tiistai 13. marraskuuta 2012

Nyt se on oikeasti valmis, sängynpääty ♥

                                                             Hyvää huomenta kaikille! ♥

Me ahkeroitiin maalla viikonloppuna, tai no, lauantaina. Aamusta aloitettiin heti maalauskuviot sängynpäädyn kanssa että saataisiin vielä ennen iltaa se paikalleen koska jatkettiin matkaa Tampereelle siitä sitten. Miten hauskaa olikaan maalailla kullan kanssa kahden ja tehdä yhteistä sängynpäätyä. Sateinen ja harmaa ilma ulkona ei haitannut ollenkaan, ihana oli touhuilla sisällä. 

Kun oltiin joka nurkka saatu maalailtua niin alettiin järjestellä muuten meidän pesää. Huonekalut kääntyi ympäri ja järjestettiin paikkoja muutenkin. Huoneestamme tuli parempi kun hyvä ♥ Aivan innolla ensi kertaa odotankin kun maalle mennään taas. Nyt kun siellä on liki kaikki viimein kohdallaan. Nyt kelpaa olla. 


Tästä se kaikki sitten lähti liikkeelle!


Ei voi kyllä muuta sanoa kun että tämä homma oli niin mukavaa. Kumminkin suht pienellä vaivalla sai suureen haaveen toteutettua ja hyvän mielen :-) Suuri kiitos myös kulta ♥


Pikku hiljaa, pikku hiljaa ♥


Yhden hätähousun (minun) oli niin vaikea odottaa kuivumista ;-)


Mutta se niin kannatti, kerrassaan kannatti :-) Eikä siinä lopun kaiken kauaa edes mennyt.
Ja nuo valot on väliaikaiset, pakko oli jotkin saada heti. Vaihtuvat! 





Haluan myös kiittää teitä kaikkia ihanat lukijat jotka olette odottanut tätä projektin valmistumista ♥

18 kommenttia:

  1. Voi kuinka ihanan näköinen :)
    Minä olen miettinyt että tekisin sohvapöydän tuosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis! ♥ Sohvapöytä olisi minunkin haave, se on myös niiiiin ihana! :-)

      Poista
  2. Siitä tuli hieno, hieno isosti! :) Kyllä kannatti tehdä. Lisää vaan tekemään. Komppaan Tiiaa, sohvapöytä olisi hieno myös! :) Toivoo Miia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos, ihana projekti sai hyvän päätöksen! :-)

      Poista
  3. Tulipas siitä kivan näköinen!
    Varmasti unet maistuu, kun on mieleinen sängynpääty. :)

    VastaaPoista
  4. Iiiihana <3 Siitä tuli niin hieno... *katselee omaa tylsää mustaa rautasänkyä sillä silmällä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiiiitos! ♥ Sä olet Marika niin taitava et tuollaisen väsäät ihan käden käänteessä, nyt vaan hommiin :-D

      Poista
  5. Sehän on oikeesti aika makee ja noihin rakoihin voi tunkee vaik mitä! Kun ei jaksa lukee enää voi survoo kirjansa rakoon ja mä laittaisi taatusti rillini kiluu... Toihan onkin hyvä idea!!!

    VastaaPoista
  6. Siis aivan super ihana <3 Kyllä ootte käteviä! Ihan huikea lopputulos! Siellä onkin mukava sitten kuherrella! hih!

    VastaaPoista
  7. I-H-A-N-A!! <3 Huippuidea laittaa nuo lavat päällekkäin eikä vieritysten! Ja valotkin sopivat tosi hyvin tuohon!
    Kyllä olette taitavia!

    VastaaPoista
  8. löysin googlaamalla sun blogin ja täytyy heti sanoa, että jään varmasti seurailemaan! :)
    Tähän postaukseen on pakko kommentoida, koska arvaa mitä... mulla on parvekkeella samanlainen sängynpääty-projekti just levällään! :D hahhah, kiva nähdä kuvia miltä näyttää sit valmiina :) Onko tossa siis yks iiiiso lava poikittain vai kaks päällekäin, näyttää niin korkealta? :o

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...