Monet blogini lukijat tietävätkin jo vuosien varrelta, että rakastan todella paljon monia kukkivia oksia. Jos tammikuun alusta alan odotella niitä helmililjoja, niin kovasti myös hiljalleen ensimmäisiä kirsikanoksia sekä sitten perään mm. magnolianoksia. Oikeastaan tämä ihan alkuvuosi on aika mukavaa kukka // oksa aikaa! :)
Tänä vuonna ehdin jo omasta kaupasta kysellä kirsikanoksien perään, mutta vielä ei kuulemma niiden aika ollut. Yllätyksekseni kuitenkin Prismassa poiketessa silmiini osui kukkaosastolla siellä persikanoksat! Sanomattakin lienee selvää, että pienen pettymyksen jälkeen kun kirsikkaa vielä saa odotella niin nämä tuntuivat ihan lottovoitolta! Olin siis aivan innoissani nämä oksat nähdessäni.
Itse en ole ikinä aikaisemmin kuullut persikanoksista, enkä ole missään nähnyt kuvia tai mitään juttuakaan. Lieneekö tämä nyt joku uusi juttu?!
Se on pakko sanoa, että oksat ovat kyllä aivan harvinaisen identtiset kirsikanoksien kanssa, jopa sitten kun kukat aukeavat niin eipä osaisi muuksi sanoa kuin kirsikanoksiksi.
Pienesti mietin, että josko kukinta olisi esimerkiksi erilainen, mutta nyt kaksi kimppua näitä oksia ostaneena ja mukavasti kukkia auenneena on pakko sanoa, että ovat ihan samanlaiset kirsikanoksien kanssa. Mutta eipä sillä väliä, ihania nämä ovat jokatapauksessa, olivatpa mitä hyvänsä ja aivan ihanaa että oksakausi pääsi siis myös jo onnistuneesti alkamaan!
Olen tosiaan ostanut nyt kaksi kimppua näitä oksia ja molemmissa ovat nuput lähteneet aukeamaan tosi hyvin. Olen kyllä ahkeasti vaihtanut kuumaa vettä ja laittanut uutta imupintaa.
Kaikista kukista on tullut tähän mennessä valkoisia, kun puolestaan kirsikanoksissa on ainakin ollut aina se pieni jännitys tuleeko valkoisia vai vaaleanpunaisia kukkia :)
Pari vuotta sitten tuntui, että itselläni oli jonkinnäköistä maljakko "kriisiä". Tuntui ettei oikein mikään maljakko miellyttänyt itseäni, vaikka niitä onkin kertynyt aika reippaasti kaappeihin. Enkä oikein edes tiedä tarkalleen minkälaista halusin, vaan sen piti tulla eteen sitten.
Silloin löysin korkeammille kimpuille, että juuri oksille aivan ihanan Pentikin Tyyni maljakon ja tästä onkin tullut itseasiassa ihan yksi lemppari oksille ja heinille mm. Kyseistä maljakkoa muuten löytyy useammassa koossa ja värissä jos joku innostuu myös tästä.
Löytyykö sieltä ruudun toiselta puolen muita jotka tykkäävät erilaisista kukkivista oksista? :)
MUKAVAA VIIKONLOPPUA! <3
Aina kun meillä, tai naapurilla karsitaan kirsikka- tai kriikunapuita otan niitä maljakkoon. Ja ihan vain koivunoksia helpottamaan kevään odotusta. Jotkut oksat ovat kauniita sellaisenaan, ilman lehtiä ja kukkia. Minulla on ihana käkkyräinen peikonpähkinäpensaan oksa, se on todella kaunis. t.Selja
VastaaPoistaKiitos mukavasta kommentista! :) Kyllä, ihan totta, oksat sellaisenaankin ovat viehättäviä maljakossa! :) Ja peikonpähkinät ovat ihania! Ne ovat täällä myös aina aikaajoin käytössä, niihin on mukava laittaa eri juttuja myös roikkumaan :)
Poista