Tänään on elokuun viimeinen päivä ja kovasti se enteilee jo tulevaa syksyä nimittäin melkoinen sade aamu ainakin täällä etelässä. Vaikka eipä sillä, tottakai syksyyn odotetaan kovasti niitä aurinkoisia kirpakkoja kauniita päiviä ja upeaa ruskaakin! No satoi tai paistoi niin täällä ollaan luonnollisesti hirmu innoissaan tästä alkavasta vuodenajasta, joten syksy olet tervetullut! :)
Se että elokuu loppuu ja syyskuu alkaa niin voisi sanoa että jo hieman perinteisesti se on tarkoittanut itselleni vielä kesäloman kakkososaa ja tämä vuosikaan ei tee poikkeusta, koska tässä sitä nyt ensimmäistä lomapäivää vietetään! Muutamina viime vuosina tähän ajankohtaan on sisältynyt myös jokin reissu, mutta nyt päätettiin pitää välivuosi ystävän kanssa. Tosin, käväistiin me perjantaina Tallinnassa, että toki sen verran pidettiin perinteistä kiinni, eli pikkureissu siinä tuli tehtyä. :)
No mutta mitäpä muuta sitten elokuuhun mahtui oikein?
Elokuun meni melkein puoliksi lomaillen, että arkea aloitellen. Kesälomaa oli elokuun alusta hyvä pätkä, ja sitten nyt vielä muutama päivä tässä loppupäässä.
Elokuussa siis ehti tekemään kivoja reissuja ja retkiä useamman ja voi kuinka nautinkaan juuri näistä loppukesän reissusta ja sen tunnelmasta, siinä on vaan jotain erityistä. Elokuussa on myös jo otettu varaslähtö syksyyn ja herkuteltu omppuherkuilla, niin omppukaurapaistoksella että piirakalla. Voi nam! Ehdottomat suosikit!
Elokuussa myös on tullut ulkoiltua paljon ja pyöräkin on saanut useammat kilometrit alleen. Mielestäni elokuu on antanut myös säiden puolesta ihan parastaan, mukavan lämmintä on ollut päivisin, mutta useammassa aamussa on ollut sellainen mukava syksyn viileys jo.
Muutamat tunnelmavalot on ajastuksella palaneetkin koko kesän, mutta elokuun hämärtyvät illat ovat saaneet lisäämään tunnelmaa terassille, että parvekkeelle. Ai että! Sen lisäksi odotin jo kovasti että pääsen laittamaan kovasti kukkivat krysanteemit pois ja tilalle syysasetelmat ja niimpä nekin sitten rakentui tuossa viikonloppuna vielä. Niitä on kyllä niin ihana tehdä! Tein samanlaiset istutukset kutakuinkin kun viime vuonna ja voit kurkkia ne tästä.
Elokuussa on myös tullut ihailtua ja kuvailtua aivan ihania viljapeltoja jotka vuosi toisen perään jaksaa kyllä ihastuttaa ja sen näyn äärellä on niin hyvä olla. Elokuussa palattiin arkeen myös ihanan kukkaringin osalta ja sainkin ovelle aivan ihanan loppukesäisen kimpun! Lämmin suositus siis edelleen liittyä kukkarinkiin tai vierailla muuten kukkaostoksilla Home in Garden.
Siinä nyt ainakin muutamia elokuisia muistoja tällä erää. Kyllä sitä aina yllättävän paljon mahtuu tuohon kuukauteen kun sitä alkaa näin koostamaan! :)
Sitten vielä arvonnan voittajat!
Ensin k i i t o s kaikille Habitare lippuarvontaan osallistuneille, niin täällä blogin puolella kuin instagramissa myös! Aivan loistava kuulla, että monella on pientä sisustuskärpästä ilmassa, se on kyllä niin ihana juttu! :)
Arpapallot osuivat tällä kertaa blogissa kommentin jättänyt " Lilia " sekä instan puolella osallistunut @paana.arja . Onnittelut molemmille voittajille! :) Laittakaa sähköpostia niin liput pääsevät matkaan!
Nyt kuitenkin aika toivottaa kaikille mukavaa kuun vaihdetta ja alkavaa syyskuuta! Kuullaan taas pian!
* Kiitos Messukeskus mukavasta lippu arvonnasta!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)