perjantai 16. marraskuuta 2012

Löytö(jä) ♥

    Mukavaa ja toivottavasti pirteää perjantaita kaikille! Onko alkava viikonloppusi lähtenyt käyntiin
                                                                         mukavasti?

Täällä mennään vapaa viikonlopulla Vantaan kodissa. Tiedossa olisi lauantaille hiukan ostoksille menoa ja leipomista. Sunnuntaina meillä on siskoni vauvan ristiäiset ♥ Ihanaa vauvan tuoksua ♥


Viime viikonloppuna kun olimme maalla ja tavarat laitettiin ylös alaisin ja uuteen järjestykseen niin samalla kääntämisellä kulta löysi "varastosta" tämän iki ihanan vanhan karhupurkin?! Vai mikä nyt on sitten oikealta nimeltään?! Heti aloin miettiä että johonkin tarkoitukseen tämä ihanuus maalla saa tulla ehdottomasti. Eikä aikaakaan mennyt kun olin jo idean keksinyt tälle.


Valosarja jonka laitoin kiertämään ikkunaa siirtyi tähän purkkiin. Koska sängynpääty on niin lähellä että ei oikein silmää miellyttänyt valot ikkunassa ja sängynpäädyssä. Tosin, yhden vaihdon vielä seuraavalla kerralla aijon tehdä. Sängynpäädyn valot saavat tulla tähän purkkiin ja nämä siirtyä sängynpäätyyn. ;-) Ettei vaan suinkaan kävisi liian helpoksi tämä homma! 


Ihanien pallokippojen alle löytyi myös samasta paikasta ihana puinen laatikko, sopii pöydälle kun isketty.


Kaupasta myös tein itselleni ihanan löydön, myös maalle tämäkin. Lattiat on kylmät ja olen muutenkin aika vilukissa niin kunnon tossut oli hankinta listalla. Ruokakauppa reissulla Cittarissa ollessa sitten eteen käveli niin täydelliset ja niin minun näköiset tossut että ne oli otettava ♥


Nyt ei varpaat palele!

Ihanaa marraskuista perjantaita ihanat lukijat! ♥


9 kommenttia:

  1. Oi ihanat nuo tossut,mä oon kans oikeen viluvarvas joten nuo ois kyllä tarpeen täälläkin!:)
    Kivoja löytöjä muutkin!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kipität Cittariin hakeen, siellä olis myös samantyylisiä mutta palmikko kuviolla, nekin oli ääri hienot :-)

      Poista
  2. Ihastelin kuvia taas kauan, kauniilta näyttää:) Tuo teidän paikka on kovin ihanan oloinen:) Myös sinulle, onnistunutta viikonloppua!:) Toivoo Miia

    VastaaPoista
  3. Aivan ihanat kengät! :)

    VastaaPoista
  4. Mulla on sama juttu noitten valojen kanssa. :) Vaihdan niitä aina paikasta toiseen ennenkuin löytävät oman paikkansa.
    Ihanaa viikonloppua myös sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se ole aina niin helppoa! :-D Tykkäsin niin valoista ikkunassa mutta ei ne sitten sängynpäädyn kanssa natsannut ja nyt taas en tykkää niistä valoista sängynpäädyssä ja taas menee vaihtoon :-D Kiitos sinulle! :-)

      Poista
  5. Oikein mageet löydöt!!! Mukavata viikonloppua sulle :)

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...