraskuun olen kokenut, siinä oli vain jotain erityistä. Tähän ajatukseen olen tänäkin vuonna täten halunnut asennoitua, ja mukavia suunnitelmia tässä onkin tälle kuukaudelle nyt kovin. 

Nyt kuitenkin aika toivotella tunnelmallista viikonloppua kaikille! <3 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...