sunnuntai 2. maaliskuuta 2025

Mennään leipomoon!

 



Talviloma viikolla postailinkin instan puolella jo herkullisia kuvia sekä tunnelmia kun teimme retken ihanaan Patisserie Teemu Aura:n leipomoon Lauttasaareen. 

Retki oli itseasiassa aika kovasti odotettu, nimittäin jo Tuomaan markkinoilla joulukuussa bongattiin heidän pisteeltään herkullista gluteenitonta näkkileipää ja kurkattiin sitten heidän sivuiltaan asiaa tarkemmin ja sieltähän löytyikin vaikka mitä gluteenittomista aineksista valmistettuja herkkuja! 

Olenkin aikaisemmin kertonut, että hyvät ( tuoreet ) sämpylät ja leivät ovat miehelleni suurta herkkua, joten tämä oli ihan mieletön löytö sitten. Koska: suoraa leipomosta haetut herkut best! 

*Tilauksen tein ennakkoon netissä haluamallemme päivälle ja valitsin myymälän mistä haluamme tilauksen noutaa. Todella kätevää!  Helsingin Lauttasaaren lisäksi myymälöitä löytyy Hakaniemestä, Punavuoresta, Vartiokylästä sekä ihana vaaleanpunainen pullabiili Ruoholahden kauppakeskuksesta. 




Tilaukseen olin laittanut siemensämpylöitä sekä siemenvuokaleipää jotka ovat siis molemmat gluteenittomista aineksista leivottu. Ja jo tähän väliin super NAM! Tai ehkäpä voisin laittaa jopa että niin hyvää ettei sanotuksi saa! Tämä oli palaute mieheltäni ja voin yhtyä tähän täysin itse vaikka en käytä gluteenittomia tuotteita kokoaikaisesti. 

Lisäksi tilauksessa oli jo sitä aikaisemmin mainitsemaani siemennäkkäriä , joka oli siis jo aikaisemmin todettu oikein hyväksi. Tämä siis myös gluteeniton! Iso plussa!

Koska ystävänpäivä kolkutteli nurkan takana, niin ystävänpäivä herkuksi meille valikoitui puolestaan Dark Cassis leivokset  jotka kyllä olivat jotain niin herkullista! Jopa mieheni mielestä joka ei niin tosiaan makean päälle perusta niin totesi näiden olevan oikein hyviä ja ( tumman ) kahvin kanssa kuulemme oikein maistuva herkku. 

Itselle nappasin maistiaisiksi puolestaan iltapalalle yrtti-valkosipulifocacciasämpylän ja kyllä harmitti ettei tullut otettua enempää. No, tietääpähän seuraavan kerran että tätäkin herkkua kannattaa ostaa useampi. 



Kannattaa ehdottomasti kurkata heidän sivut ( klick ) ja katsoa mitä kaikkia muita herkkuja sieltä löytyykään! Ja kun Helsingissä päin liikut niin suosittelen ehdottomasti poikkeamaan vaikkapa päiväkahville johonkin heidän myymälöistään. Lauttasaaresta sekä Hakaniemestä saa lisäksi myös herkullista lounasta ja se onkin meillä to do listalla, että poikkeamme myös joskus yhdessä lounaalle :)

Oletko sinä enemmän makean vai suolaisten herkkujen ystävä? 

Tälläisin herkkuaihein lähti liikkeelle tämä maaliskuu, joten tervetuloa maaliskuu ja kevät! Saapa nähdä saammeko vielä sen itse odottamani talven ( joo vielä saa tulla, mutta ei kohta enää!) vai alkaako tästä jo sitten oikeasti se kevään odotus. 


Makoisaa sunnuntaita kaikille!


* tuotteista saatu alennusta näkyvyyttä vastaan 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...